Kylläpä nyt mahtuu viime viikkoihin koettelemuksia! Meidän keskimmäinen lapsista alkoi valittaa toissa viikolla eräänä iltana korviaan. On joskus aiemminkin ollut itsestään nopeasti ohimenevää korvakipua, jota kuvittelin nytkin olevan. Seuraavana päivänä olikin jo myös kurkku kipeä ja illasta, kun me muut hästättiin kotona erilaisen makuuhuoneen huonejärjestyksen kanssa, meni poika kovin vaisuksi ja kuumettahan se sitten tiesi. Korkeaa kuumetta. Yleistila onneksi pysyi väsymyksestä ja kuumeilusta huolimatta sen verran vakaana, että en arvellut nuita korviakaan lähteä näyttämään. Lapset oli kotona, itse olin aamut töissä ja iltapäivällä tehtiin puolison kanssa vuoron vaihto. Meni vappusuunnitelmatkin ihan mönkään, kun olin lapsille suunnitellut vappubileitä ja ne bileet muuttuikin sitten siivousbileiksi, kun huono olo yllätti lapsen ennen nukkumaanmenoa... En oikeastaan isommin huolestunut ennen kuin vasta viimeisen kuumepiikin kohdalla, jolloin olin jo viittä vaille viikonloppuiltana lähdössä päivystykseen, jos ne korvat kuitenkin vaatisi antibiootit. Se kuume onneksi laski nopeasti ja poika virkustui niin, että kuitenkin ajattelin odottaa seuraavaan päivään. Ja olo olikin jo huomattavasti parempi seuraavana päivänä.
Saman tien kun tämä episodi oli ohi ja istuin nukkuva poika sylissäni keittiössä, alkoi makkarista kuulumaan hirveä huuto. Nyt oli nuorimmainen hypännyt sängyltä vanhimman jalan päälle. Aluksi näytti, että nilkka oli vain kipeä, mutta parin tunnin päästä jalka oli jo melko turvoksissa eikä tyttö edelleenkään voinut liikuttaa ja näkihän tuon silmilläkin, että jalka oli ihan epäluonnollisessa asennossa.
Onneksi perhepiirissä on lääkäri, jolta kysyä neuvoa (sitä onkin joutunut kysymään viime aikoina melko tiheään..!) No, vielä soitto yhteispäivystykseen ja heidän mielestään pystyi odottamaan vielä aamuun. Eipä siinäkään vielä mitään, mutta aamulla minulle itselleni oli varattuna aika viisaudenhampaan poistoon! Tietysti aivan hätätilanteessa tuo operaatio olisi hyvinkin saanut jäädä vaikka peruuttamattakin käymättä, mutta sattumalta minulla oli myös vapaapäivä ja ajan peruuttaminen tietäisi, että uutta aikaa saisi taas odottaa useamman kuukauden, tässä maailmantilanteessa jopa hyvinkin pitkälle syksyyn... Sai tyttö siis nukkua aamulla pitempään, onneksi jalka levossa pysyi hyvin kivuttomana.
Viisurinpoisto sujui nopeasti ja hammas lähti suht hyvin irti, hyvillä puudutteilla koko operaatio ei juuri missään tuntunutkaan. Muiden viisaudenhampaiden poiston suhteen saanee odotella sitten sinne syksyyn. Kotiin takaisin ja tilannearvio. Lähdettiin saman tien päivystykseen, kun jalan pienikin liikuttaminen teki kipeää. Päivystyksessä käynti oli ripeää, olin varautunut tuntikausien odotukseen mutta koko homma oli ohi parissa tunnissa. Päästiin röntgeniin ja murtumahan siellä oli! Kipsi jalkaan ja vielä käytiin hakemassa oikean kokoinen kenkäkin ja päästiin kotiin harjoittelemaan kipsin kanssa kävelyä.
Tokihan viisurin poiston jälkeen olisi pitänyt välttää ponnistuksia, kanteluita ja pidettävä kylmäpussia poskella... Oli kuitenkin tuota muuta tekemistä, niin ehkä se 25 kiloa painavan lapsen kantaminen ei niin vakavaa ole? Kipulääkkeitä on kyllä saanut ottaa mutta kaikista kamalinta on ollut se turvotus, mikä tuosta tuli! Puhumattakaan mustelmasta, joka levisi koko toisen puolen leukaperään. Nyt kuudennen päivän aamuna alkaa vihdoin suukin aukeamaan normaalilla tavalla.
Että jos noiden loppujen viisaudenhampaiden poistojen kanssa hyvinkin voisi odottaa sinne syksyyn!
(Tuo murtumaan johtanut tapahtuma ei muuten mennytkään ihan niin, kuten tyttö aluksi kertoi... Pienimmällä ei siinä siis ollut sittenkään osaa eikä arpaa pelissä)
