Instagram @sarkkuk

torstai 24. joulukuuta 2020

Hyvää joulua!

Rauhallista joulunaikaa!






Hups... Enpäs ole paljon viime aikoina ehtinyt blogia päivittelemään. Olen nytkin joulun pyhät töissä, joten kotonakin ollessa tekemistä kyllä riittää. 

Toivottavasti kaikki saatte kuitenkin poikkeuksellisesta vuodesta huolimatta viettää mukavan ja oman näköisen joulun!

maanantai 7. joulukuuta 2020

Testissä Lindt Lindor maitosuklaakuulat

*Yhteistyössä Buzzadorin kanssa*


Pääsin mukaan buzzaamaan Lindtin Lindor maitosuklaakonvehteja! Varsinkin näin joulun alla tämä on oikein maistuva kampanja johon oli ilo osallistua.



Olen maistanut Lindor -maitosuklaakonvehteja aiemminkin sen verran, että voin sanoa kyseessä olevan todellakin ylellinen maitosuklaakonvehti. 


Tässä maitosuklaapallossa on suussa sulava maitosuklainen täyte. Lindors-suklaakuulia on saatavissa myös useaa muuta makuvaihtoehtoa ja jopa usean eri maun lajitelmapakkauksia on myynnissä. Nämä punaiset tietysti sopivat värityksensä ansiosta erinomaisesti vaikka joulupöytään.



Meidän perheen makuraadista 4/5 tykkäsi ja oli ehdottomasti sitä mieltä, että tätä tulee ostaa myös jatkossa meille kotiin. Näiden kanssa ei kyllä kauan nokka tuhissut!




 "Suussa sulavaa suklaata! 

Kauniit punaiset paperikääreet tuo tuotteeseen luksuksen tuntia.

Sopii hyvin lahjaksi mutta ennen kaikkea syötäväksi."

tiistai 3. marraskuuta 2020

Talvi oli hetken ainakin

 Ulkona on pimeää, vesi tippuu räystäältä ja koko päivän on tasaisen harmaa keli. Marraskuu on siis tullut. Onneksi jälleen kerran aivan ajallaan saimme kuitenkin nauttia jo hetken ensilumesta. Syyslomaviikolla, joka aina täällä Oulun seudulla on viikko 43, satoi lunta niin, että sitä oli muutaman päivän ajan ihan maassa asti. Minulla oli keskellä viikkoa pari vapaapäivää ja niinpä esikoisen syyslomaviikon kunniaksi otettiin pieni irtiotto kotioloista ja käytiin ihan minireissussa.




Aika menee menojaan ja viime käynnistä mummolaan on vierähtänyt taas tovi. Muistaakseni viime syysloman aikaankin olin töissä ja samoin koko vuoden enemmän ja vähemmän. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua tietysti monenlaista. Mummolakaan ei ole enää entisellään kun sieltä puuttuu tuttu isomummo. Lapsillakin oli hirveän vaikea ymmärtää, että vaikka mennään mummolaan, isomummo ei enää asu siellä vaan käytiin häntä katsomassa eri paikassa.





 Tuolla pohjoisessa lunta tulikin sitten jo reippaammin. Lapset pääsi tekemään lumiukkoja, heittelemään lumipalloja ja tekemään lumitöitä. 






Oon aina varoitellut lapsia siitä, etteivät söisi lunta. Siellä voi olla linnun kakkaa, hiiren kakkaa, koiran pissaa, hämähäkkejä... Nytpä ainakin isommat lapset taitavat uskoa tämän, kun metsässä kävellessä lumihanki oli täynnä sääskiä ja nähtiin ihan järjettömän iso hämähäkki kävelevän lumen päällä. Vaan lienekköhän muistavat tuon kovin kauan...

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Buzzador: Love Beauty and Planet

 * Yhteistyössä Buzzadorin kanssa *

* sisältää mainoslinkkejä*

On vain hyvä juttu, että nykyään kiinnitetään huomio ympäristöasioihin. Ihmisten kulutustottumukset ja ympäristön muokkaaminen on asia, johon mielestäni meidän jokaisen olisi syytä kiinnittää huomiota ja miettiä, voisiko itse tehdä jotain toisin. Varsinkin länsimaissa olemme erioikeutetussa asiassa, kun meillä on kaikkea yllin kyllin. Niinpä on hyvä, että tähän on alettu kiinnittää huomiota ja tuottaa entistä enemmän ympäristöystävällisiä ja vastuullisia tuotteita.

Love Beauty and Planet -tuotesarja on kehitetty vastaamaan juuri näihin asioihin. Tuotteet ovat vegaanisia ja pullot on valmistettu 100 % kierrätysmuovista. Tuotteissa käytetyissä ainesosissa pyritään käyttämään kestävästi tuotettuja ja sertifioituja ainesosia. Tuotteissa ei käytetä keinotekoisia väriaineita tai silikonia.

Sain testattavaksi kookosvettä ja mimosankukkaa sisältävät Love Beauty and Planet -shampoon ja hoitoaineen. Tuotteet saapuivat juuri sopivasti, kun edellinen shampoo olikin juuri lopussa ja mietin ostavani uutta kaupassa käydessäni. Yleensä tykkään tilata hiustenhoitotuotteita eri kosmetiikkayrityksiltä mutta nyt kaikki oli päässyt loppumaan. Love Beauty and Planet -shampoon ja hoitoaineen hinta hieman vaihtelee kaupottain noin 7,90 - 10,40 e. Shampoo- ja hoitoainepullo sisältää tuotetta 400 ml eli on jopa puolet tilavampi kuin normaalituotteet. Tämäkin on toki ympäristön kannalta myös hyvä asia, kun yhteen pulloon on sisällytetty enemmän tuotetta ja näin se tuottaa myös vähemmän jätettä sen sijaan, että joutuisi jatkuvasti ostamaan uusia pulloja.

Tuoksullaan tämä tuotesarja vie suihkussa käydessä ajatukset ja mielikuvat turkoosinsinisen meren äärelle palmupuiden katveeseen. Ei ollenkaan hassumpi ajatusmatka tällaisina aikoina! 

Tuotetta nyt muutaman viikon käyttäneenä voin todeta, että hiukset tuntuvat puhtailta ja raikkailta suihkun jälkeen. Tästä ei jää rasvaisen tahmaista pintaa hiuksiin, kuten monista muista shampoista, eikä hoitoaine lässäytä hiuksia vaan seuraavanakin päivänä hiukset ovat luonnollisen tuuheat. Nyt Love Beauty and Planet -tuotteita kokeiltuani aion ostaa näitä tuotteita jatkossakin.

keskiviikko 9. syyskuuta 2020

Syksy saapuu

*Sisältää mainoskuvia ja mainoslinkin


Näin se taas päivät menee menojaan ja hyvän tovin ollaan oltu jo syyskuun puolella. Tuntui, että elokuu oli ohi ennen kuin alkoikaan - päiväkodin, koulun ja lasten harrastusmenojen aloitus sekä työt päälle, niin ei kyllä ehdi tuskailemaan sitä, että aika jotenkin matelisi.


Meidän arki on kyllä muuten lähtenyt hyvin rullaamaan, kun uuteen rytmiin on taas tottunut. Ekaluokkalainen on lähtenyt innoissaan kouluun, saanut uusia kavereita, tekee mielellään koulutehtäviä. Viskarilaisesta on yhtäkkiä kasvanut iso poika, vaikka toisinaan edelleen pienen pojan koltiaisia sattuukin. Ja meidän kaksivuotias on jo iso poika hänkin, vahva "minä ite" -vaihe menossa ja paljonhan hän jo tekeekin itse! Välillä mieleen tulee, tarvitseeko äitiä kohta mihinkään lasten kasvaessa, mutta kyllä vaan edelleen riemuissaan kiljuvat, kun ajan heitä päiväkodista hakemaan, ja itkemään jäävät perään, kun yötä vasten lähden toisinaan töihin.



On tämä korona-aika haasteensakin tuonut. Jokainen lapsi oli vuoronperään flunssassa ja vaikka 99% varma olinkin siitä, että koronaa se ei ole, niin viikonlopun päivät tuntuivat välillä silti pitkiltä miettiessä koronatestiin hakeutumista. Samalla viikolla tosin sitten tuli päivitys suosituksiin, että ei edes koko kolmen koplan olisi tarvinnutkaan testeissä käydä. Mutta aina toki pitää mennä sen hetken suositusten mukaan. Niin negatiivisethan ne tulokset oli ja muut perheenjäsenet säästyivät räkätaudilta, mutta pistäähän tuo aina mietityttämään silti kaikenlaista, kun maailmalta tulee niin sekavia viestejä tilanteeseen liittyen.


Niin tai näin, kyllä tämä loppuvuosi taitaa edelleen mennä enemmän tai vähemmän poikkeuksellisissa ja odottavissa tunnelmissa. Kaikki epävarmuus ihan varmasti stressaa meistä jokaista, mutta toivon mukaan tässä valoa jo näkyisi tunnelin päässä.


*Kuvien vaatteet uudesta me&i:n syysmallistosta
Koodillani: 9fnh0o

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kouluun lähtijän hankintalista

Näin se vaan nyt on koulutie alkanut monella uudella ekaluokkalaisella. En varmastikaan ole ainoa, joka ensimmäiselle luokalle lähtevän lapsensa kohdalla miettii, mitä kaikkea sitä pitääkään kouluun lähtiessä hankkia lapselle. Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen reppu ja penaali. Penaalin meillä tyttö saikin synttärilahjaksi, joten sen hankinta oli sillä tehty. Samoin hän sai lahjaksi kyniä ja kumeja, joita kouluun lähtevä tarvitsee. 


Seuraavaksi suurinta päänvaivaa tuotti repun hankinta. Markkinoilla kun on vaikka minkälaista reppua, joiden hinta vaihtelee ihan 10-100 euronkin välillä. Pelkästä merkistä ei huvittaisi maksaa ja toisaalta halusin repun, joka kestää. Muistelen omalla kohdallani saaneeni ekaluokalle ihanan prinsessarepun. Se kesti käytössä tasan sen ensimmäisen vuoden, ja sen jälkeen reppuja tulikin hankittua vähintään kerran vuodessa, joskus jopa kaksikin.

Tein pientä kyselyä omalla henkilökohtaisella Facebook-seinällä ja suurin osa vastaajia painotti repun ominaisuuksia. Mainittiin mm. pohjan vahvikkeet, olkaimien pehmikkeet ja säätömahdollisuudet, sateenkestävyys ja heijastimet. Osa taas piti tärkeänä sitä, että reppu on käyttäjälleen mieleinen, ja uutta reppua voi ostaa vaikka vuoden välein, koska makumieltymykset muuttuu kuitenkin. Nämä asiat mielessä käytiin kahdestaan reppuostoksilla ja löydettiinkin sopiva heti ensimmäisestä kaupasta. Repussa oli kunnossa sekä ominaisuudet ja lisäksi väri oli mieluinen. Eikä hintakaan paljon päätä pakottanut.


Moni käy ekaluokkaa aloittavan kanssa vaateostoksilla. Uusia vaatteitahan nyt ei välttämättä tarvitse ostaa pelkän ostamisen ilosta, toisaalta onhan se mukava käydä ostoksilla tulevan koululaisen kanssa. Samalla reppureissulla löydettiin alennuksesta hyvät urheilulenkkarit. Sisävaatteita meillä kyllä on yllin kyllin ja äiti kyllä ostaa ja ompelee lisää ihan varmasti syksyn myötä. (Ainakin me löydettiin tulevasta Me&I:n mallistosta vaikka mitä ihanaa koululaiselle!)

Mutta kaikista eniten halusin panostaa ulkoiluvaatteisiin, ekaluokkalainen kuitenkin tulee taittamaan koulumatkaansa satoi tai paistoi. Ulkoiluvaatteissa myös halusin panostaa vaatteen teknisiin ominaisuuksiin ja onneksi meillä täällä lähellä on parikin kauppakeskusta, joista lopulta Outlet-myymälän valikoimista löydettiinkin juuri kaipaamiamme vaatteita laatuunsa nähden edulliseen hintaan. Ja samalla sai toki perheen muutkin lapset uudet väliajan vaatteet.


Yksi mielipiteitä herättävä aihe on tietysti puhelimen hankinta. Itse olen ollut pitkään sitä mieltä, että ekaluokkalainen ei omaa puhelinta tarvitse. Eipä sitä tarttenut ominakaan ala-asteaikoina. Vaan yleistä ilmapiiriä seuraten päädyttiin mekin sitten kuitenkin hankkimaan ekaluokkalaiselle oma liittymä. Puhelin on minun entinen, joka on lapsilla jo pelikäytössä ollut aiemminkin eli osaa sitä jo käyttää varsin hyvin. Liittymä hankittiin ihan siksi, että voipi sitten koulumatkoilla ja kotiin tullessa olla yhteydessä meidän vanhempien kanssa. Tulee siitä kyllä itsellekin turvallinen mieli, että voi soittaa ja varmistaa, että lapsi on varmasti päässyt perille. Ja onhan lapsen helpompi pitää yhteyttä kavereihinkin nyt eikä aina olla äitin puhelinta lainaamassa. Keskusteluja on käyty ja tullaan ihan varmasti käymään vielä tulevaisuudessakin sopivista puhelinajasta ja yhteydenottotavoista. Mutta tässähän niitä opetellaan.

Pyöränlukko meillä oli myös hankintalistalla. Pyörässä kun ei ole lukkoa itsessään, täytyi siihen jokin vaijerilukko olla. Meiltä on koululle juuri sopiva pyöräilymatka ja on kevään ja kesän aikana harjoiteltu pyöräilyä ja koulumatkan kulkemista. Lukoissakin kyllä oli valinnanvaraa! Lopulta päädyin sellaiseen, jota kuitenkin oli helppo käyttää. 

Yksi meillä on hankkimatta vielä, nimittäin kotiavain. Meidän ekaluokkalainen menee ip-kerhoon ja vaikka useimmiten meillä joku on aina kotona tai vähintäänkin naapurissa, niin on meillä vanhemmilla jo loppukuusta ristiin meneviä työvuoroja niin, että saattaa hyvinkin olla, että lapsi joutuu tulemaan hetkeksi tyhjään kotiin. Ja tosiaan iltapäiväkerhon me nyt aloitamme ainakin alkuun. Minun talven kuviot on työrintaman puolelta vielä auki joten ei voi tietää, paljonko lapsi tulee ip-kerhoa myöhemmin tarvitsemaan, mutta tarvetta ainakin nyt on.







sunnuntai 2. elokuuta 2020

Heinäkuussa

Heinäkuussa hellesäät, ja vesisadetta päälle. Jos kesäkuu hellikin meitä helteillä niin on tosiaan heinäkuun kelit olleet vähän mitä sattuu. Onneksi useimmille vapaapäiville on sattunut kuitenkin hyvät ilmat ja on päästy käymään muuallakin kuin kotona olla möllötelty.



Ollaan käyty ainakin muutaman kerran uimassa. Vähille on kuitenkin uintikerratkin jääneet tälle kesälle. Sen sijaan on käyty usein leikkipuistossa, kun ihan meidän lähistölle tehtiin talvella uusi leikkipaikka ja sitä on kesän aikana täydennetty mm. hiekkalaatikolla. Kun lapset on innostuneet pyöräilystä ja pienimmäinenkin kulkee vauhdilla potkupyörällä on tämä ollut juuri sopivaa aktiiviteettia arkipäiville.






Ehdittiin myös käymään Suomen Tivolissa, kun sellainen Ouluunkin saapui! Sattui olemaan hyvä ilma ja monella muulla oli ilmeisesti ollut ihan samanlaiset aatokset, nimittäin parkkipaikkaa sai hakea ja laitteille jonottaa. Turvaväleistä ei kyllä ollut tietoakaan enkä kyllä nähnyt kenenkään käyttävän käsidesiä muuta kuin jäätelökopilla, vaikka käsidesiä oli tarjolla usean laitteen edustalla. Vaikka täällä Oulussa ei koronaa juuri olekaan ollut, niin ehkä silti vähän turhan huolettomasti ihmiset asiaan nyt kuitenkin suhtautuu? Isommille ostettiin jo rannekkeet, viime vuonna tuli jo selväksi, että irtolipuilla lysti loppuu kesken ennen kuin kunnolla alkoikaan. Itselle ostin aikuisen saattolipun ja pienimmälle meillä oli muutama ilmaislippu ja lisäksi ostettiin hänelle vielä yksi irtolippu, kun hän niin kovasti tahtoi vielä uudelleen autolla ajelemaan.





Meillä lapset on olleet tämän viikon lomalla. Minulla kuitenkin on ollut töitä muutamaa vapaapäivää lukuunottamatta. Sää on ollut epävakainen, mutta onneksi aurinkoakin on riittänyt. Pieni vesisadekaan ei haitannut, kun päästiin katsomaan kesäteatterinäytöstä, lapset tykkäsi! On ehditty myös käydä mustikassa nuorimman ja esikoisen kanssa, leikkipuistossa ja vieläpä Vauhtipuistossa. Olisin toivonut, että Vauhtipuistoon olisi ehditty useammankin kerran tänä kesänä, toivottavasti elokuussa vielä on vapaita, että ehdittäisiin.





On jo elokuu ja esikoisen kouluunlähtökin alkaa olla käsillä. Siitä vielä lisää myöhemmin!

maanantai 27. heinäkuuta 2020

5-vuotissynttärit

Niin juhlittiin meilläkin jo keskimmäisen 5-vuotissynttäreitä! Synttärivalmistelut oli jäädä arjen kiireisiin, mutta olin pyhittänyt koko viikonlopun vapaille juurikin synttärivalmisteluiden vuoksi, joten ehdinpäs jotain kuitenkin. Vähän meinasi stressikäyrää nostaa, kun synttärisankari ilmoitti viikolla, että hän sittenkin haluaa Minecraft-kakun (eikä Venom-kakkua, jota on vuosi suunniteltu, tai Hulk-kakkua, joka piti saada vielä kesän alussa, tai ei sittenkään sitä Batman-kakkua, jota hän toivoi vielä kaksi viikkoa sitten...)



Äitihän tekee, mitä lapsi toivoo, vaikka koristelu syntyikin aika ex tempore ja niistä aineksista, mitä nyt oli saatavilla ja mitä ehti väkertää. Lopputulokseen en nyt ollut kovin tyytyväinen, mutta esikoinen lohdutti, että hän kyllä arvostaa kakkua, vaikka äitin mielestä se ei niin hieno olekaan, ja itse synttärisankarilla oli leveä hymy ja hän sanoi "Paras äiti!".




Tehtiin synttärisankarin kanssa yhdessä myös banaani-valkosuklaamuffineja. Muffineita hän erityisesti toivoi, vaikka en alunperin niitä itse suunnitellutkaan. Lapsi sai olla apuna taikinan täyttämisessä vuokiin ja yhdessä lapset sai myös koristella valmiit muffinit. Lisäksi tein pätkisjuustokakkua, mutta kuvamateriaali näiltä synttäreiltä oli varsin vähäinen...



Lahjaksi 5-vuotias sai monia toivomiaan juttuja, mm. "Hirviöukon, joka on vankilassa", Nerf-pyssyjä ja rahaa. Synttäreillä kävi pääasiassa sukulaisia ja vielä hän toivoi kaverisynttäreitäkin. Saa nähdä, vieläkö äidillä riittää puhtia ja aikaa järjestää sellaiset vai saisiko nyt 8 kuukauden tauon seuraaviin synttäreihin...

tiistai 30. kesäkuuta 2020

Kesäkuu

Vaikka aina kevään tullen miellän itseni ennen kaikkea kevään lapseksi, on kesän auringossa ja valossa kuitenkin se voima, millä täällä Pohjolassa jaksaa vuodesta toiseen läpi vuoden. Tämä kesäkuu on ollut kyllä poikkeuksellisen lämmin kelien suhteen ja hyvä niin, kun ei mitään ulkomaanreissujakaan pääse tälle kesälle tekemään.



Tämä kesä menee vahvasti töissä enkä edes tiedä, milloin seuraavan kerran mahdollisesti olisi lomaa tiedossa, mutta oon onnellinen siitä, että töitä vihdoin on. Niin monta vuotta olen kuitenkin kärvistellyt pätkätöissä tehden sitä sun tätä ja haaveillut pitempijaksoisesta työsuhteesta ja tässä sitä viimein ollaan pitkällisen sinnikkyyden tuloksena!



Muuten kesäkuu meillä menee yleensä vuodesta toiseen juhlahumuissa, kun varmaan yli puolilla lähipiirin ihmisistä syntymäpäivät sattuvat olemaan juuri kesäkuussa. Jos koronakiloja tuli kevään aikana niin kesäkuussa niitä kiloja vasta tuleekin. Vastapainoksi olen yrittänyt käydä salilla, ehkä tässä kuussa olen päässyt sinne jopa yhden kerran? Vuorotyöperheessä oma vapaa-aika on kortilla ja näin se näköjään kostautuu. Kun vielä esikoisen jalka oli kipsissä kuun alussa ja liikuntakiellossa vielä alkukuustakin, niin ei oikein olla päästy lastenkaan kanssa mihinkään kunnolla touhuilemaan. Tähän suunnittelen kyllä muutosta ensi tilassa!



Olen yrittänyt vapaapäivinä touhuta mahdollisimman paljon lasten kanssa ja onneksi pihakelit on olleet näin hienot. Toivon kyllä myös ensi kuulle samanlaisia ilmoja, vaikka ei nämä pari sadepäivää välissä haittaa - päin vastoin pihakasvit kiittää! Kunhan ei sataisi koko kesää.


lauantai 27. kesäkuuta 2020

Vauhtipuistossa

Näin kevään korvilla mainoksen, johon olin yrittänyt mukaan viime vuonnakin mutta ehkäpä juuri koronakevään vaikutuksesta nyt toteutui tuo haaste, joka Vauhtipuistolla on ollut viimeiset keväät. Eli lunastin perheen lapsille kesän kausiliput Vauhtipuistoon alennettuun hintaan. Kun nyt vahvasti näyttää siltä, että tänä kesänä ei päästä lomailemaan mihinkään kaueammaksi, niin lähialueen matkakohteiden käyttö on enemmän kuin suotavaa.



Meillä lapset olivat tietenkin ihan innoissaan ja pari tuntia mitä ehdittiin käydä, meni nopeasti ja eihän heitä tietenkään olisi pois saanut lähtemään. Onneksi siis on nuo kausiliput, sillä lupauksella että tullaan pian uudestaan, lapsetkin lopulta lähtivät ilman suurempia vastalauseita.




Kohta 5- ja 7-vuotiaat olivat juurikin sopivan ikäisiä jopa kaikista hurjimpiin laitteisiin ilman aikuisia. Pahin pelko lapsilla kohdistui ampiaisiin, joita pörräsi jonkun laitteen ympärillä sillä aikaa, kun laite oli yläilmoissa. Pieni lapsen hukkaan joutuminenkaan ei paljon tunteita kuumentanut, koska alue on sen verran pieni, että lapsi kyllä jossakin vaiheessa tulee vastaan tai löytää tiensä itse takaisin lähtöpisteeseen.




Parivuotiaskin pysyi sujuvasti laitteissa isompien sisarusten kanssa ja eniten riemua sai rengasmäki, jossa äiti sai hiki päässä kiskoa lasta ylös mäkeä.




Yksi kohde paikassa on, jota me vältetään, koska ollaan taidettu koko perheenä traumatisoitui toissa vuoden episodista. Sattumaa tai ei, kun käytiin silloin Vauhtipuistossa ja käytettiin yhteiskäytössä olevia kypäriä eikä lapsilla ollut lakkia päästä ja arvaattekohan jo, mitä tästä vajaa parin viikon päästä seurasi... Eli varoituksen sanana muistakaa, että pitäkää omat lakit päässä ja tytöltäkin mielelläni olisin nytkin laittanut hiukset kiinni, mutta hänen mielestään oli hienomman näköistä, kun hiukset olivat auki. Muutenkin nyt paahtuvissa helteissä toki kannattaa muistaa suojata itsensä auringolta lakilla ja riittävällä nesteytyksellä. Mutta ehdottomasti käydään Vauhtipuistossa taas uudestaan ja uudestaan vielä tämän kesän aikana!



tiistai 16. kesäkuuta 2020

7-vuotissynttärit

Onneksi olkoon meidän 7-vuotiaalle neitokaiselle! Virallinen syntymäpäivä oli lauantaina mutta synttäreitä juhlittiin sunnuntaina.





Synttärikakkua tein ihan sankarin toiveiden mukaisesti. Hän halusi kakun, joka maistuu suklaalta ja mansikalta ja päällä piti olla Lumikin kuva. Kakut ei onnistunut ihan niin täydellisesti kuin olisin halunnut ja pöytään päätyikin kakusta versio kaksi, kun alkuperäisessä meni kaikki mahdollinen pieleen. Itkin henkisesti pieleen mennyttä kakkua ja olin aamulla pinna kireällä, kun koristelun sijaan pitikin alkaa täyttämään uutta kakkua, onneksi sentään olin yöllä paistanut jo toisen kakkupohjan.




Maku onneksi päihitti kakun epätäydellisyyden ja jopa lapset tykkäsivät. Ja mikä tärkeintä, kakku oli synttärisankarin mieleen. Lisäksi lapset halusi muffinsseja.




Vieraita saapui paikalle kourallinen. Pidetään vielä kaverisynttärit erikseen, nyt juhlittiin läheisten kanssa.




Enää kaksi kuukautta ja esikoinen lähtee jo kouluun!! Mihin tämä aika menee?