Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

perjantai 30. maaliskuuta 2018

Rivinnokan majakka ja Cafe Igloo

Kevätaurinko on lämmittänyt täällä jo muutaman päivän ajan, ja torstaille piti keksiä jotain tekemistä. Sopivasti sattui aamulla silmiin Kangaskorjaamolla-blogin postaus Rivinleton eli Kaasamatalan majakasta. On nimittäin ollut aikomus käydä tuolla tällekin talvea. Nyt kun oon päässyt isosta massusta eroon ja säät suosivat, niin keksin, että nyt on hyvä käydä tuolla ja samalla uudessa Iglu-kahvilassa retkellä.



Otettiin pulkat mukaan, koska samalla lapset vois laskea joentörmältä mäkeä ja onhan se huomattavasti helpompi vetää lapsia pulkassa tuolla meren jäällä.


Oli kyllä aika raskasta vetää molempia lapsia perässä pehmeässä lumessa. Loppumatkasta piti houkutella lapset kävelemään, kun itse aloin olla jo niin väsynyt vetämiseen.





Kahvilaa mainostin lapsille jäälinnana, niin pysyi mielenkiinto yllä. Cafe Igloossa ostin lapsille lämpimät mehut, kun ainakin Rlla posket ihan punoitti kylmästä merituulesta, vaikkei edes tuulinen päivä ollutkaan. Kaikki tuotteet kahvilassa maksoi kaksi euroa. Mehun jälkeen lapset jaksoi taas vähän aikaa, vaikka pulkassa istuminen meinas mennä välillä muksimisen puolelle.




Parinsadan metrin päässä kahvilasta on Rivinleton majakka. Käveltiin siitä ohi, lapsia ei oikein nyt kiinnostanut käydä sitä tutkimassa.




Alkoi vissiin väsy ja nälkä painaa. Olin varautunut retkelle myös ottamalla makkarat mukaan, Rivinnokan laavulla niitä olisi voinut paistella ja hyvin näkyi olevan polttopuitakin siihen tarkoitukseen tarjolla. S kuitenkin muutti mieltään ja sanoi, että haluaa kotiin syömään. Jäi siis makkarat toiseen kertaan paistettavaksi. Ite kyllä kans olin tuosta parin tunnin pulkkailusta jo niin puhki, että hyvin saattoi jo kotiin päin lähteä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

Vauvelin ensimmäinen viikko

Ei mennyt vauvan ensimmäinen viikko ihan suunnitelmien mukaan. Jos raskausajan ennakkotietoihin kirjoittelinkin, että toiveenani on ympärivuorokautinen vierihoito ja täysimetys, niin ei lähtenyt tämä arki vauvan kanssa ihan näin käyntiin.



Vauvalla siis todettiin vierihoito-osastolla jo matalat verensokerit. Vauva oli hieman alilämpöinen ja labroissa vs oli puolenyön aikaan vain 0,4. Sen vuoksi vauva vietiin heti lastenosastolle hoitoon. Menin seuraavana aamuna vauvaa katsomaan, ja verensokerit oli hänellä edelleen alhaiset ja vauva niin väsynyt, ettei alkanut edes tuttipullosta juomaan maitoa. Siksi hänelle oli täytynyt laittaa nenämahaletku ja siitä joka toinen tunti sai maitoa massun täytteeksi. Lisäksi verensokerien korjaamiseksi vauvalla meni nestetipassa glukoosia.


Pikkuhiljaa verensokeri alkoi nousemaan, mutta edelleen heitteli paljon suunnilleen joka toisella mittauksella. Sen vuoksi vauva kirjattiin parin päivän päästä tehohoitoon eli käytännössä joutui tarkempaan seurantaan ja sai mm. EKG-lätkät ja kytkettiin monitoriin kiinni. Oli vauvelissa siis monenlaista johtoa kiinni. Vielä sen lisäksi bilirubiiniarvot sekä hemoglobiini olivat korkeat, jonka vuoksi vauva joutui vielä sinivalohoitoon, ja natriumarvotkin olivat alhaiset, mistä johtuen sai lisäksi keittosuolaa.


Kävin joka päivä vauvan luona ja ilmeisesti vauveli onneksi äitin tunnisti, kun yleensä aina heräsi minun tullessa. Huolimatta siitä, että vauva sai maitoa letkun kautta, imetys lähti hyvin käyntiin. Hain heti toisena päivänä, kun selvisi, että vauva joutuisi viettämään osastolla useamman päivän, äidinmaitokeskukselta lainaan rintapumpun ja aktiivisella pumppauksella sain maitomäärät nousuun ja niitä vein mukanani äidinmaitokeskukseen. Vauva joi hyvin myös tissistä maitoa aina siellä ollessani ja syöttöpunnituksissa oli maitomäärät tosi hyviä.


Mikä sitten oli syynä näihin alhaisiin verensokereihin, niin osittain menee arvailun puolelle. Aika tavallista kuitenkin kuulostaa olevan tämä, että verensokerit notkahtaa ja aika tyypillistä on viikon hoitojakso tuolla lastenosastolla. Yleensä syynä on äidin RADI, mutta minullahan ei ole ikinä ollut mitään diabetekseen viittaavaakaan vaan verensokerit oli tosi hyvällä tasolla. Meidän tilanteessa voi arvailla, kuten lääkärikin sanoi, että "tarjoutuva syy" oli kalvokiinnitteinen napanuora, kun jo raskausaikana siellä aiemmissa ultrissa näkyi epäilys siitä, että istukasta lähtenyt napanuora kulki osittain sieltä kalvojen kautta. Sen vuoksi vauva ei olisi saanut tarpeeksi omia sokerivarastojaan massussa ollessaan täyteen. Vauvalla oli hyvin viikkoja kasassa syntymähetkellään (41+3) ja syntyi siihen nähden lievästi pienipainoisena, kun jäi juuri alle kolme kilon. Myös pienipainoisuus on yksi tekijä, mikä monesti johtaa alhaisiin verensokereihin.

Lisäksi, kun vauvallahan oli synnytyksen aikana niitä sykemuutoksia ja syy lienee ollut se, kun vauva syntyi napanuora kaulan ympärillä (selvisi synnytyskertomuksesta, itse olin synnytyksessä niin keskittynyt, etten onneksi tajunnut koko asiaa, vaikka siinä hetkessä kun sitä irti kiepsauteltiinkin, niin vähän kyllä epäilin asiaa mutta kun tilanne meni niin nopeasti ohi, niin en kysynyt) ja ehkäpä siitä johtuen oli ahdistuksissaan kakkinut lapsiveteen ja niellyt sitä. Ei se ainakaan edesauttanut tilannetta.


Tuntui kyllä kurjalta lähteä kotiin ja olla viikko kotona ilman vauvaa. Onneksi oli nuo kaksi isompaa lasta, niin ei ole ehtinyt juuri murehtia asiaa. Mutta ikävä oli ja kaikki sukulaisetkin huolissaan joka päivä kyselleet, mikä vauvan tilanne on. Onneksi ei asuta sairaalasta kovin kaukana, että oli joka päivä ollut mahdollisuus käydä, kaikilla kun tilanne ei ole sama. Ja jos vielä jotain positiivista tilanteesta etsii, niin kyllä tämäkin kokemus on lisännyt omaa ammatillista kiinnostusta nimenomaan vauvoihin ja lapsiin liittyen.


Pääsin onneksi viikonloppuna myös yöpymään vauvan kanssa. Isommat lapset oli isänsä luona niin oli hyvä mahdollisuus itelläkin, isukilla oli yövuoro niin ei valitettavasti hän päässyt mukaan, vaikka molemmat vanhemmat tuolla tietysti saa yöpyä. Meille järjestettiin kahvihuoneeseen nukkuminen, kun normaali perhetila oli muussa käytössä. Ehdoton sääntö lastenosastolla oli, että vauva nukkui omassa sängyssään. Minun sängyssä ei ollut edes laitoja, niin helppo oli noudattaa tätä ohjetta. Sain hoitaa vauvaa lapsentahtisesti ja pärjättiin koko aika ilman tuttipulloa. Vauva heräsi yöllä syömään hyvin tasaisin väliajoin ja sain onneksi aina siinä välissä nukuttua, vaikka melkoista koiranunta nukuinkin ja heräsin vauvan joka inahdukseen. Mutta hyvin meillä meni ja oli ihana olla vauvan kanssa kaksistaan.



Reilun viikon joutui meidän vauva olemaan lastenosastolla, mutta pääsi viimein viikonloppuna kaikista piuhoista ja kanyyleistä eroon. Kun sokerit tasaantuivat ja bilirubiiniarvokin tippui, niin viimein saatiin kotiinlähtölupa maanantaina. Kotiinlähtötarkistuksessa lääkäri totesi vauvalla kaiken olevan hyvin. Toivottavasti tästä lähtee normaali vauva-arki rullaamaan!

tiistai 20. maaliskuuta 2018

RV 41+3 : Synnytys

Sunnuntai.
Puoli yhden maissa yöllä alkoi taas napakat supistukset. Tällä kertaa olivat ihan omia, kun oksitosiinitiputus oli laitettu tauolle. Supistuksia tuli aluksi kymmenen minuutin välein ja siitä tihentyivät viiteen minuuttiin. Kätilö oli tyytyväinen, ettei kovin suurta oksitosiinimäärä ollut tarvinnut laittaa, että oma kohtu alkoi toimia. Torkahtelin aina supistusten välissä ja heräsin koko ajan kipeneviin supistuksiin. Kolmen maissa ne alkoi olla jo sitä luokkaa, että pyysin kipuun edes jotain ja sain Tens-laitteen kokeiluun. Koska synnytys ei vielä ollut käynnissä, niin en muuta lääkitystä vielä saisi. Puudutteita mietittiin ja saisin sitten jossain vaiheessa epiduraalin, spinaalia en koska se oli nopeisiin synnytyksiin. Tensissä asennetaan elektrodit alaselkään ja sieltä kulkee sähköimpulsseja kipuja lievittämään. Sain aika hyvin kevyimmät supistukset tällä haltuun, mutta isompien kohdalla teho ei ihan riittänyt. Tehoja sai suurennettua asteikolla 5-15 ja aika äkkiä käytin 5:sta loppuajan kymppiin saakka, joka oli suurin, mitä oma selkä kesti ilman kunnon sähköiskumaisia tuntemuksia. Parisen tuntia jaksoin tämän kanssa taas. Jälleen tutkittiin tilannetta ja todettiin asioiden viimein edistyvän, n. 3-3,5 cm olin auki. Alettiin puhua jo puudutteen laittamisesta ja isukki heräsi myös tässä vaiheessa ja joutui heti selänhierontapuuhiin. Mutta kun anestesialääkäriä ei kuulunut ja minun kivut alkoi olla jo kovat, sain viimein ilokaasuakin hengitettäväksi. Vissiin taas meni kaikki happi tähän hengittelyyn, kun molemmat kädet ja jalat puutui ihan tunnottomiksi. Kohta onneksi päätettiin laittaa kohdunkaulanpuudute, ennen kuin anestesialääkäri ehtisi paikalle. Tämä alkoi melko pian vaikuttamaan, ei täysin kipua vienyt, mutta yhdessä Tens-laitteen ja ilokaasun kanssa joten kuten jonkin aikaa taas pärjäsin. Supistuksia tuli kohta jatkuvalla syötöllä ja vedin ilokaasua niin, että päässä jo vähän sumeni ja näkyi tähtiä, supistushuippujen aikaan olikin pakko vetää ilmaa keuhkoihin, kun tuntui maskin kanssa, että happi loppuu. Tens-laite hyrräsi koko ajan Boost-asennossa, kun ei oikein supistuksilla ollut enää edes kunnon taukoa.
Viime vaiheessa alkoi jo tuntumaan alakerrassa vähän painetta ja selvästi tunsin, että vauva liukui alemmas supistusten aikaan... Anestesialääkäri onneksi tulikin samassa paikalle ja saatiin epiduraali laitettua, vaikka monta kertaa sen aikana supistutti. Heti alkoi kuitenkin kova ponnistuksen tarve, kätilö kysyi olinko jo aiemmin tuntenut, mutta en oikein saanut vastattua supistusten aikaan maskin sisältä mitään. Kätilön tarkastaessa tilanteen, olin täysin auki. Muutaman supistuksen ajan ehti epiduraali alkaa vaikuttamaan, kun piti heittää ilokaasumaski pois ja alkaa ponnistelemaan.

Ponnistusvaihe ei lopulta ehtinyt olla kovin pitkä ja epiduraali ehti sen verran vaikuttaa, että kipeää se ei juuri käynyt mutta muuten tympeän tuntuista kun tuntui, että kyllä siitä paikat repeää. Jonkun viiden-kuuden ponnistuskerran jälkeen VIIMEIN vauva molskahti ulos klo 7.43. Samalla tuli ruskehtavaa lapsivettä ja kun vauva oli pienen hetken päästä parkaissut ja oli hengitys vähän rohisevaa, jouduttiin hengitysteitäkin vähän imemään. Isukki pääsi mukaan napanuoran katkaisuun ja sai kirjata ylös vauvan mittoja. Sitten pääsi poju äitinsä rinnalle ja mukavasti alkoi heti tissin kanssa maiskuttamaan ja tuhisemaan. Vauva sai apgar-pisteitä 7-7-8. Vuotoa minulla ei juurikaan tullut ja minun vointi oli hyvä tässä vaiheessa, kun viimein suurin homma oli ohi. Kätilö totesi, että ois tässä sittenkin se spinaali riittänyt, kun niin nopeaa lähti sittenkin synnytys käyntiin.



Sitten alettiin odotella istukan syntymistä. Meni hetki eikä supistuksia tullut. Kätilö laittoi taas oksitosiinia 120 ml/h mutta kun sittenkään ei supistellut, 150 ml/h. Minä epäilin moneen kertaan, että tippuukohan se ees kun ei mitään tuntunut. Kätilöt paineli kohtua ja lääkärikin vielä tuli paikalle toteamaan, että istukka oli jossakin kiinni eikä muu auttanut, kuin käsin se irrotella. Puoli kymmenen maissa alettiin valmistelemaan leikkaussaliin lähtöä, isukki sai jäädä vauvelia hoitamaan siksi aikaa.



Leikkaussalissa olikin muutama kasvoiltaan tuttu henkilö. Sain hyvät puudutteet ja teki mieli alkaa vaan nukkumaan. Kohdun irrottelu eikä kaavinta tuntuneet miltään ja vointi pysyi hyvänä. Ilmeisesti se annettu epiduraalikin vielä hyvin vaikutti. Pääsin kohta jo heräämöön, tällä kertaa itse potilaana, kun täällä tuli aiemmin oltua harjoittelun merkeissä. Siinä sitten muistinkin, että kumma kun yksi näyttikin niin tutulta, kun on taidettu joskus aiemmin olla samassa harjoittelupaikassa yhtä aikaa. Sain melko pian unen päästä kiinni. Minun tuli päästä pois jo klo 12, mutta herätessä toinen jalka oli vielä ihan puuduksissa ja kun se siitä tokeni, oli osastolla niin kiire, että sain odotella hakijaa pitkän aikaa. Kipuja ei onneksi ollut missään ja istukan irrottamisen yhteydessä syntyneestä litran vuodosta huolimatta HB oli pysynyt hyvänä. Mutta viimein kolmen maissa pääsin siirtymään vierihoito-osastolle, jossa isukki ja vauveli jo odotteli. Vauva oli tällä välin saanut pari kertaa pullosta maitoa.



Vauva pääsi heti minun syliin ihokontaktiin ja tissille ja hyvin alkoi taas maistumaan. Isukki toi minulle vähän syötävää, johan tässä oli oltu 20 tuntia syömättä. Jonkin ajan päästä hänkin lähti kotiin lepäämään, kun oli melko pitkät päivät olleet hälläkin. Me vauvan kanssa jäätiin tutustelemaan. Nukahtelin välillä vauva tissillä, jossa viihtyi kyllä hyvin. Jälkisupistuksia alkoi tulla ja muutaman jälkeen pyysin niihin särkylääkettä, jotka onneksi jonkin ajan päästä alkoi vaikuttaa. Illansuussa pääsin vähän jaloittelemaan, kun kätilön avustamana sain käydä pikkupesuilla. Samalla pääsin tipasta irti, mutta kanyyli ja kestokatetri vielä jätettiin varmuuden vuoksi yöksi.



Kympin maissa kävi hoitaja mittailemassa vauvan lämpöjä. Totesin vauvan olevan tissillä koko ajan, ja hoitaja käytti vauvaa lastenlääkärin arviossa, kun oli niin levoton. Sieltä tilattiin labrat puoleksi yöksi. Labra kävi, ja siinä todettiin verensokeri matalaksi niin, että kätilö otti vielä mittarilla ja tuli sitten sanomaan, että verensokeri oli niin matala, että vauva pitää viedä lastenosastolle. Verensokeri oli 0,6. Eipä siinä muu auttanut. Olin ite jo niin väsyny, että oli ihan hyvä kuitenkin, että pääsin itse nukkumaan. Kätilö kävi katetripussia jossain välissä yöllä tyhjentämässä ja kysyin samalla, mikä vauvan tilanne oli, niin vastasi, että tiputuksessa olisi niin kauan, että arvot olisi hyvät. Jatkoin unia, vähän levottomasti nukkuen kun välillä selkää särki, vuoroin hikoilutti ja paleli, ja käytävältä kuului kolinaa ja vauvanitkua.

maanantai 19. maaliskuuta 2018

RV 41+2

Lauantai-aamu.
Heräsin ja koitin saada uudestaan unen päästä kiinni. Hetken päästä katsoin kelloa, kohta se olisi viisi. Koitin vielä nukkua, mutta päivän suunnitelmat alkoivat pyöriä mielessä. Ajattelin, että pitää päivällä soitella äitille, että mitään ei vieläkään kuulu. Sen neuvola-ajankin unohdin soitella ja mietin, pitäiskö se ma-aamusta soittaa vai tarvisko ollenkaan, kun vointi kuitenkin ollut hyvä. Iltapäivällä olisi synttäreille meno ja pitäisi lapset hakea isältään ennen sitä. Suostuisikohan S laittamaan hameen kanssa sukkahousuja kun ei yleensä niitä halua...

Rv 41+1
Käväsin vessassa ja totesin auringonkin alkavan jo nousevan, selvästi kevättä jo tekee. Otin puhelimen mukaan ja painuin takaisin sänkyyn selaamaan some-kanavia. Kohta havahduin, kun jotain märkää alkoi tuntumaan... Ajattelin varmuuden vuoksi käydä uudestaan vessassa ja sitä samaa märkää tuli jo ihan kunnon luraus. Menin keittämään kahvit, ajattelin vähän hiuksia laittaa, mutta kun kuului pieni plopsahdus ja lurahteli uudelleen ja totesin nesteen olevan kellertävää, kai siis lapsivettä se oikeasti oli, soitin synnärille. Sieltä vastailtiin, että jos vauva ei olisi kiinnittynyt, pitäisi makuuasennossa olla ja ambulanssilla lähteä piakkoin synnärille. Kävin viikko sitten nlassa ja silloinhan se ei vielä ollut kiinnittynyt. Toisaalta semmoinen paine on pari päivää tuntunut, että otin kuitenkin rauhassa kupin kahvia ja totesin isukille, että jaksaiskohan nyt herätä, että voitais alkaa lähtä synnärille päin. Isukilla kesti jonkin aikaa tajuta, että NYT oikeasti lähdettäis. Puin rauhassa vaatteet ja join pari kuppia kahvia kun isäntä heräili ja laittoi autoa lämpiämään.



Autosta kun nousen synnärin ovella, niin tunnen, miten kunnolla vedet lorahtaa ja siinä seistessä tuntuu, ettei se lopukkaan. Siinä vaiheessa kun isukki on saanut auton parkkiin, on housut polvia myöten märät mutta vedentulo onneksi jo loppunut. Mennään synnärille sisään ja pääsen heti alkuhaastatteluun ja käyrille. Samalla pitää ottaa influenssanäyte, koska osastolla 11 on myös solunsalpaajahoidossa olevia potilaita ja sinne on mennyt myös oireettomia influenssaa sairastavia, siksi nyt kaikki testataan. Vauva nukuskelee, saan juoda soppaa ja syödä banaanin, että vähän heräilis. Supistuksia tulee vaan yks, vauva onneksi herää sen verran, että pääsen pois käyriltä. Pissanäytteen sai vielä antaa ja sitten tutkittiin kohdunsuun tilanne: Noin pari senttiä ulkoa auki, mutta sisältä vielä kiinni ja kohdunkaulaa vielä jäljellä. Päästiin sitten käytävälle odottelemaan influenssanäytteen tuloksia. Samalla ehdin ilmoittelemaan lapsille ja synttärisankarin kotiin, että synttäreille ei kyllä enää tänään päästäisi, että täytyy käydä myöhempänä ajankohtana kylässä.



Puoli kymmenen maissa näyte todetaan negatiiviseksi ja päästään menemään os. 11:lle. Siinä sängyllä makoilua ja odottelua, alkaako synnytys etenemään vai vieläkö pitää käynnistyksiä alkaa miettimään. Keittelin kahvia, söin vähän sillä aikaa, kun isukki koitti nukkua. Sain mitata vielä verenpaineen kun ne oli tullessa hiukan koholla, mutta nyt jo laskeneet 118/59.


Isukki lähti puolenpäivän maissa kotiin lepäämään, jos vielä kävisi niin, että menisi illalla töihin. Aioin kyllä heti ilmoitella, jos mitään tapahtuisi. Pääsin taas käyrille puoleksi tunniksi seurantaan ennen lounasta. Aika hiljainen kaveri oli eikä niitä supistuksiakaan tullut oikein kuin yksi-kaksi. Vähän reagoi musiikkiin mutta muuten mieluummin nukuskeli. Lääkäri oli ollut sitä mieltä, että kun oli koitettu herätellä kaikin keinoin niin parin tunnin päästä kateltais käyriä taas.


Tässä välin ehdin syödä lounaan, lukea lehtiä ja selailla puhelinta. Onneksi mukana oli lakritsaa, aattelin, että jos se tässä vaiheessa vauhittais synnytystä. Ennen kolmea pääsin taas käyrille, ja jonkun verran vauva liikkui mutta ei kovin paljoa. Supistuksia yksi pienehkö. Pari notkahdusta käyriin, aina kun vauva vähän pyörähti niin sykkeet tippu. Verikokeet käytiin kans tässä välin ottamassa. Tunnin käyrilläolon jälkeen tultiin sanomaan, että lääkäri oli sitä mieltä, että lähetään synnytyssaliin vähän tarkempaan tarkkailuun. Tuli jo tästä vähän deja vu-fiilis, ihan kuin olisin joskus aiemmin ollut samassa tilanteessa...


Synnytyssaliin siis ja käyrille uudelleen. Sisätutkimuksessa tilanne ei ollut edennyt mihinkään, ulkoa sormelle auki ja sisältä kiinni. Kätilö väläytti, että oksitosiinit laitettaisiin todennäköisesti kohta tippumaan. Isukki saapui kans tässä vaiheessa tilannetta seuraamaan. Vähän aikaa seurattiin sykkeitä, ja kätilö teki vielä testin, että se oli varmasti ollut lapsivettä mitä oli tullut, kun nyt ei tuntunut enää tulevan mitään. Testi oli positiivinen. Sitten aloitettiinkin valmistelemaan se oksitosiinin tiputus. Vauvelikin vähän heilahti kun sai oksitosiinit tippumaan, aluksi 10 ml/h, siitä aina puolen tunnin välein lisäillen kympillä.


Tässä ehti pari tuntia taas mennä käyriä seuraillessa ja vähän ehdin syödä välissä. Sykkeet ei kuitenkaan isommin lähtenyt vaihtelemaan, muutama supistus tuli ja niiden aikana sykkeet aina lähti laskuun. Seitsemän maissa lopetettiin oksitosiinin tiputus ja tehtiin anestesiasuunnitelmaa varalta, ja lääkäri tuli paikalle katsomaan tilanteen. Sopivasti tuli nyt lapsivettä niin, että se todettiin vähän vihertäväksi. Tilanne kohdunsuulla ei ollut kuitenkaan juurikaan edennyt, mutta sen verran sai kätilö ja lääkäri yhteistoimin puristettua, että lääkäri sai työnnettyä pinnin vauvan päähän. Tässä vaiheessa alettiin myös puhua sektion mahdollisuudesta, jos näyttäisi edelleen sykekäyrä laahaavan matalalla. Se hyvä puoli kuitenkin oli, että vauva kyllä reagoi ja vähän liikuskeli, kun ronkittiin joka puolelta.


Taas pari tuntia käyrillä oottelua. Tällä välin vauvakin vähän virkistyi ja alkoi liikehtimään enemmän. Sykkeetkin nousi jopa yli 150 eikä ees muutaman supistuksen tullessa kovin pahasti notkahtaneet. Yhdeksän maissa laitettiin uudestaan oksitosiini tippumaan, nyt tällä kertaa aloitettiin vähän maltillisemmalla annoksella 6 ml/h. Siinä samoja aikoja alkoi vähän tulla jo niitä supistuksiakin ja kun anturinkin sain siirreltyä oikealle kohdalle, alkoi ne jopa piirtyä talteenkin. Edelleen kuitenkin olin syöntikiellossa varmuuden vuoksi... Tunnin päästä tipan nopeutta kaksinkertaistettiin, kuulemma maltillisesti nyt katsottaisiin, mitä vauva siitä sanoo.


Yölääkäri kävi katsomassa tilannetta. Juuri mitään ei vieläkään ollut tapahtunut, mutta nyt vauvan sykkeet oli pysyneet hyvällä tasolla. Reagoi kyllä aina supistuksiin, mutta hyviä lukuja pääasiassa. Kohta taas laitettiin oksitosiinia lisää ja puolenyön maissa alkoi sitten tullakin jo vähän reippaampia supistuksia niin, että sain tiputuksella Paracetamolia. Tässä vaiheessa kun synnytys ei vielä ollut käynnissä, en muuta saanut. Isukki oli tukena ja hieroi selkää ja melko paljon sai hieroakkin, mutta kyllä siitä joku apu oli kun sai tuntoaistia vähän ohjattua muualle. Kipulääke ei kauheasti auttanut kuitenkaan ja oksitosiinin tiputus keskeytettiin taas joksikin aikaa, kun supistuksia tuli jo parin-kolmen minuutin välein. Kuitenkaan paikat ei vielä tästä auenneet. Sen verran olo helpotti, että pystyi vähän rentoutumaan ja torkahtelemaan supistusten välissä ja isukkikin pääsi sohvalle ojentautumaan ja unet ottamaan.


lauantai 17. maaliskuuta 2018

Nosh-kutsuilla

Taas pitkästä aikaa vaatekutsuilla! Oman suosikkimerkin esittelyyn oli mukava mennä, vaikkei selkeästi ollut edes mielessä, mitä tilaisin vai tilaisinko mitään. Mutta kerta toisensa jälkeen Noshin vaatteet ja materiaalit ihastuttavat ja niin kävi myös nytkin.


Rekillä oli ihania naisten vaatteita, joista muutamaa sovittelin. Kuitenkin pallomahan kanssa ei oikein mikään näyttänyt niin hyvältä, että olisin uskaltanut nyt ostaa. Lastenvaatteista oma suosikki oli Kulma-paita, mikä oikeastaan inspiroi minua sinne kangasostosten suuntaan.



S olisi halunnut rekiltä useammankin mekon ja leggarit, mutta nyt tosiaan ajattelin satsata taas muutamaan kankaaseen ja niistä ommella mekon tai housut tai vaikka molemmat.


Kangasostoksissa oli selvästi kevättä rinnassa, kun tilasin sekä sitruksen että begonian väristä jerseytä ja resoria sekä keltaraidallista resoria.
(Harmi, ettei molempia värejä ollut raidallisena kankaana, ois ollut kyllä hyvä lisä kangasmallistoon.) Lisäksi tilasin klubietuna tummanharmaan ribbipaidan koossa 98/104 ja vaunuverhon alesta.


Eipä tartte taas vähään aikaan kankaita ostella, ja nyt pitäis vaan saada sitä ompeluaikaa. Mukava oli käydä myös kutsuilla tutun esittelijän pitämänä ja samalla tuli vaihdettua monenlaiset kuulumiset. Lapset viihtyi niin, ettei olisi pois halunneet edes lähteä. Vaatekutsut on kyllä hyvä syy kerätä oma olohuone täyteen tuttuja ja pitää miettiäkin siis, jaksaisko ite jossakin välissä emännöidä myös omatkin kutsut.

perjantai 16. maaliskuuta 2018

42. raskausviikko

Edelleen täällä ollaan ehjin nahoin. Vauveli ilmeisen hyvin viihtyy vielä massussa ja eipä kait sitä kiire vielä pois olekaan, vaikka kaikki ihmiset ympärillä jo ihmettelee, että eikö vieläkään ja puoliso jopa epäili, että onko koko LA laskettu väärin. :I Minähän kyllä oon sanonut, että vauva syntyy keväällä ja ilmeisesti vauveli sitä kevättä nyt odottaa, ei ainakaan näiden lähes -20 asteen yöpakkasten puolesta kevät vielä ole!

Rv 41+0

Sentään jotain merkkejä on ilmassa, että kyllä mielessä on, että kyllä sitä kohta synnytetään, tavalla tai toisella. Muutamana viime päivänä on ollut vähän kivualiaampi supistus silloin tällöin, mutta ei vielä mitään hälyttävää. Yöt käy tukalaksi, kun on niin kuin iso kivi olisi vatsassa, ja välillä on joku peppu tai raaja koholla niin, että ihan kipeää tekee jo pelkästään se vauvelin ojentelu. Liitoskipuja on äkkinäisissä liikkeissä ja kävely alkaa olla jo melkoista lyllertämistä...


Yritän nyt kuitenkin ottaa "ilon" irti näistä viimeisistä päivistä. Lasten kanssa on käyty pitkästä aikaa perhekahvilassa ja muina päivinä oon vielä päässyt kouluunkin. Tänään olisi taas joksikin aikaa viimeinen koulupäivä eli jos nyt ei yhtäkkiä jotain tapahdu, niin pysyn ihan hyvin mukana omassa opintosuunnitelmassani. Huomenna olisi vielä kummipojan synttäreille meno, mutta sen jälkeen pitää koittaa ottaa kaikki keinot käyttöön. OYSista soitettiin aikaa jo synnytyspolille, ja tiistaina olisi sitten arviokäynti käynnistykseen liittyen. Toivossa elän, että saisi jäädä jo sille tielle, mutta eipä tuosta voi etukäteen tietää. Pitää nyt vielä aamupäivällä koittaa soitella, että tarviikohan maanantaina vielä yhden neuvolakäynnin. Vointi on kyllä muuten hyvä ja vauveli liikkuu hyvin, että ei sen puoleen ole kiire.

Viime hetken hankintoja ehti vielä kans ostella. Mulla ois jossakin pussillinen tuttipulloja, mutta kesän muuton jälkeen en kyllä muista yhtään, mihin ne olen tunkenut eikä niitä etsiessä vielä ole tullut vastaan. Jonkin verran ois hyvä saada omaa maitoa pakastettua (sillä oletuksella, että imetys lähtee hyvin käyntiin) niin pääsee muukin perhe vauvaa tarvittaessa syöttämään. Rintapumppu onneksi sentään löytyi. Ainakin pikkuveli on aikonut antaa vauvalle tuttipullosta maitoa ja veikkaanpa myös, että isosisko olisi hommasta ihan yhtä innoissaan. Isukista nyt puhumattakaan. :)

Mutta viimeistään viikon päästä pitäisi kaiken toivon mukaan olla jo pikku nyytti kainalossa, eiköhän uuden perheenjäsenen alkutaivalta pääse myös täältä blogistakin sitten lukemaan.

tiistai 13. maaliskuuta 2018

Talvilomailua

Pitkästä aikaa oli ihan kunnon lomaviikko ja tosiaan tuntui kyllä, että oli jo sen tarpeessa. Ei tässä vaiheessa uskaltanut enää sen kauemmas lähteä lomailemaan, mutta onneksi tästä Oulustakin löytyy monenlaista lomatekemistä. Ja jos olisi joka päivä jaksanut jonnekin mennä, olisi menoa ja tekemistä löytynyt enemmänkin, kaikenlaista tapahtumaa oli kyllä tarjolla ainakin lapsiperheille. Vaan pitänee säästellä "lomakohteita" myöhemminkin käytettäväksi...


Viikon keskivaiheilla käytiin ihan vaan Ideaparkin Skidiparkissa, kun lapset vietti päikystäkin lomapäivää. Lapset ois tahtoneet HopLoppiin, mutta kun kuvittelin sinne itteni konttaamaan ja juoksemaan kahden lapsen perässä, niin ei oikein houkuttanut... Skidipark on sopivan pieni siihen, että ei tarvitse koko ajan kulkea perässä ja silti pysyy lapset suunnilleen näköpiirissä. Samalla reissulla pystyy käymään syömässä ja ostoksillakin.




Hauskaa kyllä oli ja meillähän meni lopulta koko iltapäivä tuolla pyöriessä. Oli kyllä lapset aika poikki aktiivisen päivän jälkeen eikä tarvinnut paljon yöunia houkutella.




Torstaina meillä oli vuorossa MLL:n perhekahviloille suunnattu bussiretki Nallikarin Talvipuistoon. Jätettiin ilmottautuminen viime tinkaan, sitä katsoen että jos vauveli päättäisikin saapua laskettuna aikana. No ei saapunut, eli päästiin retkelle. Lapsille jo pelkästään linja-autolla ajelu oli yksi kokemus sinänsä. Sattui sopivasti olemaan aurinkoinen päivä eikä Nallikarissa käynyt edes siellä tavallisesti puhaltava kylmä tuulenvinkka. Etenkin iltapäivän puolella aurinkokin lämmitti jo jonkin verran, vaikka loppuajasta etenkin Slle alkoi jo kylmä tulla ja sopivasti tulikin takaisinlähdön aika.












Ostin Nallikarissa lapsille jotkin lippupaketit, joihin kuului yksi lippu tuubimäkeen ja kolme mihin tahansa muuhun rastiin... Tuubimäestä ainakin R tykkäsi eniten, S vähän väsähti muutaman kerran jälkeen, kun halusi katselemaan jo kaikkea muuta. Lopulta meillä jäikin vielä yhdet liput käyttämättä eli voi olla, että jos olot ja kelit sallii, niin pitää tälle keväälle vielä yksi reissu käydä Talvikylässä. Muuten, oisin tänne niitä huskyja kaivannut, nyt ei ainakaan ollut paikan päällä... liekköhän muina ajankohtina?




Kaiken herkuttelun päälle piti vielä itsekin vähän leipoa, kun sain naistenpäivän lahjaksi yleiskoneen. <3 Pitempään kyllä ollut jo mielen päällä ja kun tehosekoitin tässä jokin aika sitten otti ja veti viimeiset henkosensa, niin oli jo vähän pakkohankinta.





Loppuviikkoon sisältyikin sitten moottorikelkalla ajelua ja pilkkimistä! R on kyllä koko talven odotellut, että pääsisi kelkan kyytiin ja pilkille ja nyt kun oli ilma sen verran hyvä ja aamuinen lumipyry lakkasi sopivasti iltapäiväksi, niin lähdettiin käväseen merellä. Kalat ei kyllä olleet syöntipäällä ja S saikin koko seurueen ainoan kalan. Hyvä niin, että edes sen niin jokin mielenkiinto säilyi päällä.

Monenlaista pientä aktiviteettia siis sisältyi meidän lomaan. Äippälomahan se tässä kuitenkin jatkuu ja lapsetkin on enää vaan osan viikosta päivähoidossa, niin eiköhän kevään päälle päästä käymään lasten kanssa muutenkin ulkoilemassa enemmän ja myös sellaisissa paikoissa ja tapahtumissa, joihin ei ole viime aikoina ehtinyt. Ainakin sen mukaan sitten, miten minimiehen ja kahden isomman lasten kanssa pääseekään liikkumaan.