Instagram @sarkkuk

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Synnytyskertomus

Aiemmassa postauksessa jo kerroin tuon käynnistyspäivän (41+5) alkutapahtumista. Raskaus päätettiin siis käynnistää cytotec-tableteilla, jotka kai auttavat kypsyttämään vielä epäkypsiä paikkoja. Pääsin osastolle sisään noin yhden maissa iltapäivästä. Ajettiin käyrä, jossa nyt ei mitään ihmeellistä ollut.


Ensimmäisen tabletin sain siinä puoli kahden maissa. Tämän jälkeen olisi tunnin päästä pitänyt ottaa uusi käyrä, mutta ei sitä kyllä kukaan tullut ottamaan. Tästä tabusta ei kummempia vielä seurannut, heti  alussa muutama pienehkö supistus tuntui ja se siitä. Kuuden maissa uusi käyrä ja perään tabletti. Isikin lähti tässä vaiheessa kotiin ja hakemaan Sn hoidosta. Tunnin päästä käyrässä kaikki ok. Mitään supistuksia ei kuulunut. Aloin nukkumaan kymmenen maissa, mutta osastolla oli hiostavan kuuma (tuulettimen laitoin pään viereen heilumaan) ja käytävällä liikuskeltiin. Heräsin vessaan klo 11, 1, 2 ja 3, jolloin pyysin taas päänsärkypilleriä. Nukuin vielä 2 tuntia, heräsin, kohta heräsin uudelleen ja siinä vaiheessa alkoi tuntua ensimmäisiä supistuksiakin, lieviä ehkä noin kerran-pari tunnissa.



(Rv 41+6) Kahdeksan jälkeen pääsin lääkärintarkastukseen. Todettiin, että sormelle auki ja jatketaan käynnistämistä edelleen cytoteceillä, joita tänään ehtisi ottaa kolme. Taas huomenna katsotaan tilanne uudelleen, jos ei mitään tapahdu. Käyriä aijottiin ensin katsoa vaan vähän aikaa, mutta vauva nukkui niin tasaista sykettä, että sain mansikkasoppaakin juoda väliin sekä massun päälle laitettiin musiikkia, että vähän sykkeet reipastuis. Isikin saapui taas sairaalaan tässä välissä. Pillerin saatua käytiin ulkona vähän kävelemässäkin, muutama pieni supistus tuntui. Isi oli sitä mieltä, että vauva voisi syntyä tänään - S syntyi 13.pv ja hän 23.pv eli poikakin voisi olla 23. pv! Itse olin hyvin epäileväinen, että tänäänkään mitään tapahtuisi.


Käyrillä tunnin päästä piirtyikin jo jopa neljä supistusta. Vielä olivat tunnoiltaan melkoisen kesyjä, enkä kokenu minkäänlaisen kipulääkkeen tarvetta näihin vielä.


Väliajalla ei sitten ollut oikein muuta tekemistä, ku odotella. Kahden aikaan taas käyrillä, siinä puolestaan vauvan sykkeet oli melko reippaanlaiset ja vauva liikkui ahkerasti koko mittauksen ajan, että päivävuoron kätilö kysyi toiseltakin mielipidettä, että eihän vauvan sykkeet ole jo liiankin korkeita. Kuitenkin vaihtelu taisi olla ihan hyvä, ja päivän toinen tabletti kehiin klo 14.25. Isi lähti kotiin ja hakemaan Sn hoidosta, sanoin ilmoittelevani jos mitään tapahtuu vaikka epäilin kyllä, ettei tänään vielä edettäis mihinkään. Puoli neljän jälkeen käyrillä katottiin jo vähän tarkemmin, nyt vuorostaan aina supistuksen tullessa vauvan sydänäänet heikkeni, ja kätilö epäili napanuoran joutuvan puristuksiin. Supistuksia alko olla tasaiseen tahtiin ehkä noin kymmenen minuutin välein, sanoin niiden jo tuntuvan pistäviltä mutta vielä kestettäviltä.


Tämän jälkeen ajattelin oloa helpottavan, jos lukisin lehteä ja vaikka vähän kiikuskelisin. Lehden lukeminen kyllä jäi, muutama kipeä supistus tuli jo 4-5 minuutin välein klo 16.30 aikaan. Kävin vessassa vielä ku pystyi, pyysin särkylääkkeen ja menin lämpimään suihkuun. Se suihku jonkin verran helpotti, koitin keinutella itteeni ja jotain hyräilyn tapaista supistusten tullessa, mutta se autto tasan sen suihkussa oloajan, eikä sinne nyt asumaan voinut jäädä. Isi ja S soitti kotoa, sanoin supistuksia tulevan ja että otin särkylääkettä. Päivällinen olis ollut, mutta totesin istumisen ihan mahdottomaksi. Kävellen sain juotua muutaman lasin mehua ja jugurtin syötyä, leivästä otin haukun, mutta syömättä jäi kun tuntui, että ei ne kohta pysy sisällä. Kätilö meni ohi kun nojailin seinään, menin taas käyrille sitä varten, että jos ei sitä kolmatta cytoteccia tänään enää ees tarvittaisi. Hetken päästä päätettiinkin tutkia, mikä olisi kohdunsuun tilanne. Tähän sai pyytää toisenkin kätilön kun kohdunkaulaa ei heti löytynyt, mutta siellä se oli "sivussa". Kahdelle sormelle auki ja kaulaa vielä jäljellä. Supistukset oli jo ihan jäätäviä ja sainkin sitten kankkuun jonkunlaisen kipupiikin. Se autto sen verran, että supistusten välissä pystyi rentoutumaan ja vaipumaan jonkunlaiseen horrokseen, mutta kohta alko taas tuntua ihan hirveiltä. Ajettiin nyt vielä käyrää, supistuksia tuli tiheästi ja vauvan syke laski aina niiden aikana. Ja koska kivunlievityksiäkään ei enää tällä osastolla ollut muita tarjota, niin päätettiin lähteä synnytysosastolle, kello oli tässä vaiheessa vähän ennen 20.


Synnytyshuoneessa piti vielä käydä pissalla, ja sanoin epäileväni että tihkuiskohan lapsivettä, kun vähän siltä tuntuu. Minut kytkettiin samaten käyrille kiinni, ja kyseltiin toiveista kivunlievityksiin. Sanoin olevani kaikille kyllä avoin aina tilanteen mukaan, edellisessä oli käytetty ilokaasua, epiduraali ja jotain puudutetta. Sain tipan käteen, ensin koitti laittaa vasempaan mutta suoneen "stoppasi" ja toinen kätilö laittoi sitten oikeaan käteen. Tämä kuulemma on aina varotoimenpiteenä, jos sattuu joutumaan nukutukseen. Sisätutkimuksessa taisi olla 3 cm auki.


Aluksi supistuksiin sain ilokaasua ja kohdunkaulan eli PCB-puudutteen klo 20.10. Monitorilla kun näkyi vielä sydänkäyrien heikkenemistä, niin lääkäri suositteli, että jos puhkaistaisiin kalvot niin saataisiin pinni vauvan päähän parempaa tarkkailua varten. Koitin soittaa isille tässä vaiheessa, ei vastannut.


Klo 20.15 meni siis lapsivedet kalvojen puhkaisulla. Puudute taas auttoi jonkun aikaa, että pystyi vähän aikaa rentoutumaan. Puolen tunnin päästä kätilö tuli kysymään, koinko että tarvitsen lisää, ja sanoin että jos vaan pystyy laittamaan niin kyllä! Kuitenkin sitä sai antaa vain tunnin välein eli vielä pitäisi odotella. Käyrillä näkyi taas, miten ne sydänäänet aina heikkeni supistusten tullessa, jonkun verran asennon vaihtokin auttoi, mutta esim. kontallaan en jaksanu olla kauhean kauaa, välillä kätilö otti ilokaasunkin pois että hengittelisin kunnolla ja sattu ne supistukset ihan liikaa! Ja sitä kun luulee, että ihminen osais ees hengittää, mutta ilmeisesti sitä kivun tullen päinvastoin pidättää hengitystään... :p Jossakin vaiheessa sain isin kiinni (tietysti yritti soittaa just kun vetelin ilokaasua) ja sanoin, että jos haluaa ehtiä paikalle niin nyt ois parempi koittaa laittaa S jollekkin hoitoon.


Klo 21 maissa tuli hirveä härdelli, kun vauvalta päätettiin ottaa verinäyte päästä hapetusarvojen seurantaa varten. En taas saanu käyttää sitä ilokaasua ja puudutteen teho oli lakannu kauan sitten. Lääkäri ei saanu näytettä ekalla kerralla, joitakin välineitä puuttui tai oli liian isot, mulla oli ihan järkyttävät supistukset - piti jo säestää huudoilla, joiden seassa yksi v-sana! - ja oli kyllä yks kidutuspenkki maata siinä paikoillaan. Viimein kuitenkin saivat otettua näytteen. Kohdunsuu oli auki tässä vaiheessa 5-6 cm. Sain taas ilokaasumaskin, veriharvotkin oli hyvät. Lääkäri kutsuttiin paikalle laittamaan spinaalipuudutusta, sen sain klo 21.22. Pari supistusta vielä ilokaasun kera ja sitten ihanasti puudute alko toimimaan ja kivut oli tiessään! Tässä tai jossakin vaiheessa katetroitiin vielä.


Pystyin vähän rentoutumaan, isin kanssa soitin sen verran, että ei nyt pääse paikalle mutta aiko tulla aamulla. Kerroin vauvan syntyvän parin tunnin sisään ja ilmoittavani sitten. Jonku verran pysty nyt jutteleen kätilöidenkin kanssa, sanoin että ensimmäinen synnytys oli menny hyvin samantapaisesti, samat toimenpiteet tehtiin silloinkin. Spinaalin myötä supistukset kuitenki väheni nyt lähes kokonaan, vaikka koitin vaihdella asentoakin, jos vaikuttais. Vielä otettiin yksi verinäyte vauvan päästä, arvo oli vielä parempi ku aijemmin eli kaikki kuitenkin kunnossa näiltä osin. Kohdunsuu auki tässä vaiheessa samat 6 cm. Jonku ajan päästä laitettiin oksitosiinia vähän tippumaan ja supistuksia vauhdittamaan. Hetken päästä katsottiin taas tilanne, 9 cm auki ja vähän reunaa ylhäällä jäljellä. Jonku verran kun tuli taas supistuksia, tuli kätilö paikalle, vähän nostettiin oksitosiinia ja sano, että voidaan alkaa kokeilemaan ponnistuksia, klo noin 23. Kylkiasennossa ponnistelin ensin ja hyvin kuulemma lähti tulemaan. Supistuksia tuli hyvin, että parhaimmillaan sai viisikin ponnistusta yhden aikana. Hiki tuli ja ~too much information~: ei se yks vessakäynti aijemmin ihan auttanu! Jonku ajan päästä paikalle tuli pari muutakin kätilöä ja minäkin käännähdin puoli-istuvaan asentoon, kun vähän sinne päin kuulemma koko ajan yritin hakea. Muutama supistus meni tässä asennossa ja sitten piti kuulemma antaa kaikkensa. Pää tuli ja ehdin jo ajatella, että siinähän se, mutta vielä piti hartiat ponnistaa ulos. Spinaalikin vissiin alko heiketä tässä vaiheessa, tunsin kyllä että jotaki vaurioita tuossa tuli ja viimeiset ponnistukset teki jo vähän kipeää. Sitten vauva kuitenkin oli jo syntynyt klo 23.32 ja helpottihan se saman tien! 


Terve poikavauva pääsi heti äitin syliin ihmettelemään. Siinä kölliessä kohta saatiin istukkakin ulos. Jonkun verran piti laittaa tikkejä, ainoastaan itse puudutteen laitto vähän sattui spinaalin vaikutuksen ollessa jo pois. Kohta vauva pääsi juomaan ensimmäiset maidotkin, jonkun aikaa sai hakea imuotetta ja mikä homman idea ylipäänsä oli, kätilö katsoi vieressä kun vissiin itse osasin jo oikeat keinot. Sitten poika hoksasikin idean ja alkoi imeä. Kävin suihkussa, tällä aikaa vauva pestiin ja mitattiin, ja sitten pääsi juomaan lisää maitoa. Soitin isille, joka kaiken keskellä oli nukkumassa(!), että hänellä on nyt poika. Parisen tuntia oltiin vielä synnytysosastolla, sitten päästiinkin vieriosastolle, vauva joi vielä vähän maitoa ja alettiin nukkumaan kellon ollessa lähes 3.



Synnytyksen kesto: 7 h 50 min
Vaihe I: 7 h h 5 min
Vaihe II: 27 min
Vaihe III: 18 min

Lapsi: 23.07.2015 klo 23.32
Apgar: 9/9/10
Tarjonta: Pää, takaraivotarjonta
Paino: 3988 g ; Pituus 52 cm ; Lämpö 37,8 C


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Hän on täällä!


♡~♡~♡ Poika 23.7.2015 klo 23.32; 
3988 g 52 cm, pää 35,2 cm. ♡~♡~♡

torstai 23. heinäkuuta 2015

Hei, hei tutti!

Vähän taustaa meidän neidin tutin käytöstä. En Sn ollessa vielä vastasyntynyt kokenut koko tuttiasiaa mitenkään tärkeänä. Itse asiassa en ees synnärillä muistanut koko tuttia, vaikka olen myöhemmin lukenut monissa paikoissa sitä vastasyntyneelle (vastoin ohjeistuksia) jopa tyrkytettävän. Jossakin vaiheessa kokeilin, huoliiko vauva tuttia esim. kävelylenkeillä, jos nälkä pääsi yllättämään kesken kaiken. Pitkän aikaa tulos oli sama: vauva otti tutin suuhun, mutta sylkäisi jo kohta pois huomattuaan, ettei se mikään tissi ollutkaan.


Niitä nukkumisongelmia meillä alkoi olla lähempänä Sn täyttäessä vuoden, näihin aikoihin kokeiltiin, jos tutin avulla nukahtaisi edes sinne päiväunille (yöllä nukkui kuitenkin aina tissille). Muutamia kertoja tämä tepsi. Pysyvämmin tutti tuli kuitenkin mukaan kuvioihin vasta, kun alkoi käymään päiväkodissa ollessaan noin 1v 4 kk ikäinen, kun tutin huoli siellä päiväunille. Siitä se jäikin pysyväksi tavaksi.



Ja sitten kun olin raskauden puolivälissä, Sn ollessa 1v 9kk vanha, päätti hän yks päivä, ettei juokkaan enää tissimaitoa. Sen sijaan tutti kyllä kelpasi nyt, jopa niin, että hyvä kun ilman pystyi hetken edes olemaan. Monet itkupotkuraivarit kyllä sai aikaiseksi, jos sitä ei saanut heti, kun halusi. Päivähoidossa tutti oli onneksi edelleen vain unikäytössä (jo senkin vuoksi ja tähän oli hyvä aina vedota, ettei perheen koira söisi sitä tuttia).



Niinpä en ollut ollenkaan vakuuttunut siitä, että ihan heti, saati helpolla, meillä tutista luovuttaisiin. Moni kyllä kehotti pikaisesti siitä luopumaan, 2-vuotisneuvolassakin sanottiin, että nyt se kannattaisi tehdä, myöhemmin olisi vielä hankalampaa. Kuitenkin lähestyvä vauvan tulo ja muiden taitojen (=potalla käynti) oppiminen samaan aikaan sai minut epäröimään ja pohtimaan tutista vierottamisen ajankohtaa joskus "vähän myöhemmin".


Puhuin kyllä jo paljon siitä, että ulos ei tuttia oteta mukaan, kun lintu/orava/tonttu sen tulee ja vie. Kun ehdottelin, että josko tutti (tai ne kaikki 5 kappaletta, joista jokunen vuorostaan oli tallessa), annettaisiin jo orava- tai lintuvauvoille, vastaus tuli saman tien: "EI!". Tutti piti saada ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla suuhun, ja hoidosta hakiessa ensimmäinen kysymys oli "Missä tutti on?".


Kuitenkin tässä eräänä kesäpäivänä S oli pahalla päällä, kiukutteli ja olikohan vielä, että jopa löi äitiä. Tästä hyvästä sanoin, että tuttia et nyt sitten saa. Päikkärit meni hyvin ilmankin, vaikka perään kyselikin ensin, mutta nukahti ilman pian. Illalla nukkumaan mennessä ei edes muistanut koko tuttia!! Seuraavana päivänä kysyi perään, sanoin, että hukassa on. Illallakaan ei asiaa muistanut - yöllä sen sijaan heräsi puoliunessa vaikerrellen "tutti, tutti". Itselleni meinasi iskeä epätoivo, että joko kohta sen haen, mutta S nukahtikin heti uudelleen. Kolmantena päivänä hän oli jo itse juonessa mukana selittäen, että hammaspeikko (ollaan katsottu YouTubesta Ti-Ti Nallen musiikkivideoita ja hammaspeikko-laulu on niin suosikki, että hampaidenharjauskin sujuu nykyään hyvin, kun kertoo hammaspeikon muuten tulevan!) suuttui ja vei tutin, minä tottakai lapsen oivallusta myötäillen! Ja näin tämä tarina jatkui, satunnaisiin kyselyihin tutista kerroin, että kun hän silloin yks päivä oli tuhmana, niin hammaspeikko suuttui ja vei kaikki tutit pois orava- ja lintuvauvoille - äiti ei tiedä, missä tutit on. Koska tarina oli puolittain lapsen itsensä jo keksimä, se meni läpi ihan täydestä eikä tutin perään itketty kuin kerran isin sylissä, jyrkkänä vastasin, että enää ei tuttia saa.


Näin meillä on nyt menty useampi viikko. Tutti edelleen on siinä mielessä mielen päällä, että valokuvista, telkkarista, puistossa ym. hoksaa tutit ensimmäisenä. Kuitenkin jossain määrin jo oivaltaa, että tutti on pikkuvauvojen juttu, ja innolla oli minipikkuserkkunsakin tuttia tunkemassa heti tämän suuhun sen sijaan, että häntä itseään se olisi kiinnostanut. Ylpeillen voin äitinä jälleen kehua oman lapsen fiksuutta, säästi tämä nyt monelta vaivalta, kun ei tämän suurempaa showta tarvinnutkaan asiasta tehdä. Tulevalle pikkuveljelle en aijo heti alkuunsa tuttia edes antaa, eli jospa edes sisaruskateus tutin käytön suhteen ei nostaisi karvojaan jo heti alussa pystyyn.

Miten ja missä vaiheessa teidän lapsilla on luovuttu tutista - jos ylipäänsä tuttia on käytetty?

keskiviikko 22. heinäkuuta 2015

Käynnistyksessä (41+5)

Täällä ollaan OYSissa! Heräsin aamulla jo neljän maissa vessaan, enkä tietenkään saanu enää unta. Vein Sn pyörällä puoli kasiksi hoitoon ja sitten isin kanssa treffattiin bussipysäkillä.

22.7.2015 rv 41+5
Aluksi otettiin pissanäyte ja verenpaineet muttasin itse. Molemmat hyviä.


Hoitajalle kerroin, että supistuksia ei juurikaan ole ollut - suunnilleen yksi illalla ja yksi aamulla, eikä kipeitä. Käyrille tuli muutama supistus, varsinkin sitten kun vähän piti stimuloida "näpläämällä". :D Samalla kyseli edellisen raskauden kulusta. Kuulemma hyvä mahdollisuus, että nyt piankin jotain tapahtuisi, edellinen raskaus kun puhkaistiin kalvoilla ja vauhditettiin oksitosiinilla ja alle 12h kesti sairaalaan tulosta, että lapsi jo syntyi. Imetyksestä oli muuten puhe, ja 5,5kk täysimetystä ja kaikkiaan 1v9-10kk oli kuulemma hyvä, että samalla lailla nytkin saa mennä! :)


Lääkäriä saatiin odotella pari tuntia. Kokoarvio n. 3,6 kg, ehkä vähän isompi. Lapsivettä on vielä jalkojen välissä. Sisätutkimuksessa sormelle auki, kohdunkaulaa vielä jäljellä. Esteitä etteikö vauva mahtuisi alateitse ei ole. Synnytys päätettiin käynnistää supistukset käynnistävillä pillereillä. Voi tapahtua jotain jo tänään tai sitten voi mennä parikin päivää. Jos ei aamulla ole synnytetty, katsotaan käynnistysmenetelmiä uudelleen.


Tässä vaiheessa mulla oli jo järjetön päänsärky. Siirrettiin toiselle osastolle ja pyynnöstä sain päänsärkylääkkeen. Ruoka-aika oli onneksi heti perään, ja nyt alkaa olla jo ihmisten kirjoissa, hetken aikaa.


Sydänkäyriä seurataan nyt. Muutama pieni supistus ollut lääkärin tutkimuksen jälkeen. Kohta saan lääkkeen, käyrää seurataan pari tuntia. Neljän tunnin päästä katsotaan sitten uudelleen, tarviiko lisää lääkettä, ja käyriä uudelleen.


Eli toivon mukaan tässä pian alkaa jotain tapahtumaan!!

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Tällä viikolla tapahtuu!

Rv 41+3 eikä mitään vieläkään kuulu massusta! Sen sijaan OYSista viimein soiteltiin aikavarauksesta käynnistykseen. Keskiviikkoaamuna eli rv 41+5 klo 8.45 pitää olla sitten sairaalalla, mikäli nyt ei puolentoista vuorokauden sisään ala vauva itsestään tulla - näillä tuntemuksilla ei kyllä ole tulossa. Slla on sopivasti nyt tämä viikko hoitopaikka, eli taidetaan viedä aamulla S hoitoon ja mennään sitten sairaalaan. Sairaalakassi on sikäli pakattuna, että ainut mikä puuttuu on kamera, koska en löydä mistään akun laturia.

17.7. rv 41+0

Kysyin puhelimessa vähän mihin käytännössä pitää varautua. Eli sairaalaan mennään niiden tavaroiden kera, mitä nyt uskoo tarvitsevansa niin, että useampi päivä siellä vierähtäisi. Vaihtoehtoina on, että pääsee heti synnytyssaliin kalvojen puhkaisuun ja tiputukseen. Tai sitten riippuen kohdunsuun tilanteesta, eli jos on vähän auki, niin sinne voidaan asentaa ballonki, jolloin voi vielä olla mahdollista, että joutuu kotiin odottelemaan. Mutta tämän lääkäri katsoo tilanteen ja voinnin mukaan ja ylipäänsä niin, että voiko sitä sinne asentaa.

Ennen käynnistystä katsotaan vielä rutiinihommat eli pissa ja verenpaineet, sekä ollaan 20-25 minuuttia sydänkäyrillä. Lisäksi ultrataan ja katsotaan tuo kohdunsuun tilanne ja yleinen vointi.

Menin tietenkin googlettamaan ja lukemaan kokemuksia synnytyksen käynnistyksestä, lopputulemana se, että kyllä se alkaa vähän hirvittämään. Tarinoiden mukaan sattuu ja asiat saattaa edetä hyvinkin nopeasti - tai sitten ei etene ollenkaan ja kotona saattaa joutua istumaan vielä monta päivää!




Onko siellä lukijoissa ketään, joilla synnytys olisi jouduttu käynnistämään? Kertokaahan kokemuksia ja/tai laittakaa linkkiä blogeihinne, jos asiaa olette enemmänkin avanneet. :)

sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Odottavan aika

Päivät ne vaan vierii, kotona ollaan edelleen ilman kummempaa etenemistä.


Jotakin tekemistä on pitänytkin keksiä päiviin. Taisin jo mainitakkin (?), että käytiin katsomassa viime viikolla uusinta pientä sukulaista, S:n pikkuserkkua, joka puolestaan syntyi melkein kaksi viikkoa ennen LA:ta. Kyllähän siinä vähemmästäkin iskee vauvakuume eli onneksi olen itse jo näinkin loppusuoralla!


 
Lisäksi on käyty autokaupoilla. Tämä onkin pitkä stoori, jolla ei vielä näy loppua - palaan asiaan, kun auto on kunnossa!


Leikkipuistossa on käyty aina, kun vaan on ollut ilmoja.




Marja-aika alkaa olla käsillä, ja pakastimeen on perkattu noin 25 kg mansikkaa. Mustikat kotinurkilla alkaa olla jo siniseen päin!



Odottaminen väsyttää, ja saatiin mekin vuorostaan pikkupojat vierailulle!

tiistai 14. heinäkuuta 2015

12. raskausneuvola (40+4)

Täällähän minä! Kyllä vain, täällä ollaan edelleenkin yhtenä kappaleena! Terkkakin kun kysyi (ja viime päivinä kyselyitä on tullut muiltakin), niin ihan hyvältä tuntuu, vielä ei mitään tapahdu. Sunnuntaina aamuyöstä heräsin ja pikkusen siinä alkoi jomotusta tuntumaan hereillä ollessa, mutta kun nousin ylös, niin sen jälkeen ei ole ollut mitään. Edelleen on liitoskipuja ja terkka arveli, että vauvan pää siellä alkaa olla niin alhaalla jo, ja paikat joustaa, että se on ihan normaalia. Turvotusta on edelleen, jos mahdollista niin tuo sormus on entistä tiukemmin sormessa kiinni. Siinä puheltiin, että jos ei muuta ilmene tänään, niin tämä on viimeinen neuvola ja laitetaan lähetettä ensi viikolle käynnistykseen. Jos olisi vanhan LA:n mukaan tämä raskaus, eli 3.7., niin sehän alkaisi olla jo nyt sillä mallilla, että käynnistykseen menisi! Mutta uusi LA oli siis 10.7. eli sillä edetään.

Rv 40+0 10.07.

Verenpaineet oli hyvät 120/76 p. 74 (115/73 p. 76), pissa puhdas (puhdas), painoa tällä kertaa -400 g (+1,7 kg) eli siinä se nyt heiluu ees taas. Vauva liikkuu hyvin, sanoinkin, että tuntuu yrittävän tulla vatsasta läpi - tila loppuu kesken. Tunnustellessa vauvan peppu on ylhäällä ja jalat nyt taas oikealla puolella - hyvin se tuolla massussa on pyörähdellytkin. Terkka sanoi vauvan tuntuvan sirolta, ehkä noin 3,5 kg - eikä missään nimessä tulisi olemaan yli 4 kg vaikka nyt yli LA:n meneekin (painoarviohan oli pari viikkoa sitten 3,6-3,8 kg). Pää oli kuulemma hyvin kiinni >jossakin, tähän joku hieno tieteellinen nimi<. Sf-mitta oli 34 (33), nyt terkka tosin mittasi tuon jotenkin vinossa vauvan pyllyn yläpuolelta. Sydänäänissä vaihtelua oli 13-150 välillä ja hyvä rytmi kuulemma oli, siihen ei nyt kirjattukaan muuta kuin +.



Terkka nyt sitten laittoi lähetteen käynnistykseen, joka olisi rv 41+5 eli ensi viikon keskiviikkona. Siihen nyt on kuitenkin se viikko vielä aikaa, eli ihan hyvin voi vielä käynnistyä itsekseenkin. Toki toivon, että tämä nyt luontaisesti lähtisi etenemään, vaikka olisihan se käynnistäminenkin kokemus sinänsä. Tässä nyt on kuitenkin ollut monenlaista pientä puuhastelua ja projektia, että sinänsä nämä muutamat lisäpäivät ei ole mitään haitanneet ja edelleen tuntuu vähän oudolta, että kohta on taas pikkuvauva sylissä. :)

Rv 40+4 14.7.

torstai 9. heinäkuuta 2015

11. raskausneuvola (39+4)

Vielä ollaan siis yhtenä kappaleena, vaikka LA on jo huomenna!! Tiistaina neuvolassa oli taas uusi terkka vastassa eli samoja asioita piti vähän kerrata. Olotiloihin sen verran tuli uutta, että nyt on alkanu liitoskivut vaivaamaan. Oon tässä joinakin päivinä käynyt kävelemässä, lauantaina peräti kaksi kauppareissua ja leikkipuistoon ja melko tuskallista oli illemmalla ja yöllä. Huolenaiheita nyt ei ole edelleenkään sen kummempia, sanoin vaan että kyllähän se mietityttää miten aika riittää kahden pienen lapsen hoitoon, mutta onneksi tuo isi on vielä kuukauden verran kotosalla, että sen puolesta apua ainakin on saatavissa. Synnytyksestäkin kyseli ja sanoin, että totta kai toivon, että kaikki menis hyvin mutta että eipä sitä ikinä tiedä niin en etukäteen jaksa asiaa stressailla. Ei tiedetä vielä, pääseekö tuo isukki synnytykseen mukaan, riippuu siitä milloin synnytys käynnistyy ja onko ketään saatavilla Saa katsomaan siihen aikaan (plus että minun kai pitää taksilla mennä sairaalaan ja tuleeko isi Sn kanssa sitten bussilla katsomaan?).

Kuva: Let's Foto 1.7. rv 38+5

Turvotusta taas mietittiin onko, ei ole enää niinkään öisin puutunut kädet, mutta jalat on melko pökkelönä - päädyttiin siihen että sekä että. (Mutta kotonapa hoksasin, että minun sormus, joka siis on minulle liian iso niin, että ei tarvi kuin kättä heilauttaa, niin sormus lentää kaaressa - vaan nytpä se ei liiku sormessa mihinkään!) Verenpaineet hyvät 115/73 p. 77 (120/79). Painoa sitten punnittiin taas eri puntarilla eli joku pieni heitto siinä saattaa olla edelliseen, mutta sen perustella painomuutos +1,7 kg (+400g) eli voipi sitä turvotusta hyvinkin olla. Terkkari sanoi, että lähtöpainoon sitä on tullut reippaasti (nyt lähentelee jo +25 kg ennen raskautta!) ja kysyi, miten edellisessä raskaudessa oli. Sieltähän mulla tuli se noin +13 kg, puolet jäi jo laitokselle ja imetin, ja lopputuloksenahan pääsin nopeasti kiloista eroon. Niinpä terkkari sitten lohdutteli, että hyvinkin saattaa nopeasti lähteä nyttenkin eikä ollut sen enempää huolissaan tuosta painonnoususta.



Tunnustellessa vauvan pää mahtui vielä hyvin liikkumaan, eli ei ole laskeutunut ja tämäkin terkka sanoi, että hyvin saattaa vasta ihan lopussakin laskeutua. Sf-mitaksi saatiin 33 (35) eli kuitenkin näyttäisi siltä, että alaspäin on tulossa. Vauva oli selkänsä ympäri pyörähtänyt nyt niin, että jalat on vasemmalla alhaalla ja peppu oikealla ylhäällä, onkin välillä melkoinen myllerrys käynyt että enpä ihmetellyt ollenkaan (yleensä siis potkut on tuntuneet tuonne oikealle puolelle).



Olotilojen puolesta ei siis vielä olla hetkeen synnyttämässä, ja vielä varattiin viimeinen neuvolakäynti ensi viikolle. Jos senkin jälkeen ei mitään ala kuulumaan, niin sitten tuleekin yliaikaiskontrolli, mutta toivotaan nyt, että ensi viikkoon mennessä jotain alkaisi tapahtua.

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

2-vuotiaamme

Neitimme täytti kesäkuun 13. päivä jo kaksi vuotta. Oon tykännyt aijemmin tehdä näitä aika yleisluontoisia katsauksia eri ikäkausista, niin nyt on hyvä hetki taas katsoa, mitä 2-vuotiaalle Slle kuuluu. 2-vuotias alkaa olla jo iso lapsi, vaikka vielä joitain "vauvamaisia" piirteitä saattaa toisinaan esiintyäkin. Kuitenkin tuntuu, että jos ei jopa joka päivä, niin ainakin viikottain kehitys on huimaa ja välillä saa hämmästellä, miten tuo lapsi hoksaa itsekseenkin jo kaikenlaista.

Kuva: Let's Foto

Iso tyttö sai 2-vuotisneuvolassa mitoikseen lähes 88 cm ja reippaat 12 kg. Onkin tainnut olla keväällä jokin kasvupyrähdys, kun meillä tuntui jäävän hetkessä osa 80-koon vaatteista lyhkäsiksi, etenkin housuissa. Käytössä on siis tällä hetkellä pääasiassa 86-vaatteet, mutta vähän merkistä riippuen menee edelleen jopa kaksoiskoko 74/80 hyvin. Nyt kesäaikaan meillä on ollut käytössä jopa viimekesäisiä tunikoita ja legginssejä, jotka menee hyvin edelleen T-paitana ja 3/4 housuina. Kengännumero meillä on 23 (kumpparit 24) ja lakki taitaa olla pientä kokoa (48-50?), moni vauvalakkikin menee siis vielä.

Pituus 87,5
Paino 12 040 g
Pää 46,2


Vaipoissa meillä olisi käytössä edelleen joitakin S/M-kokoisia kestoja, kertiksissä menisi 4-5 - jos siis niitä tätä nykyä tarvitsisi käyttää! Kevään aikana on S alkanut hoitopaikassaan käydä ensin silloin tällöin, lopulta koko ajan potalla (isomman hoitolapsen esimerkin mukaan). Kotona pottailu pitkän aikaa takkusi ja olinkin jo luopumassa toivosta, että tälle kesää tuloksia syntyisi. Kuitenkin neiti noin viikkoa ennen 2-vuotissynttäreitään ihan itsekseen eräs päivä kävi ensin menestyksekkäästi potalla, illalla vielä ihan oma-alotteisesti. Tämän jälkeen oltiin pari viikkoa kotosalla niin, että ei pidetty vaippaa hoitopäivän jälkeen iltaisin ollenkaan. Muutama pieni vahinko tietysti sattui, isompia senkin edestä eli housupyykkiä kyllä tuli. Nyt tämän viikon aikana on kuitenkin sattunut taas suuri harppaus eteenpäin, S menee useimmiten ihan itsekseen potalle isommallekkin asialle ja yövaipatkin on enimmäkseen olleet kuivia. Nyt vaan toivotaan, että pikkuveljen syntymä ei saa tässä kehityksessä aikaan takapakkia!


S on (muidenkin kuin äidin mielestä) reipas ja puhelias tyttö. Ei ujostele juuri ketään (joskus joku outo "setä" toki saattaa jännittää), leikkimään menisi vaikka kaikkien kanssa. Tosin nyt on ollut jokin tönimisvaihe päällä, vähän isompia leikkikavereita alkaa yks kaks tönimään. Siihen on opetettu sanomaan "anteeksi" ja antamaan hali kaverille, ettei tule paha mieli. Nykyisin kyselee paljon kaikkien kavereiden ja muidenkin tuttujen perään, ja tahtoisi kovasti leikkimään ja/tai leikkipuistoon.


Lempiharrastuksia on edelleen uiminen. Harmi kun nyt kesällä on lähiuimahalli ollut ensin viikonloppuisin ja nyt kokonaan kiinni, niin ei olla sitten käyty siellä uimassa vähään aikaan. Huomaakin, että Slla ois kova hinku mennä "uijaa", vaikka ihan vaan ohimennessä lähijärvelle, jossa on lähinnä lumpeita ja lokkeja... Lisäksi tykkää kiikkumisesta, leikkipuistossa kiikkuisi varmasti monta tuntia, jos jaksaisi vaan seistä ja antaa vauhtia. Kotona kokkailee omalla minikeittiöllään paljon, lähiaikoina mielikuvitusleikkeihin on alettu lisäämään "oikeita" ruokia eli astioista löytyy milloin mitäkin. Yleensä leikin lomassa kans sotketaan, eli omat maidot tms. kaadellaan astiasta toiseen kokkailun merkeissä (ja äiti luutuaa lattiat tämän jälkeen). S myös laulaa paljon, ja nyt alkaa moni lastenlaulu saamaan ihan oikeat sanat ja muistaa yllättävän hyvin semmoisiakin, mitä ei ole kuullut aikoihin. Laulun ohella monesti tanssitaan, ja isi ja äiti käsketään myös tanssimaan. Telkkariohjelmista suosikki on tietysti Pikku Kakkonen, ja nyt on puhelimesta alettu katsomaan TiTiNallea, Muumeja, Teletappeja ja satunnaisia lastenlauluja - näihin jaksaa rauhottua paikoilleen hetkeksi seuraamaan (kunnes hermo menee, kun ei juuri se oma suosikki tulekaan!). Eläimistä pitää paljon edelleen, kaikki koirat ja kissat on ihania (paitsi tuo meijän Leevi, joka juoksee vaan karkuun ja S tietysti hermostuu, kun "sievästi" haluaisi Leeviä hoitaa). Myös autot (ja muut moottorivälineet) kiinnostaa, tykkäisi istua auton kyydissä paljon ja ajaa itsekin.


Puhuminen on tosiaan hyvin hallussa, ja kevään aikana on siinäkin menty hurjia harppauksia. Nyt tulee helposti viidenkin sanan lauseita oikealla sanajärjestyksellä, ja osaa käyttää esim. oikeita omistusmuotojakin (minun äiti, minun kenkä jne.). Muistaa myös hyvin juuri oppimiaan sanoja eli sanavarasto kehittyy jatkuvasti. Äänteistä esim. s alkaa olla hallussa, mm. isikissa, sukka jne. tulee jo ihan sujuvasti. Joitakin omia sanoja toki on, esim. "aurinko" yleisesti sanotaan "ai paistaa" (oiskohan kerran sanonut oikein, että "aurinko paistaa".) Arabiaa ymmärtää ja joitakin sanoja sanoo (varsinkin matkia osaa, ja muutama sana kuuluu pysyvästi sanavarastoon, esim. "ankka" on meillä "batta"). Myös englantia ymmärtää, varmasti paremmin ku isi ja äiti ees uskoo - useamman kerran on jonkun meidän englanniksi toteaman asian toistanut perään suomeksi. Sanavarastoon kuuluu myös englanniksi esim. "come to eat" ja "bye bye", "no!" "tänkjuu", ja myös toistelee paljon sanoja. Jonkin verran vielä puhuu omaa kieltään, varsinkin jos innostuu selittämään jotakin pitkää juttua, seasta erottaa muutaman oikean sanan niin, että jutun juonessa kyllä pysyy kiinni, mutta välissä on paljon omaakin hölöpölöä.


Nukkuminen, meidän ikuinen murheenkryyni. Alkukeväästähän meillä tosiaan oli unikoulua, sen verran se nyt sitten auttoi, että nykyisellään S nukahtaa omaan sänkyyn (joskus heti, toisinaan saa kyllä jompi kumpi vanhemmista istua pidemmänkin aikaa sängyn vierellä, että malttaa nukahtaa). Nyt oikeastaan puhekyvyn lisääntyessä oon ite tullut siihen tulokseen, että S vaan näkee niin paljon (pahoja) unia, että heräilee ja siksi kai juoksee joka yö äitin kainaloon nukkumaan. Alussahan palauteltiin S sänkyynsä nukkumaan, mutta eipä tuota enää jaksa. Joku joskus kommentoi tätä asiaa, että tuo huono nukkuminen ja siihen liittyvä turvattomuuden tunne saattaa olla minun kuvitelmia ja perua omista lapsuusmuistoista(?), mutta kyllä tuo yöllinen itkeminen minun mielestä viittaa oikeasti niihin pahoihin uniin. Onneksi siellä on mukaviakin unia joukossa, S saattaa herätä ja osoittaa johonkin, että "missä nalle", tai "lissää mehua" tms. Kerran heräsi hyörimään sängyssä käsillään patjaa haroen ja sanoi "vettä kaatu". Saa nyt nähdä tämänkin kanssa, miten perhepeti vauvan ja taaperon kanssa onnistuu.


Päiväunia nukkuu vielä, hoitopaikassa semmoset 1,5 tuntia oli ihan normaalit, kotona vähän miten malttaa eli kaikkea pikaisista 15 min kauneusunista pariin tuntiin. On kyllä melkoinen känkkäränkkä illalla, jos ei ole päivällä nukkunut, vaikka saattaakin sitten yöunille käydä hieman aijemmin. Nyt kesällä on vähän rytmi muutenkin venähtänyt, aamulla nukutaan niin pitkään ku nukuttaa (vrt. töissäollessani herätys 6-7 aikaan) ja nukkumaanmeno saattaa venähtää hyvinkin klo 23 saakka (norm. 21-22).


Imetys tosiaan meillä loppui keväällä siinä 1v 9kk iässä, sen jälkeen S satunnaisesti ja vähän vitsilläkin yritti saada äidiltä "maitoa" - tätä nyt ei kuitenkaan ole esiintynyt aikoihin (paitsi eilen saunan jälkeen yritti muka haukata maitoa :P ). Sen sijaan samaan aikaan meillä tuli tutti kuvioihin mukaan, ja se onkin ollut niinku liimattuna tuon tytön suussa. Hirveät itkupotkuraivarit saanut monesti, kun ei sitä olekkaan saanut. Nyt tosiaan oon alkanut ottaa lujemman linjan, oon höpötellyt tontut, linnut ja oravat läpi, ketkä vie tutin, jos sen laittaa suuhun. S itsekin jo keksi että "hammaspeikko suuttuu, tutti ei saa ottaa" tms. Ensimmäistä kertaa kuukausiin S on ollut nyt kaksi peräkkäistä yötä kokonaan ilman tuttia, ei edes kysynyt sitä nukkumaanmennessä, puoliunessa kerran havahduttuaan hoki "tutti, tutti..." mutta nukahti heti ilman! Ja kolmatta päivää ei ole ollut suussa ollenkaan, välillä muistuttaa, mutta hammaspeikkotarina taitaa tuottaa tulosta. Ja hammaspeikosta puheen ollen, on hampaidenpesukin ollut yhtä tahtojen taistoa, mutta nyt keksittiin, että suussa on roska ja S auliisti nykyään nukkumaanmennessä sanoo "roska" ja aukaisee suun edes jonkinlaista pesua varten.


Pikkuveljen tuloon S tuntuu vielä suhtautuvan hyvin. Varmasti jo ymmärtää, kun niin monesti on toisteltu, että äitin massussa on vauva. Olen puhellut, että kohta vauva tulee, ja äiti lähtee hakemaan vauvaa ja S tulee isin kanssa sitten katsomaan. Olen sanonut, että S voi sitten leikkiä vauvan kanssa, ja kun laitoin pinnistä kuntoon, kerroin Slle sen olevan vauvalle (S oli sitä mieltä, että "Minun sänky! S nukkuu!", ja tämä voi sitten laulaa vauvalle, kun tämä menee nukkumaan. Välillä S kysyy "missä vauva", tosin voi aivan hyvin tarkottaa myös pikkuserkku(j)aan - lähipiiriin kun syntyi juuri uusi pienokainen, jonka kanssa S oli innokkaasti menossa vaikka heti leikkimään, ja viemään tutin pikkuvauvalle. :)


(Esi)uhmaiästä pahin meillä lienee (toivottavasti) jo ohi. Kevään aikana on kyllä saanut todistaa monta itkupotkuraivaria, pahimmat tietysti esim. aamulla väsyneenä, kun ei oo kelvannut pukea vaatteita ja/tai vaippaa päälle, tai ei saa muuten tehdä just sitä, mitä haluaa. Itsepäinen tapaus kun on muutenkin, niin on välillä saanut kaksin käsiparin olla pitelemässä, että saa nyt vaikka housut tytölle jalkaan. :) Varmaan tuo nukkuminenkin (nukkumattomuus) on osaltaan heijastanut välillä tätäkin - ei halua mennä nukkumaan aina silloin, kun pitäisi.


Melkoinen vekkuli tuo tyttö osaa myös olla välillä. Yksi lempitouhuista on äitin laukun ja lompakon purkaminen. Juurikin eilen otti minun lompakkoni, tapanaan on ottaa ja levittää kaikki sisältö ulos hujan hajan. (Tuleepahan edes joskus siivottua kuittisotkukin pois). Rahaa jos joskus sattuu käteispuolelta löytymään, niin on oppinut jo laittamaan ne "Hippoon" (tai suuhunkin ne menee joskus, poikkeus siihen sääntöön, että ei laita mitään leluja tms. suuhun). En kuitenkaan eilen sitten millään löytänyt noin puolia korteista, mukaan lukien ajokortti, vaikka kaikki laatikot ja maton aluset pengoin. Kunnes tuossa hetki sitten katse osui koristetyynyyn ja sen "päällä" olevaan klubikorttiin. Tyynyä tarkemmin tutkiessa paljastui, että kaikki hukassa olevat kortit oli tungettu koristetyynyn tyynynpäällisen alle, hienosti vetoketjukin suljettuna... (Monikin hukassa oleva asia löytyy nimenomaisesti Sn jäljiltä jostain jännästä paikasta..)