Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

perjantai 27. lokakuuta 2017

Ompeluksia tytölle

Kylmien kelien tullessa ja lasten kasvaessa on taas täytynyt ommella tarpeeseen vaatetta. Slla on kesän aikana tullut venyttyä pituutta sen verran, että varsinkin housuja saa tehdä koko ajan lisää. Slla alkaa myös olla vähitellen oma mielipide pukeutumiseensa, ja esimerkiksi ei suostunut pukemaan vihreitä housuja jalkaan, kun se on ihan tyhmä väri. Pinkillä värillä siis on ollut kysyntää, mutta onneksi muutkin värit kelpaavat, esimerkiksi toivomuslistalla oli keltainen mekko, jonka sain surautettua pienistä tilkunpalasista.



Sn housuihin olen joskus piirtänyt kaavan jostakin Ottobre Designin numerosta koossa 98. Nyt etenkin pituutta housuihin kaivattiin lisää, joten piirtelin uuden kaavan vanhan pohjalta lähinnä lisäämällä senttejä kaavan ala- ja yläosaan vain hieman leveyttä laventaen, vastaten kokoa 104. Tosin näin talvea kohden olen tehnyt leggareita ajatuksella, että myös alle mahtuisi sukkahousut eli himpun verran leveämmillä saumavaroilla olen sitten kankaat leikellyt. Enemmän pitäisi trikoon sijasta silti tehdä näitä joustocollegesta.



Keltaisen mekon kaava China Girl (Ottobre Design 4/2014) on jo aiemmin toimivaksi testattu. Minulla oli tuota keltaista Prinsessa Takkutukka -kangasta tosiaan vain pieni tilkku, joka riitti juuri mekon yläosaan. Kangas on ollut myynnissä vissiin jo kauan aikaa sitten, Leena Rengon käsialaa, mutta itselleni jonkun tilkkusäkkiostoksen myötä kotiutunut.



Myös yöhousuja piti ommella, kun ei neidille löytynyt kaapista enää yhtään sopivia. Kaava sama kuin muissakin housuissa, mutta hieman olen leventänyt, jotta olisi yöksi vähän väljempää päälle. Kankaatkin oli sellaisia, että en niille oikein muuta käyttöä keksinyt.



Kuva: Kuva-Ahti


Ja päiväkotikuvaukset kun oli, niin neiti toivoi itselleen mekkoa, jossa olisi kultaa ja pinkkiä. Oulun Kädentaitomessut pelastivat ylimääräiseltä kangaskauppakäynniltä, kun sieltä löytyi aiemminkin jo haaveilemaani Verson Puodin Yksisarvinen-trikoota sekä Nappinjan pisteeltä pinkkiä kangasta, jossa oli kimalteita. Mekon kaava on Funny Faces koossa 110 (Ottobre Design 1/2014) ja sen verran reilu oli kuitenkin vielä, että varmasti menee myös myöhemmin mekko käyttöön.

Muitakin ompeluksia Slle on jo valmiina sekä idea-asteella, mutta tässä vaiheessa vuotta taidan jemmata nuo Pukinpajaan. Sen sijaan Rlle olen myös ahkeroinut uutta vaatetta syksyn aikana ja niistä voisin tehdä ihan oman postauksen, ettei tämä paisu taas kilometrin mittaiseksi.

lauantai 21. lokakuuta 2017

Syksy puolivälissä

Lokakuukin alkaa pian vedellä viimeisiään ja ikään kuin vahvistuksena tälle, satoi Oulun seudulla eilen ensilumi. Melkein kuin tätä ennakoiden ehdin postaamaan Facebookissa kuvan, jossa neljä vuotta sitten seisoin pihalla pikkuruinen S-vauva topattuna vielä vähän liian isoon toppapukuun ja ensilumi oli silloinkin juuri satanut maahan. S oli aamulla kyllä haljeta riemusta, kun kävi päästämässä kissan sisälle ja huusi, että "Mää näin lunta!!!". Jos lapsi olikin riemuissaan, niin itse en niinkään lähtiessäni kesärenkailla suurin piirtein ristinmerkkejä piirtäen ja toivoen, että matka kouluun ei päättyisi ojanpenkalle.



Mutta syksyn puolivälistä kun puhun, niin tarkoitan koulun syyslukukautta, missä tosiaankin kalenterin sivut alkaa kääntymään pikku hiljaa taas voiton puolelle. Tai no, voiton ja voiton, sillä raskaimmat koetukset ne on vasta edessä päin. Juuri päättyi meidän syksyn kolmas lähiviikko, tässä olisi muutama viikko aikaa etäopiskelulle ja sitten onkin kaksi lähiviikkoa putkeen harkkatunteineen ja tentteineen ja sen jälkeen alkaakin jo neljän viikon harjoittelu. Jotta tässä ei olisi tekemistä tarpeeksi, niin minähän oon syksyn taas hopseillut kolmea edellisen vuosikurssin opintojaksoa, jotka totta kai on suunniteltu tälle syksylle niin, että meidän oma ja ed. vuosikurssin lähiviikot kulkee päällekkäin (jossa siis ei ole mitään järkeä), mikä ei todellakaan edistä omaa opintojen suunnittelua ja hopseilua. Tästä on kyllä keskenämme hiuksia revitty ja palautetta annettu ja aion antaa vielä toistamiseenkin. Sen verran tämä on aiheuttanut päänvaivaa, että omaa lukkaria on saanut ihan huolella suunnitella ja koska kaikki harkat ja simulaatiotunnit on pakollisia, niin osa suorituksista jää nyt pakostakin sitten roikkumaan hamaan tulevaisuuteen. Että se niistä nopeutetuista opinnoista siis.



Mutta kaiken kaikkiaan on opiskeltavat asiat kyllä olleet mielenkiintoisia ja pikku hiljaa huomaa, että ehkä sitä jotain alkaa oppimaan (tai lähinnä muistamaan oppimaansa). Kaikki lääkehoitoasiat ei ole enää niin utopiaa ja sairauksienkin tunnistamisessa alkaa jo vähän tulla jonkinlaista tuntumaa, vaikka vielä paljon opittavaa onkin. Ollaan päästy harjoitustunneilla mm. kanyloimaan toisiamme ja sehän ei ollut ollenkaan niin helppoa, mitä luulisi, en nimittäin onnistunut opiskelukaveria kanyloimaan vielä neljännelläkään yrityksellä. Nukeilla ollaan saatu harjoitella nenä-mahaletkun laittoa ja katerointia, vaikka jälkimmäistä olenkin päässyt myös oikeassa työelämässä jo jonkin verran kokeilemaan.


On tässä onneksi niitä edellisiäkin roikkuvia suorituksia ehtinyt paikkamaan. Pääsin läpi ruotsin tentistä (vaikka suorittaja-minä olis ollut enemmän tyytyväinen vielä korkeampaan arvosanaan mutta lukemiset jäi nyt taas yhdelle päivälle) ja kävin juuri eilettäin tenttimässä yhden kurssin ja yhdet lääkelaskut, joissa en taaskaan ekalla päässyt läpi. Näitä lääkelaskutenttejä nyt ropisee, kun useamman opintojakson osasuoritukseen kuuluu lääkelaskutentti eli niitä ei näköjään karkuun pääse.


Meidän kakkosvuodelle kuuluu vielä paljon sairaanhoitajan työnkuvaan kuuluvia opintoja ja moni onkin toteutettu yhdessä sairaanhoitajaopiskelijoiden kanssa. Tälle vuodellehan OPSin mukaisesti kuuluu Mielenterveys- ja päihdehoitotyön, Kliinisen I ja II ja Ikääntyneen hoitotyön harjoittelut. Itse pääsen tällä kertaa hieman vähemmällä, kun oon yhden harjoittelun edellä, keväällä voi sitten vähän hidastaa opiskelutahtia kun muut on harjoittelussa. Edellisen vuosikurssin kanssa on sitten saanut jo keskittyä enemmän terveydenhoitajan työnkuvaan ja kyllä mua edelleen enemmän kiinnostaa juuri tuo puoli, etenkin Naisten ja lasten hoitotyön opintojakso on ollut kiinnostava.


Eli suunta on koko ajan eteenpäin, vaikka välillä meinaa vähän vastustaakin. Opintopisteiden perusteella mulla ois jo 1/3 opinnoista takana päin, mutta paljon opittavaa tässä on ja mm. opinnäytetyön tekeminen ja iso määrä harjoitteluja vielä edessä ennen valmistumista. Opinnäytetyön aihe on vielä vähän hakusalla, meillähän nekin tehdään vähintään kahden hengen porukoissa, mutta jotain kyllä alkaa olla selkeästi mielessäkin joten eiköhän tuonkin kirjoittaminen tule tässä vielä syksyn päälle alkamaan. Hommat ei siis ihan heti lopu eli jos nyt minusta ei näy eikä kuulu mitään, niin voi syyttää ihan näitä opiskeluita! :D

lauantai 14. lokakuuta 2017

Tunnelmia Kädentaito- ja Hyvinvointimessuilta

Oulussa on siis tänä viikonloppuna, 14.-15.10.2017 meneillään Kädentaito- ja Hyvinvointimessut Ouluhallissa. Olin paikalla myös viime vuonna (ks. postaus), joten vähän osasin jo ennakkoon varautua siihen, mitä paikan päällä olisi. Ajoin paikalle juuri sopivasti vähän ennen kymmentä niin, että parkkipaikkoja oli vielä yllin kyllin jäljellä. Pois lähtiessä jokainen paikka ja penkere olikin sitten täyteen parkkeerattu, ja osa vissiin jättänyt autonsa marketeillekin, eli auton kanssa matkaavien kannattaa tämäkin seikka huomioida. Täyttä siis oli ja väkeä vauvasta mummoon ja vaariin, vaikka mieskävijät kyllä olikin selvästi vähemmistössä. Hirveän kauan ei tarvinnut sisään jonottaa, koska ennakkolipulla pääsi omaa jonoa suoraan sisään. Lippujono taas ylsi portille saakka, mutta fiksuimmat olivat jonossa ostaneet mobiililipun ja päässeet näin suoraan sisään hekin.


Käpynen


Ommellinen

Sen verran ehdin vilkaisemaan näytteilleasettajien karttaa, että tiesin ovelta suoristaa suoraan eteenpäin hallin takaosaan kohti kankaita ja se oli hyvä, koska aika hyvin mahtui heti tässä vaiheessa rauhassa katselemaan ja ostamaan kankaita. Löysinkin heti suoraan Indie Fabrics Finland -kokoonpanojen pisteille ja tekemään omat tärppiostokseni heti kärkeen pois. Minulla oli tarve kokolapuille, joita PaaPii mukavasti ihan äskettäin sai myyntiinsä ja toi messuillekin mukaan, ja mustaa resoria. Tokihan siinä sivussa tuli muutama kangas ostettua. Harmillisesti oli osa kankaista niin suuria paloja - 1 m ja 1,5 m - että itelle ei ole näin isoilla määrillä tarvetta, niin siksi jäi muutama kiva kuosi ostamatta. Mutta löysin kyllä siis paljon muutakin. Näiden jälkeen lähdin kiertelemään summanmutikassa messuosastoa ja olisi oikeastaan pitänyt lähteä juuri päinvastaiseen suuntaan, niin vastaan olisi tullut heti muutkin kangasmyyjät, Ommellinen ja Verson Puoti, joiden pisteille päädyi vasta parin tunnin päästä ja osa mukavimmista paloista oli jo ehtinyt tässä ajassa loppua.








Messuilla oli taas monenlaista käsityöyrittäjää ja kyllä siinä ihastellessa sai ajan kulumaan. Pakkopysähdys olikin sitten tehtävä Helmien talon kohdalla, ja siinä ihastellessa päätin ostaa vähän kotiinkin askarreltavaa, varsinkin tytölle varmasti mieluista puuhaa tulisi olemaan tuo helmien pujottelu ja voisihan niistä jonkun joululahjankin saada aikaan.






Raahen taitopaja


Raija Riihimäki


VanjaSea



Kankaita ja ihan valmisvaatteitakin oli myynnissä vaikka millä mitalla ja niistäkin kyllä sai monenlaista inspistä omiin projekteihin. Ja jos vaan aikaa olisi rajaton määrä maailmassa, niin myös monia muita ihania käsityötarvikkeita olisi ollut, näin joulun alla etenkin erilaisia korttitarvikkeita, himmeleitä ja valopalloja muun muassa. Mulla kyllä pomppasi jo oma messubudjetti täyteen näissä kangasostoksissakin jo, eli monta ihanaa juttua oli vaan jätettävä ostamatta. Mutta tosi hienoja juttuja olisi ollut vaikka joululahjoiksi ja miksei muutenkin jollekin tuliaisiksi.



Hiekkakakku

Namia Design

Verson Puoti



Erityisesti nyt oli useampia näitä "karkkikorujen" myyjiä, esimerkiksi kuvissakin vilahtaneet Elvari ja Hiekkakakku. Muistakin materiaaleista tehtyjä koruja oli paljon ja sitten tosiaan niitä korutarvikkeita, jos itse tykkää tehdä. Myös erilaiset lelujen myyjät pistivät silmään ja ainakin muutamalla taholla oli nimenomaan näitä ekologisia puuleluja ja -pelejä myynnissä. Sitten oli myös keramiikkaa, lasista tai pellistä tehtyjä juttuja, maalauksia, kanavatöitä ja vaikka mitä monenlaiseen makuun!





Makeistehdas Makeidon



Ja makuasioihin kun päästiin, niin messujen toisella laidalla oli hyvinvointipisteet, joissa oli tarjolla jos minkälaisia näytteitä ja maistiaisia. Esimerkiksi pääsi pikameikkiin, hiuspohja-analyysiin, värikartoitukseen tai InBody-mittaukseen. Sitten pääsi maistelemaan rahkoja, hilloja, karkkeja, sipsejä... Ja sai ostaa ihan suomalaisista raaka-aineista valmistettuja kastikkeita, kuohujuomia, leivonnaisia jne. Hyvinvointipuolella oli myös useampi kunto- ja hyvinvointikeskus mukana ja lisäksi erilaisia kauneudenhoitoon liittyviä pisteitä. Eli moneen lähtöön tälläkin puolella.



HeliKo

Sattumalta osuin sopivasti paikalle vielä muotinäytökseen, jossa oli näytteilleasettajien joukosta valikoitujen ompelimojen merkkejä, esimerkiksi HeliKo, VersonPuoti ja Iloinen Kettuliini. Erityisesti ihastuin HeliKon näytöksessä olleisiin mekkoihin, niin että minun oli lopuksi vielä käveltävä hallin toiseen päähän ihastelemaan näitä tuotteita. Kyseessä siis oli kierrätysfarkuista ommeltuja takkeja ja mekkoja, ja oli kyllä niin upeita, että ansaitsevat kyllä ihan erityismaininnan. Ja inspiraation siemenhän se iski, eli mitä tehdä tuosta läjästä farkkuja, joita ei tule pidettyä... Vaatii kyllä paljon mittailuja, kaavoitusta ja leikkuuta (sekä hyvän ompelukoneen), että saisi yhtä ihania luomuksia aikaiseksi. Mutta hienoja kyllä saa kun vain osaa!

Kaiken kaikkiaan minulla meni yksin kiertäessä koko messuhalli läpi kolmisen tuntia. Sitten oikeastaan päätin, että olin jo kaiken tarvittavan nähnyt ja ostanut enkä palannut enää hypistelemään mitään, vaikka muutama juttu harkintaan jäikin. (Ja vasta kotona hoksasin, että niitä kokolappujakin olisin voinut ostaa vielä laajemmassa kokoskaalassa).


Mutta mitä ne omat saaliit siis oli?





Monenlaisia herkkuja siis kotiutui, ihan sekä syötäväksi että ommeltavaksi. Paikallisen yrittäjän Pahoilaisen hilloa ja Lakkakastiketta taisin ostaa siinä vaiheessa, kun oli jo itsellä hirveä nälkä ja samaan syssyyn menivät myös nuo ruistikut ja -lastut. :) Kankaita tuli sitten ostettua sekä ajatuksella että herätyksellä, ja osa onkin jo käynyt pyykikoneessa esipesussa ja odottaa nyt, että pääsisin niistä jotain ompelemaan. Muutama juttu jäi kyllä ostettua ihan sen vuoksi, että joko ei ollut messutarjousta ollenkaan tai kuten jo mainitsin, oli palaset omaan käyttöön liian suuria. No, ompelupalstoilla on jo ehditty messuanalyysejä tehdä ja kylläpä sieltä on moni muukin löytänyt niin ihania ostoksia, että melkein kateus iskee. :)

Vielä ehtii siis sunnuntaina paikan päälle, jos on jäänyt vielä käymättä. Tosin suosittelen menemään heti aamusta, jos on jotain tiettyä vailla, sillä suosituimmat tuotteet menee kyllä äkkiä.


Yhteistyössä MediaPro -messut