Instagram @sarkkuk

sunnuntai 16. elokuuta 2020

Kouluun lähtijän hankintalista

Näin se vaan nyt on koulutie alkanut monella uudella ekaluokkalaisella. En varmastikaan ole ainoa, joka ensimmäiselle luokalle lähtevän lapsensa kohdalla miettii, mitä kaikkea sitä pitääkään kouluun lähtiessä hankkia lapselle. Ensimmäisenä tietysti tulee mieleen reppu ja penaali. Penaalin meillä tyttö saikin synttärilahjaksi, joten sen hankinta oli sillä tehty. Samoin hän sai lahjaksi kyniä ja kumeja, joita kouluun lähtevä tarvitsee. 


Seuraavaksi suurinta päänvaivaa tuotti repun hankinta. Markkinoilla kun on vaikka minkälaista reppua, joiden hinta vaihtelee ihan 10-100 euronkin välillä. Pelkästä merkistä ei huvittaisi maksaa ja toisaalta halusin repun, joka kestää. Muistelen omalla kohdallani saaneeni ekaluokalle ihanan prinsessarepun. Se kesti käytössä tasan sen ensimmäisen vuoden, ja sen jälkeen reppuja tulikin hankittua vähintään kerran vuodessa, joskus jopa kaksikin.

Tein pientä kyselyä omalla henkilökohtaisella Facebook-seinällä ja suurin osa vastaajia painotti repun ominaisuuksia. Mainittiin mm. pohjan vahvikkeet, olkaimien pehmikkeet ja säätömahdollisuudet, sateenkestävyys ja heijastimet. Osa taas piti tärkeänä sitä, että reppu on käyttäjälleen mieleinen, ja uutta reppua voi ostaa vaikka vuoden välein, koska makumieltymykset muuttuu kuitenkin. Nämä asiat mielessä käytiin kahdestaan reppuostoksilla ja löydettiinkin sopiva heti ensimmäisestä kaupasta. Repussa oli kunnossa sekä ominaisuudet ja lisäksi väri oli mieluinen. Eikä hintakaan paljon päätä pakottanut.


Moni käy ekaluokkaa aloittavan kanssa vaateostoksilla. Uusia vaatteitahan nyt ei välttämättä tarvitse ostaa pelkän ostamisen ilosta, toisaalta onhan se mukava käydä ostoksilla tulevan koululaisen kanssa. Samalla reppureissulla löydettiin alennuksesta hyvät urheilulenkkarit. Sisävaatteita meillä kyllä on yllin kyllin ja äiti kyllä ostaa ja ompelee lisää ihan varmasti syksyn myötä. (Ainakin me löydettiin tulevasta Me&I:n mallistosta vaikka mitä ihanaa koululaiselle!)

Mutta kaikista eniten halusin panostaa ulkoiluvaatteisiin, ekaluokkalainen kuitenkin tulee taittamaan koulumatkaansa satoi tai paistoi. Ulkoiluvaatteissa myös halusin panostaa vaatteen teknisiin ominaisuuksiin ja onneksi meillä täällä lähellä on parikin kauppakeskusta, joista lopulta Outlet-myymälän valikoimista löydettiinkin juuri kaipaamiamme vaatteita laatuunsa nähden edulliseen hintaan. Ja samalla sai toki perheen muutkin lapset uudet väliajan vaatteet.


Yksi mielipiteitä herättävä aihe on tietysti puhelimen hankinta. Itse olen ollut pitkään sitä mieltä, että ekaluokkalainen ei omaa puhelinta tarvitse. Eipä sitä tarttenut ominakaan ala-asteaikoina. Vaan yleistä ilmapiiriä seuraten päädyttiin mekin sitten kuitenkin hankkimaan ekaluokkalaiselle oma liittymä. Puhelin on minun entinen, joka on lapsilla jo pelikäytössä ollut aiemminkin eli osaa sitä jo käyttää varsin hyvin. Liittymä hankittiin ihan siksi, että voipi sitten koulumatkoilla ja kotiin tullessa olla yhteydessä meidän vanhempien kanssa. Tulee siitä kyllä itsellekin turvallinen mieli, että voi soittaa ja varmistaa, että lapsi on varmasti päässyt perille. Ja onhan lapsen helpompi pitää yhteyttä kavereihinkin nyt eikä aina olla äitin puhelinta lainaamassa. Keskusteluja on käyty ja tullaan ihan varmasti käymään vielä tulevaisuudessakin sopivista puhelinajasta ja yhteydenottotavoista. Mutta tässähän niitä opetellaan.

Pyöränlukko meillä oli myös hankintalistalla. Pyörässä kun ei ole lukkoa itsessään, täytyi siihen jokin vaijerilukko olla. Meiltä on koululle juuri sopiva pyöräilymatka ja on kevään ja kesän aikana harjoiteltu pyöräilyä ja koulumatkan kulkemista. Lukoissakin kyllä oli valinnanvaraa! Lopulta päädyin sellaiseen, jota kuitenkin oli helppo käyttää. 

Yksi meillä on hankkimatta vielä, nimittäin kotiavain. Meidän ekaluokkalainen menee ip-kerhoon ja vaikka useimmiten meillä joku on aina kotona tai vähintäänkin naapurissa, niin on meillä vanhemmilla jo loppukuusta ristiin meneviä työvuoroja niin, että saattaa hyvinkin olla, että lapsi joutuu tulemaan hetkeksi tyhjään kotiin. Ja tosiaan iltapäiväkerhon me nyt aloitamme ainakin alkuun. Minun talven kuviot on työrintaman puolelta vielä auki joten ei voi tietää, paljonko lapsi tulee ip-kerhoa myöhemmin tarvitsemaan, mutta tarvetta ainakin nyt on.







sunnuntai 2. elokuuta 2020

Heinäkuussa

Heinäkuussa hellesäät, ja vesisadetta päälle. Jos kesäkuu hellikin meitä helteillä niin on tosiaan heinäkuun kelit olleet vähän mitä sattuu. Onneksi useimmille vapaapäiville on sattunut kuitenkin hyvät ilmat ja on päästy käymään muuallakin kuin kotona olla möllötelty.



Ollaan käyty ainakin muutaman kerran uimassa. Vähille on kuitenkin uintikerratkin jääneet tälle kesälle. Sen sijaan on käyty usein leikkipuistossa, kun ihan meidän lähistölle tehtiin talvella uusi leikkipaikka ja sitä on kesän aikana täydennetty mm. hiekkalaatikolla. Kun lapset on innostuneet pyöräilystä ja pienimmäinenkin kulkee vauhdilla potkupyörällä on tämä ollut juuri sopivaa aktiiviteettia arkipäiville.






Ehdittiin myös käymään Suomen Tivolissa, kun sellainen Ouluunkin saapui! Sattui olemaan hyvä ilma ja monella muulla oli ilmeisesti ollut ihan samanlaiset aatokset, nimittäin parkkipaikkaa sai hakea ja laitteille jonottaa. Turvaväleistä ei kyllä ollut tietoakaan enkä kyllä nähnyt kenenkään käyttävän käsidesiä muuta kuin jäätelökopilla, vaikka käsidesiä oli tarjolla usean laitteen edustalla. Vaikka täällä Oulussa ei koronaa juuri olekaan ollut, niin ehkä silti vähän turhan huolettomasti ihmiset asiaan nyt kuitenkin suhtautuu? Isommille ostettiin jo rannekkeet, viime vuonna tuli jo selväksi, että irtolipuilla lysti loppuu kesken ennen kuin kunnolla alkoikaan. Itselle ostin aikuisen saattolipun ja pienimmälle meillä oli muutama ilmaislippu ja lisäksi ostettiin hänelle vielä yksi irtolippu, kun hän niin kovasti tahtoi vielä uudelleen autolla ajelemaan.





Meillä lapset on olleet tämän viikon lomalla. Minulla kuitenkin on ollut töitä muutamaa vapaapäivää lukuunottamatta. Sää on ollut epävakainen, mutta onneksi aurinkoakin on riittänyt. Pieni vesisadekaan ei haitannut, kun päästiin katsomaan kesäteatterinäytöstä, lapset tykkäsi! On ehditty myös käydä mustikassa nuorimman ja esikoisen kanssa, leikkipuistossa ja vieläpä Vauhtipuistossa. Olisin toivonut, että Vauhtipuistoon olisi ehditty useammankin kerran tänä kesänä, toivottavasti elokuussa vielä on vapaita, että ehdittäisiin.





On jo elokuu ja esikoisen kouluunlähtökin alkaa olla käsillä. Siitä vielä lisää myöhemmin!