Instagram @sarkkuk

tiistai 30. lokakuuta 2018

7 kuukautta

Ihan en taas ehtinyt kuukausipostausta tekemään ajallaan, mutta nyt siis asiaa siitä, millainen meidän 7-kuukautinen iso vauva jo on.




Ihan ensimmäisenä ruokailuista. Täysimetin nyt sen 6 kuukautta ja jatketaan kyllä vielä imetystä lapsentahtisesti niin kauan, kuin J itse tahtoo. Jonkin verran olen pumpannut maitoa pakastimeen, mutta pullo ei enää niin vaan kelpaakaan. On vissiin niin harvoin siitä juonut, että ei osaa tai vain halua enää pullosta juoda. Ruokapuolella ollaan menty sekä soseilla että sormiruualla, aamupuuron saa ja 2-3 muuta ateriaa päivän mittaan. Hyvin on kyllä maistellut kaikkea.



Toistan varmaan samaa lausetta jo, mutta J on hyväntuulinen vauva, joka tykkää seurasta. Äidin seura on tietysti parasta ja pikku hiljaa on alkanut tulla eroahdistuksen merkkejä, mutta toisaalta voi vielä jättää ainakin joksikin aikaa muuallekin hoitoon omien menojen ajaksi. On esimerkiksi tosi hyvin viihtynyt kuntosalin lapsiparkissa muiden lasten touhuja seuraillen.



J on alkanut nyt toden teolla liikkumaan. Hänellä on ollut sama tyyli kuin Slla alkujaan, peruuttamalla pääsee paremmin ja jos ei jaksa vielä kovin paljon peruutella, niin myös pyörimällä akselinsa ympäri osaa jo suunnistaa.



Meillä myös pukattiin taas lisää hampaita muutama viikko sitten. Tällä kertaa tämä pikku vampyyri allkoi kasvattaa kulmahampaita! On ollut kyllä veikeän näköinen hymy sen jälkeen. Hampaiden kurja puoli on ollut se, että tämä vampyyri myös käyttää niitä hampaitaan, mikä ei imettäessä ole yhtään hauska juttu. Ainakaan äidin mielestä, pikkumies sen sijaan nauraa, kun äiti parahtaa. Sitten toisinaan vielä ottaa hampailla kiinni ja vetää. Minun mummu  meinasi, että eihän sitä sitten kannata tissiä antaakkaan, mutta jospa tuo pureminen jäisi vielä pois.



Niin ja vielä sananen nukkumisesta. Jos joku vielä meinasi, että se kiinteideiden aloittaminen takaa paremmat yöunet, niin ei ainakaan meidän kohdalla. Levoton nukkujahan J on ollut jo pitkään, varmaan noiden hampaiden puhkeamisen vuoksi. Mutta kun aloitettiin kiinteät, niin sen jälkeen on tuntunut, että yöt on yhtä pyörimistä ja hyörimistä. Ilmaa tuntuu massussa olevan ainakin, että joku siellä sitten yölläkin kipristelee. Vatsa on kyllä muuten toiminut hyvin, että ei se siitäkään ole kiinni. No, vielä toistaiseksi jaksan näillä yöunilla, toivon mukaan Jkin joskus tässä vielä rauhoittuisi.

maanantai 29. lokakuuta 2018

Runtelin laavulla

Eilen tehtiin pienimuotoinen eväsretki, kun oli hieno loppusyksyn sää. Runtelin laavusta olen kuullut aiemmin puhuttavan ja hienoja kuvia paikasta nähnyt joten ajattelin, että kerrankin nyt lähdetään siellä käymään. Wikipedia tietää kertoa, että Haukiputaan Isonniemellä sijaitseva Runtelinharju on Perämeren korkein kohta. Olen aiemmin vain hiihtänyt siitä laavua osoittavien kylttien ohi, joten laavun sijaintikin oli pelkästään Google Mapsin tietojen varassa. Ajettiin autolla Mapsin ohjeiden mukaan ja jätettiin auto suurin piirtein laavun kohdalle tielle, josta lähti hyvännäköinen polku metsään. No ajettiin kyllä ihan oikein laavun alle, mutta harjannetta ylös olisi ollut niin jyrkkä nousu, että ei lasten kanssa lähdetty edes yrittämään. Niinpä jalkapatikoitiin harjanteen ympäri pieni kävelylenkki. Eikä siinä mitään, hienot oli maisemat. Moreenia ja erikokoisia kiviä ihasteltiin ja pääsin opettamaan lapsille, että tässä on kauan kauan kauan sitten ollut merenranta. Lasten kanssa pääsi ihan hyvin kulkemaan, kun vähän piti kädestä kiinni, ettei keskimmäinen kompuroinut isompiin kiviin ja juurakoihin nokalleen.










Laavulla oli muutakin porukkaa mutta sopivassa välissä saatiin itsekin makkarat paisteltua. Oltiin paikalla juuri auringonlaskun aikaan ja oli kyllä hyvät maisemat. Ehdittiin takaisin autolle juuri ennen kuin tuli pimeä. Samaan aikaan kuin aurinko laski, niin tuli pakkanen, eli lämmintä vaatetta olisi voinut olla enemmänkin päällä. Autollahan toki olisi päässyt tuohon ihan viereen, kun olisi vaan ajanut soramonttujen ohitse. Mutta pieni kävelyretki metsässä ei ole ollenkaan huono idea sekään. Kantoliinalle oli jälleen käyttöä ja pienin tuhisija nukahti siihen menomatkalla. Ehdottomasti käymisen arvoinen paikka jatkossakin.

tiistai 23. lokakuuta 2018

Peruspaitoja pojalle

Tiiättekö sen hetken, kun kesän jälkeen puette lapselle vaatteita ja  y h t ä k k i ä  hoksaatte, että lapsi on venähtänyt pituutta viisi senttiä? Housuista vilkkuu nilkat ja paitojen alta selkä, ja hihat on nekin kutistuneet. Vielä meidän 3-vuotiaalle menee itse ommellut 92-koon paidat, mutta sitä aiemmat koot on jo liian nafteja ja täytyy nyt alkaa pakata odottamaan seuraavaa käyttäjää. Aina ehtiessä olenkin jo alkanut ompelemaan seuraavaa vaatekertaa 98-koossa.






Olen joutunut taas lainaamaan kirjastosta käsityölehtiä (Ottobre Design on hyvä) ja piirtelemään sieltä uusia kaavoja. Hyvää raglanhihaista ei ole vielä tullut vastaan, mutta testasin taas paria uutta paitakaavaa. Toisessa etu- ja takaosa on laatikkomainen ja toinen on enemmänkin aivan peruspaita. Kun tekee kuviollisista kankaista, niin ei tarvitse mitään kommervenkkejä alkaa tekemään. Sopivan simppeliä ja nopeaa minulle.



Kankaita olen hamstrannut sieltä sun täältä. Noshilta lienee suurin osa, mutta myös esimerkiksi PaaPiin ja Verson Puodin kankaita olen jemmannut pojan vaatteita ajatellen. Lisäksi viime aikoina on tullut ostettua mm. Majapuulta, Jyväskylän kangaskaupasta, ja onhan näitä.





Viime viikolla olisi ollut Käsityömessut Oulussa. Pitkään arvoin, menenkö vai enkö. Katsaus noihin omiin kangashyllyihin vs. pankkitilin saldoon sai kuitenkin tekemään sen päätöksen, että uusien ostamisen sijaan ompelen viime ja edellisvuonna ostetut messukankaat ensin pois. Olen tälle syksylle ostanut taas niin monesta paikkaa kankaita, että riittäähän noita. Vasta oli Kankaiden yö ja sieltäkin tuli tilattua monesta paikkaa. Ensi syksynä sitten mahdollisesti messuille.




Kuten näkyy, niin suosin ihan peruspaitoja. Ne on hyviä arkikäytössä päivähoidossa, mutta sopii aivan hyvin myös parempiin tilaisuuksiin. Minulla näkyy olevan kausia, että suosin jotain tiettyjä sävyjä. Pitkään ompelin pojalle pääasiassa vihreää, mutta nyt siihen on jotenkin tullut ähky ja näin syksyllä näkyy olevan keltaisen ja punaisen eri sävyt taas mieleisiä. Ylipäänsä tykkään, kun itse ommellen saa värikkäitä eikä niin tylsiä vaatteita, kuin mitä kauppojen vaarerekeissä on. Yritän välillä vähän jotain kikkailla näiden kanssa, esimerkiksi runsaskuosiseen kankaaseen yhdistän selkään, hihaan tai johonkin kappaleeseen yksiväristä, minun mielestä tulee hauskoja näin. Ei lastenvaatteiden tarvitse olla niin vakavia, sitä yksiväristä mustaa ehtii ihan hyvin käyttää sitten teini-iässä ja myöhemminkin, jos tykkää. Alaosissa sitten taas tykkään enemmänkin yksivärisistä ja neutraaleista väreistä (varsinkin, jos lapsi yhtään vielä konttaa lattioita pitkin).



Tässä nyt taas muutama paita lisää pojan vaatekaappiin. Ompelupöydällä odottelee vielä useampi kangas paidaksi pääsyään, mutta nyt akuutti pula iski tytön housuihin. Niitä siis tässä seuraavaksi yritän urakoida.

lauantai 20. lokakuuta 2018

Miten lapsi pärjää lomalla yksin kotona?

Minähän seuraan aktiivisesti somea. En pelkkiä muoti- ja sisustuskuvia vaan asiapitoisia uutisia ja mielipiteitä ajan kuumista perunoista ja uutisaiheista. Meneillään oleva viikko on ollut osassa Suomea jo syyslomaviikko ja nyt vuorostaan meillä on alkamassa syysloma. Olen vielä onnekas sen suhteen, että omat lapseni ovat alle kouluikäisiä. Nousi nimittäin jälleen kerran lomien kynnyksillä somessa keskustelunaiheeksi se, että kaikki vanhemmat eivät suinkaan lomaile koululaisten syyslomien aikaan. Toinen tai jopa molemmat vanhemmat joutuvat käymään töissä ja koululaisille olisi keksittävä tämän ajaksi joku paikka, missä olla. Pärjääkö koululainen yksin?

Tämä kuva on vanha kuva nuorisolle järjestetystä leiriviikonlopusta, johon sain aikoinaan osallistua

Minulla itselläni ei ikinä ole ollut vastaavaa ongelmaa. Kun äidin työpaikka on ollut koti, ei pienessä mielessäkään ole lapsuudessa ollut se, että olisi pitänyt olla yksin kotona. (Myöhemmällä iällä sai olla yksin kotona). Törmäsin kuitenkin Kotilieden vanhaan (2012) artikkeliin ns. avainkaulalapsista, joka oli termi 70-luvulla syntyneille lapsille, joiden äiti kävi töissä. Artikkelin kirjoittajan mukaan lapsilla, jotka olivat vanhempien lomien aikaan yksinään kotona, riitti kuitenkin tekemistä. Artikkelin kirjoittaja on asunut kaupungissa lähiössä ja samalla pihalla on riittänyt leikkikavereita. Tuohon aikaan ei ollut iltapäiväkerhoja tai muuta harrastustoimintaa, eikä niitä osattu vaatia.

Sama tilanne on valitettavasti tulossa uudelleen ilmiöksi. Syyslomaviikolle ei ole koululaisille ohjattua toimintaa, kun iltapäiväkerhot ja nuokkarit ovat kiinni. Osa vanhemmista joutuu edelleen käymään töissä myös lasten syysloman aikaan. Pärjäävätkö nykyajan lapset yksin kotona? Kyse ei liene niinkään siitä, etteivätkö pärjäisi, vaan siitä, onko heillä siellä turvallista? Maailma ei ole enää sama paikka, kuin 40 tai edes 30 vuotta sitten. On sentään jotain yritetty, kun esimerkiksi täällä Oulussa koululaisille on syysloman ajan alennetut linja-automatkat, ilmaistapahtumia on koko perheelle ja osa suurimmista kaupungin nuokkareista on avoinna. Voi olla, ettei kaikista pienimmät koululaiset yksinään pääse siltikään kaupungin toiselta laidalta matkustamaan.

Omalla kohdallani nämä pohdinnat on konkreettisesti ajankohtaisia taas parin vuoden päästä (!). Toivottavasti olisi mahdollista keksiä joku toiminta, jolloin myös perheen pienimmät koululaiset voisivat viettää aikaansa muuallakin kuin yksin kotona. Tosin onhan sekin vaihtoehto, että vanhemmat yhdistävät voimavarojaan ja lapset voisivat esimerkiksi viettää edes osan päivästään koulukaverin luona.

Mitä ajatuksia tämä teissä lukijoissa herättää?


maanantai 8. lokakuuta 2018

Kaverisynttärit

Jos joskus, niin nyt erityisesti tuntuu. että 5-vuotiaiden keskuudessa kaverisynttärit on alkaa olla jo iso juttu. Meillä esikoinen kävi ensimmäistä kertaa itsekseen kaverisynttäreillä, kun päiväkotikaveri täytti 4-vuotta, ja oli se jo silloin iso juttu. Mutta nyt etenkin tuntuu, että kavereilla on iso rooli elämässä ja se, että saa synttärikutsun, on ollut ainakin meidän 5-vuotiaalle todella tärkeä juttu.




Ihanaa myös, että tässa vaiheessa lapsi jo tajuaa sen, että synttäreille mennessä annetaan lahja. En sano, että kuuluu antaa lahja, ainakin omilleni olen koittanut aina sanoa, että ei haittaa vaikkei heille joku lahjaa toisikaan, kunhan itse saapuisi paikalle. Meillä onkin lelukaupassa asioidessa yritetty ties mitä lelua ehdottaa lahjaksi. Kuitenkin mitä yleistä ajatusmaailmaa seuraa, on kaverisynttäreiden lahjan hintahaarukaksi ollut hyvä sellainen 5-10 euron lahja. On kyllä ihana seurata, kun lapsi oppii epäitsekkyyttä ja antamisen iloa. Siksi onkin harmillista torpata joku lapsen ehdottama lahja ihan vaan sen hinnan vuoksi. Toisaalta, hyvä paikka opettaa myös sitä kohtuuta ja että lahjan ei tarvitse olla iso ja arvokas ollakseen saajalle mieluisa.



Ihanaa, että meidänkin lapset on löytäneet uudesta hoitopaikasta mieluisia kavereita. Varmasti vanhemmatkin vähän rajoittavat sitä, montako kaveria saa synttäreille kutsua. Onhan se tietysti ikävää, jos joku ei sitten saakaan synttärikutsua. Mutta en itse näe mieltä siinäkään, että kaikki kutsutaan synttäreille, vaikka ei kaveri olisikaan. Sitten onkin toisen keskustelun paikka se, että millä perusteella kaverisuhteita luodaan.



Ja luultavasti kun vuosia tulee lisää, kavereiden merkitys synttärijuhliin osallistumisessa vaan korostuu. Luultavasti ensi kesällä meilläkin on jo ihan omat mielipiteet siitä, millaiset juhlat täytyy järjestää. Mutta eipä siinä, juhlat ja synttärit on aina kivoja ja mielellään niitä myös järjestän.