Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

perjantai 9. marraskuuta 2018

Millainen määrä harrastuksia on sopivaa lapsille?

Alkuviikosta Yle julkisti uutisen siitä, kuinka paljon perheillä menee aikaa lasten harrastuksiin. Itsekin olen pohtinut asiaa paljon, sillä oli vielä helppoa kulkea yhden lapsen kanssa aikoinaan johonkin muskariin, mutta kun lapsia tulee enemmän ja he kasvavat isommaksi, tulee myös harrastuksia perheeseen enemmän. Tuossa uutisessa näkyy kuitenkin myös se, että myös harrastusten määrässä perheet polarisoituvat: osalla perheistä harrastustunteja kertyy jopa 40 (!) kun taas osa suomalaisperheistä ei harrasta mitään.



Mutta miten paljon harrastuksia lapsilla olisi hyvä olla? Nykyään tuntuu, että osa perheistä ei ehdi tehdä muuta eikä nähdä ketään - edes kaikkia perheenjäseniään - tai käydä missään, kun aina on jollakin joku harrastusmeno.

Vauva-uinnissahan minä olen käynyt kahden isomman lapsen kanssa yhdet kurssit ja muskaria on myös kokeiltu. Alettiin käymään uimahallin perhevuorolla isoimman kanssa kun tämä oli puolitoistavuotias, ensin harvakseltaan, mutta kun lapsi tuntui itse siitä nauttivan, tuli tästä pian viikottaista. Moni perhe tuntui kuitenkin ajattelevan, että sunnuntai-aamuna kello yhdeksältä uimahalliin meno viikottain oli aivan ylitsepääsemätöntä. Itse jaksoin tätä melko pitkään, mutta kyllä talven pimeinä tunteina sunnuntai-aamuna mieluusti jäi kotiin olla öllöttelemään. Varsinkin, kun myöhemmin meillä rumbaan vielä kuului se, että hain ensin yhden lapsen kakkoskodista, ja uinnin jälkeen ajoin samaa reittiä takaisin hakemaan toisen lapsen vielä minun luokse kotiin. Varmasti väsyttää, jos perheen aikuisista vain toinen on sitoutunut perheen harrastuskuljetuksiin. Niinpä meidän uinnit jäi väliin melkein vuodeksi, kunnes ilmoitin isomman lapsen uimakouluun ja samalla ajalla kävin toisen kanssa uimassa.




Me ollaan isoimman lapsen kanssa aloitettu kolmivuotiaana tanssi kerran viikossa ja siksi ajattelin, että toisellekin olisi hyvä saada joku harrastus kolmevuotiaana. Meillä on nyt kuljettu kohta kymmenen viikon ajan joka viikonloppuilta (la ja su) uimakoulussa kahden lapsen voimin. Lisäksi isommalla lapsella on viikolla yhtenä iltaa voimistelukoulua. Voimisteluharrastus oli keväällä jäädä jo väliin, kun lapsi ei enää innostunut siitä. Kuitenkin hän muutti mielensä ja halusi jatkaa harrastustaan vielä syksylläkin. Uimakoulun alkamista odotettiin tuplana, kun kolmen vuoden ikärajan saavutettuaan myös toinen lapsi pääsi sinne.

Itse uskon ja moni tutkimuskin sanoo, että liikunta kannattelee lasta monessa asiassa. Liikkuva lapsi on terveempi ja terveelliset elämäntavat yleensä myös "jäävät päälle" niin, että liikuntaharrastusta jatkaa yleensä myös nuorena ja aikuisena. Nuori, joka harrastaa liikuntaa, joutuu epätodennäköisemmin "huonoille teille", koska säännöllinen harrastus mm. suojaa riskikäyttäytymiseltä nuoruusiässä.




Kurja puoli vanhempien näkökulmasta on se, että valitettavasti moni liikuntaharrastus maksaa. Voihan toki maksuttakin liikkua - ihanaa, että nykyään panostetaan esimerkiksi leikkipuistoihin ja varhaiskasvatuksen puolella lasten liikuntasuositukset toteutuvat jo itsestään päivän aikana. Mutta mikä tahansa järjestön tai seuran ylläpitämä harrastus kuitenkin vaatii jonkinlaisen käynti- ja jäsenmaksun (onhan heidänkin jotenkin kulut katettava) ja usealla perheellä ei näihin yksinkertaisesti ole varaa. Minä olen ottanut maksuihin sen asenteen, että se on sijoitus lasten terveyteen ja vaikka maksu(t) onkin pois monesta muusta menosta, niin olen mielelläni siihen panostanut.

Moni sanookin, että jos lapsi on päivät varhaiskasvatuksessa, ei hän välttämättä muita harrastuksia tarvitse. Väsynyttä lasta ei kyllä kannata kuljetella ja kuormittaa liikaa erilaisilla menoilla. Kuitenkin oma mielipiteeni on, että jos lapsi itse jostain harrastuksesta on kiinnostunut, niin kyllä häntä kannattaa siinä tukea. Mikään ei lannista lapsen motivaatiota niin paljon kuin oman vanhemman nuiva asenne harrastusta kohtaan. Mutta nimenomaan lapsen ehdoilla, jos lapsi ei tahdo harrastusta jatkaa, niin ei sinne väkisin voi viedä. Itse olen lapsena kokeillut varmaan kaikkea mahdollista harrastusta ja vaikkei niitä välttämättä harrastettu yhtä kautta enempää, olen varmasti saanut niistä jotain eväitä tulevaisuuteen.

Meilläkin alkaa pikkuhiljaa raja tulla vastaan. Joka viikonloppuilta uimahallissa on kyllä väsyttänyt kaikki perheenjäsenet, ja vaikka kuinka mukavaa uiminen meistä kaikista onkin, niin kyllä pieni tauko on paikallaan. Silti haluaisin, että myös meidän kolmevuotiaalla pojalla olisi jokin säännöllinen harrastus, esimerkiksi jalkapallo tai muu vastaava leikkikerho, mutta tämän ikäisille ei vielä järjestetä mitään ainakaan täällä meidän lähettyvillä. Mutta kyllä me silti jotain säännöllistä harrastusta pyritään jatkamaan - jos lapset itse haluavat.

torstai 1. marraskuuta 2018

Saara Aallon keikalla

Meillä on jo pitemmän aikaa esikoinen seurannut (äidin kanssa) television viihdeohjelmia, erityisesti lauluohjelmia. Voice of Finland tuli taannoin tutuksi ja sieltä S oppi tunnistamaan Saara Aallon. Muutama muu ohjelmaformaatti ja erityisesti Euroviisut sai tytön innostumaan entisestään ja lehtikuvista sekä radion lauluista S äkkää heti idolinsa.







Lupasin sitten jokin aika sitten Monstersin soidessa radiossa, kun tyttö sitä tiedusteli, että mennään katsomaan Saara Aaltoa sitten, jos hän joskus Oulussa esiintyisi. Samoihin aikoihin radiosta osui korvaan kiertuemainos ja siitä äkkiä selvitin, että Saara Aaltohan keikkailisi kotikonnuillaan Oulussa jo hyvinkin pian. Lapsenvahtivaikeuksien vuoksi oli kuitenkin jo keikkaliput jäädä saamatta, mutta onneksi apu löytyi ja onnistuttiin saamaan liput jo lähes loppuunmyydylle keikalle. Pieni fani oli kyllä innoissaan ja myönnettävä se oli itselläkin, että Saara Aalto on kyllä ihan ammattilainen hommassaan. Hieno reilu kaksituntinen tuli vietettyä ja S varmasti muistaa kokemuksen vielä pitkään.

tiistai 30. lokakuuta 2018

7 kuukautta

Ihan en taas ehtinyt kuukausipostausta tekemään ajallaan, mutta nyt siis asiaa siitä, millainen meidän 7-kuukautinen iso vauva jo on.




Ihan ensimmäisenä ruokailuista. Täysimetin nyt sen 6 kuukautta ja jatketaan kyllä vielä imetystä lapsentahtisesti niin kauan, kuin J itse tahtoo. Jonkin verran olen pumpannut maitoa pakastimeen, mutta pullo ei enää niin vaan kelpaakaan. On vissiin niin harvoin siitä juonut, että ei osaa tai vain halua enää pullosta juoda. Ruokapuolella ollaan menty sekä soseilla että sormiruualla, aamupuuron saa ja 2-3 muuta ateriaa päivän mittaan. Hyvin on kyllä maistellut kaikkea.



Toistan varmaan samaa lausetta jo, mutta J on hyväntuulinen vauva, joka tykkää seurasta. Äidin seura on tietysti parasta ja pikku hiljaa on alkanut tulla eroahdistuksen merkkejä, mutta toisaalta voi vielä jättää ainakin joksikin aikaa muuallekin hoitoon omien menojen ajaksi. On esimerkiksi tosi hyvin viihtynyt kuntosalin lapsiparkissa muiden lasten touhuja seuraillen.



J on alkanut nyt toden teolla liikkumaan. Hänellä on ollut sama tyyli kuin Slla alkujaan, peruuttamalla pääsee paremmin ja jos ei jaksa vielä kovin paljon peruutella, niin myös pyörimällä akselinsa ympäri osaa jo suunnistaa.



Meillä myös pukattiin taas lisää hampaita muutama viikko sitten. Tällä kertaa tämä pikku vampyyri allkoi kasvattaa kulmahampaita! On ollut kyllä veikeän näköinen hymy sen jälkeen. Hampaiden kurja puoli on ollut se, että tämä vampyyri myös käyttää niitä hampaitaan, mikä ei imettäessä ole yhtään hauska juttu. Ainakaan äidin mielestä, pikkumies sen sijaan nauraa, kun äiti parahtaa. Sitten toisinaan vielä ottaa hampailla kiinni ja vetää. Minun mummu  meinasi, että eihän sitä sitten kannata tissiä antaakkaan, mutta jospa tuo pureminen jäisi vielä pois.



Niin ja vielä sananen nukkumisesta. Jos joku vielä meinasi, että se kiinteideiden aloittaminen takaa paremmat yöunet, niin ei ainakaan meidän kohdalla. Levoton nukkujahan J on ollut jo pitkään, varmaan noiden hampaiden puhkeamisen vuoksi. Mutta kun aloitettiin kiinteät, niin sen jälkeen on tuntunut, että yöt on yhtä pyörimistä ja hyörimistä. Ilmaa tuntuu massussa olevan ainakin, että joku siellä sitten yölläkin kipristelee. Vatsa on kyllä muuten toiminut hyvin, että ei se siitäkään ole kiinni. No, vielä toistaiseksi jaksan näillä yöunilla, toivon mukaan Jkin joskus tässä vielä rauhoittuisi.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Runtelin laavulla

Eilen tehtiin pienimuotoinen eväsretki, kun oli hieno loppusyksyn sää. Runtelin laavusta olen kuullut aiemmin puhuttavan ja hienoja kuvia paikasta nähnyt joten ajattelin, että kerrankin nyt lähdetään siellä käymään. Wikipedia tietää kertoa, että Haukiputaan Isonniemellä sijaitseva Runtelinharju on Perämeren korkein kohta. Olen aiemmin vain hiihtänyt siitä laavua osoittavien kylttien ohi, joten laavun sijaintikin oli pelkästään Google Mapsin tietojen varassa. Ajettiin autolla Mapsin ohjeiden mukaan ja jätettiin auto suurin piirtein laavun kohdalle tielle, josta lähti hyvännäköinen polku metsään. No ajettiin kyllä ihan oikein laavun alle, mutta harjannetta ylös olisi ollut niin jyrkkä nousu, että ei lasten kanssa lähdetty edes yrittämään. Niinpä jalkapatikoitiin harjanteen ympäri pieni kävelylenkki. Eikä siinä mitään, hienot oli maisemat. Moreenia ja erikokoisia kiviä ihasteltiin ja pääsin opettamaan lapsille, että tässä on kauan kauan kauan sitten ollut merenranta. Lasten kanssa pääsi ihan hyvin kulkemaan, kun vähän piti kädestä kiinni, ettei keskimmäinen kompuroinut isompiin kiviin ja juurakoihin nokalleen.










Laavulla oli muutakin porukkaa mutta sopivassa välissä saatiin itsekin makkarat paisteltua. Oltiin paikalla juuri auringonlaskun aikaan ja oli kyllä hyvät maisemat. Ehdittiin takaisin autolle juuri ennen kuin tuli pimeä. Samaan aikaan kuin aurinko laski, niin tuli pakkanen, eli lämmintä vaatetta olisi voinut olla enemmänkin päällä. Autollahan toki olisi päässyt tuohon ihan viereen, kun olisi vaan ajanut soramonttujen ohitse. Mutta pieni kävelyretki metsässä ei ole ollenkaan huono idea sekään. Kantoliinalle oli jälleen käyttöä ja pienin tuhisija nukahti siihen menomatkalla. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jatkossakin.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Peruspaitoja pojalle

Tiiättekö sen hetken, kun kesän jälkeen puette lapselle vaatteita ja  y h t ä k k i ä  hoksaatte, että lapsi on venähtänyt pituutta viisi senttiä? Housuista vilkkuu nilkat ja paitojen alta selkä, ja hihat on nekin kutistuneet. Vielä meidän 3-vuotiaalle menee itse ommellut 92-koon paidat, mutta sitä aiemmat koot on jo liian nafteja ja täytyy nyt alkaa pakata odottamaan seuraavaa käyttäjää. Aina ehtiessä olenkin jo alkanut ompelemaan seuraavaa vaatekertaa 98-koossa.






Olen joutunut taas lainaamaan kirjastosta käsityölehtiä (Ottobre Design on hyvä) ja piirtelemään sieltä uusia kaavoja. Hyvää raglanhihaista ei ole vielä tullut vastaan, mutta testasin taas paria uutta paitakaavaa. Toisessa etu- ja takaosa on laatikkomainen ja toinen on enemmänkin aivan peruspaita. Kun tekee kuviollisista kankaista, niin ei tarvitse mitään kommervenkkejä alkaa tekemään. Sopivan simppeliä ja nopeaa minulle.



Kankaita olen hamstrannut sieltä sun täältä. Noshilta lienee suurin osa, mutta myös esimerkiksi PaaPiin ja Verson Puodin kankaita olen jemmannut pojan vaatteita ajatellen. Lisäksi viime aikoina on tullut ostettua mm. Majapuulta, Jyväskylän kangaskaupasta, ja onhan näitä.





Viime viikolla olisi ollut Käsityömessut Oulussa. Pitkään arvoin, menenkö vai enkö. Katsaus noihin omiin kangashyllyihin vs. pankkitilin saldoon sai kuitenkin tekemään sen päätöksen, että uusien ostamisen sijaan ompelen viime ja edellisvuonna ostetut messukankaat ensin pois. Olen tälle syksylle ostanut taas niin monesta paikkaa kankaita, että riittäähän noita. Vasta oli Kankaiden yö ja sieltäkin tuli tilattua monesta paikkaa. Ensi syksynä sitten mahdollisesti messuille.




Kuten näkyy, niin suosin ihan peruspaitoja. Ne on hyviä arkikäytössä päivähoidossa, mutta sopii aivan hyvin myös parempiin tilaisuuksiin. Minulla näkyy olevan kausia, että suosin jotain tiettyjä sävyjä. Pitkään ompelin pojalle pääasiassa vihreää, mutta nyt siihen on jotenkin tullut ähky ja näin syksyllä näkyy olevan keltaisen ja punaisen eri sävyt taas mieleisiä. Ylipäänsä tykkään, kun itse ommellen saa värikkäitä eikä niin tylsiä vaatteita, kuin mitä kauppojen vaarerekeissä on. Yritän välillä vähän jotain kikkailla näiden kanssa, esimerkiksi runsaskuosiseen kankaaseen yhdistän selkään, hihaan tai johonkin kappaleeseen yksiväristä, minun mielestä tulee hauskoja näin. Ei lastenvaatteiden tarvitse olla niin vakavia, sitä yksiväristä mustaa ehtii ihan hyvin käyttää sitten teini-iässä ja myöhemminkin, jos tykkää. Alaosissa sitten taas tykkään enemmänkin yksivärisistä ja neutraaleista väreistä (varsinkin, jos lapsi yhtään vielä konttaa lattioita pitkin).



Tässä nyt taas muutama paita lisää pojan vaatekaappiin. Ompelupöydällä odottelee vielä useampi kangas paidaksi pääsyään, mutta nyt akuutti pula iski tytön housuihin. Niitä siis tässä seuraavaksi yritän urakoida.