Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

2-vuotiaamme

Neitimme täytti kesäkuun 13. päivä jo kaksi vuotta. Oon tykännyt aijemmin tehdä näitä aika yleisluontoisia katsauksia eri ikäkausista, niin nyt on hyvä hetki taas katsoa, mitä 2-vuotiaalle Slle kuuluu. 2-vuotias alkaa olla jo iso lapsi, vaikka vielä joitain "vauvamaisia" piirteitä saattaa toisinaan esiintyäkin. Kuitenkin tuntuu, että jos ei jopa joka päivä, niin ainakin viikottain kehitys on huimaa ja välillä saa hämmästellä, miten tuo lapsi hoksaa itsekseenkin jo kaikenlaista.

Kuva: Let's Foto

Iso tyttö sai 2-vuotisneuvolassa mitoikseen lähes 88 cm ja reippaat 12 kg. Onkin tainnut olla keväällä jokin kasvupyrähdys, kun meillä tuntui jäävän hetkessä osa 80-koon vaatteista lyhkäsiksi, etenkin housuissa. Käytössä on siis tällä hetkellä pääasiassa 86-vaatteet, mutta vähän merkistä riippuen menee edelleen jopa kaksoiskoko 74/80 hyvin. Nyt kesäaikaan meillä on ollut käytössä jopa viimekesäisiä tunikoita ja legginssejä, jotka menee hyvin edelleen T-paitana ja 3/4 housuina. Kengännumero meillä on 23 (kumpparit 24) ja lakki taitaa olla pientä kokoa (48-50?), moni vauvalakkikin menee siis vielä.

Pituus 87,5
Paino 12 040 g
Pää 46,2


Vaipoissa meillä olisi käytössä edelleen joitakin S/M-kokoisia kestoja, kertiksissä menisi 4-5 - jos siis niitä tätä nykyä tarvitsisi käyttää! Kevään aikana on S alkanut hoitopaikassaan käydä ensin silloin tällöin, lopulta koko ajan potalla (isomman hoitolapsen esimerkin mukaan). Kotona pottailu pitkän aikaa takkusi ja olinkin jo luopumassa toivosta, että tälle kesää tuloksia syntyisi. Kuitenkin neiti noin viikkoa ennen 2-vuotissynttäreitään ihan itsekseen eräs päivä kävi ensin menestyksekkäästi potalla, illalla vielä ihan oma-alotteisesti. Tämän jälkeen oltiin pari viikkoa kotosalla niin, että ei pidetty vaippaa hoitopäivän jälkeen iltaisin ollenkaan. Muutama pieni vahinko tietysti sattui, isompia senkin edestä eli housupyykkiä kyllä tuli. Nyt tämän viikon aikana on kuitenkin sattunut taas suuri harppaus eteenpäin, S menee useimmiten ihan itsekseen potalle isommallekkin asialle ja yövaipatkin on enimmäkseen olleet kuivia. Nyt vaan toivotaan, että pikkuveljen syntymä ei saa tässä kehityksessä aikaan takapakkia!


S on (muidenkin kuin äidin mielestä) reipas ja puhelias tyttö. Ei ujostele juuri ketään (joskus joku outo "setä" toki saattaa jännittää), leikkimään menisi vaikka kaikkien kanssa. Tosin nyt on ollut jokin tönimisvaihe päällä, vähän isompia leikkikavereita alkaa yks kaks tönimään. Siihen on opetettu sanomaan "anteeksi" ja antamaan hali kaverille, ettei tule paha mieli. Nykyisin kyselee paljon kaikkien kavereiden ja muidenkin tuttujen perään, ja tahtoisi kovasti leikkimään ja/tai leikkipuistoon.


Lempiharrastuksia on edelleen uiminen. Harmi kun nyt kesällä on lähiuimahalli ollut ensin viikonloppuisin ja nyt kokonaan kiinni, niin ei olla sitten käyty siellä uimassa vähään aikaan. Huomaakin, että Slla ois kova hinku mennä "uijaa", vaikka ihan vaan ohimennessä lähijärvelle, jossa on lähinnä lumpeita ja lokkeja... Lisäksi tykkää kiikkumisesta, leikkipuistossa kiikkuisi varmasti monta tuntia, jos jaksaisi vaan seistä ja antaa vauhtia. Kotona kokkailee omalla minikeittiöllään paljon, lähiaikoina mielikuvitusleikkeihin on alettu lisäämään "oikeita" ruokia eli astioista löytyy milloin mitäkin. Yleensä leikin lomassa kans sotketaan, eli omat maidot tms. kaadellaan astiasta toiseen kokkailun merkeissä (ja äiti luutuaa lattiat tämän jälkeen). S myös laulaa paljon, ja nyt alkaa moni lastenlaulu saamaan ihan oikeat sanat ja muistaa yllättävän hyvin semmoisiakin, mitä ei ole kuullut aikoihin. Laulun ohella monesti tanssitaan, ja isi ja äiti käsketään myös tanssimaan. Telkkariohjelmista suosikki on tietysti Pikku Kakkonen, ja nyt on puhelimesta alettu katsomaan TiTiNallea, Muumeja, Teletappeja ja satunnaisia lastenlauluja - näihin jaksaa rauhottua paikoilleen hetkeksi seuraamaan (kunnes hermo menee, kun ei juuri se oma suosikki tulekaan!). Eläimistä pitää paljon edelleen, kaikki koirat ja kissat on ihania (paitsi tuo meijän Leevi, joka juoksee vaan karkuun ja S tietysti hermostuu, kun "sievästi" haluaisi Leeviä hoitaa). Myös autot (ja muut moottorivälineet) kiinnostaa, tykkäisi istua auton kyydissä paljon ja ajaa itsekin.


Puhuminen on tosiaan hyvin hallussa, ja kevään aikana on siinäkin menty hurjia harppauksia. Nyt tulee helposti viidenkin sanan lauseita oikealla sanajärjestyksellä, ja osaa käyttää esim. oikeita omistusmuotojakin (minun äiti, minun kenkä jne.). Muistaa myös hyvin juuri oppimiaan sanoja eli sanavarasto kehittyy jatkuvasti. Äänteistä esim. s alkaa olla hallussa, mm. isikissa, sukka jne. tulee jo ihan sujuvasti. Joitakin omia sanoja toki on, esim. "aurinko" yleisesti sanotaan "ai paistaa" (oiskohan kerran sanonut oikein, että "aurinko paistaa".) Arabiaa ymmärtää ja joitakin sanoja sanoo (varsinkin matkia osaa, ja muutama sana kuuluu pysyvästi sanavarastoon, esim. "ankka" on meillä "batta"). Myös englantia ymmärtää, varmasti paremmin ku isi ja äiti ees uskoo - useamman kerran on jonkun meidän englanniksi toteaman asian toistanut perään suomeksi. Sanavarastoon kuuluu myös englanniksi esim. "come to eat" ja "bye bye", "no!" "tänkjuu", ja myös toistelee paljon sanoja. Jonkin verran vielä puhuu omaa kieltään, varsinkin jos innostuu selittämään jotakin pitkää juttua, seasta erottaa muutaman oikean sanan niin, että jutun juonessa kyllä pysyy kiinni, mutta välissä on paljon omaakin hölöpölöä.


Nukkuminen, meidän ikuinen murheenkryyni. Alkukeväästähän meillä tosiaan oli unikoulua, sen verran se nyt sitten auttoi, että nykyisellään S nukahtaa omaan sänkyyn (joskus heti, toisinaan saa kyllä jompi kumpi vanhemmista istua pidemmänkin aikaa sängyn vierellä, että malttaa nukahtaa). Nyt oikeastaan puhekyvyn lisääntyessä oon ite tullut siihen tulokseen, että S vaan näkee niin paljon (pahoja) unia, että heräilee ja siksi kai juoksee joka yö äitin kainaloon nukkumaan. Alussahan palauteltiin S sänkyynsä nukkumaan, mutta eipä tuota enää jaksa. Joku joskus kommentoi tätä asiaa, että tuo huono nukkuminen ja siihen liittyvä turvattomuuden tunne saattaa olla minun kuvitelmia ja perua omista lapsuusmuistoista(?), mutta kyllä tuo yöllinen itkeminen minun mielestä viittaa oikeasti niihin pahoihin uniin. Onneksi siellä on mukaviakin unia joukossa, S saattaa herätä ja osoittaa johonkin, että "missä nalle", tai "lissää mehua" tms. Kerran heräsi hyörimään sängyssä käsillään patjaa haroen ja sanoi "vettä kaatu". Saa nyt nähdä tämänkin kanssa, miten perhepeti vauvan ja taaperon kanssa onnistuu.


Päiväunia nukkuu vielä, hoitopaikassa semmoset 1,5 tuntia oli ihan normaalit, kotona vähän miten malttaa eli kaikkea pikaisista 15 min kauneusunista pariin tuntiin. On kyllä melkoinen känkkäränkkä illalla, jos ei ole päivällä nukkunut, vaikka saattaakin sitten yöunille käydä hieman aijemmin. Nyt kesällä on vähän rytmi muutenkin venähtänyt, aamulla nukutaan niin pitkään ku nukuttaa (vrt. töissäollessani herätys 6-7 aikaan) ja nukkumaanmeno saattaa venähtää hyvinkin klo 23 saakka (norm. 21-22).


Imetys tosiaan meillä loppui keväällä siinä 1v 9kk iässä, sen jälkeen S satunnaisesti ja vähän vitsilläkin yritti saada äidiltä "maitoa" - tätä nyt ei kuitenkaan ole esiintynyt aikoihin (paitsi eilen saunan jälkeen yritti muka haukata maitoa :P ). Sen sijaan samaan aikaan meillä tuli tutti kuvioihin mukaan, ja se onkin ollut niinku liimattuna tuon tytön suussa. Hirveät itkupotkuraivarit saanut monesti, kun ei sitä olekkaan saanut. Nyt tosiaan oon alkanut ottaa lujemman linjan, oon höpötellyt tontut, linnut ja oravat läpi, ketkä vie tutin, jos sen laittaa suuhun. S itsekin jo keksi että "hammaspeikko suuttuu, tutti ei saa ottaa" tms. Ensimmäistä kertaa kuukausiin S on ollut nyt kaksi peräkkäistä yötä kokonaan ilman tuttia, ei edes kysynyt sitä nukkumaanmennessä, puoliunessa kerran havahduttuaan hoki "tutti, tutti..." mutta nukahti heti ilman! Ja kolmatta päivää ei ole ollut suussa ollenkaan, välillä muistuttaa, mutta hammaspeikkotarina taitaa tuottaa tulosta. Ja hammaspeikosta puheen ollen, on hampaidenpesukin ollut yhtä tahtojen taistoa, mutta nyt keksittiin, että suussa on roska ja S auliisti nykyään nukkumaanmennessä sanoo "roska" ja aukaisee suun edes jonkinlaista pesua varten.


Pikkuveljen tuloon S tuntuu vielä suhtautuvan hyvin. Varmasti jo ymmärtää, kun niin monesti on toisteltu, että äitin massussa on vauva. Olen puhellut, että kohta vauva tulee, ja äiti lähtee hakemaan vauvaa ja S tulee isin kanssa sitten katsomaan. Olen sanonut, että S voi sitten leikkiä vauvan kanssa, ja kun laitoin pinnistä kuntoon, kerroin Slle sen olevan vauvalle (S oli sitä mieltä, että "Minun sänky! S nukkuu!", ja tämä voi sitten laulaa vauvalle, kun tämä menee nukkumaan. Välillä S kysyy "missä vauva", tosin voi aivan hyvin tarkottaa myös pikkuserkku(j)aan - lähipiiriin kun syntyi juuri uusi pienokainen, jonka kanssa S oli innokkaasti menossa vaikka heti leikkimään, ja viemään tutin pikkuvauvalle. :)


(Esi)uhmaiästä pahin meillä lienee (toivottavasti) jo ohi. Kevään aikana on kyllä saanut todistaa monta itkupotkuraivaria, pahimmat tietysti esim. aamulla väsyneenä, kun ei oo kelvannut pukea vaatteita ja/tai vaippaa päälle, tai ei saa muuten tehdä just sitä, mitä haluaa. Itsepäinen tapaus kun on muutenkin, niin on välillä saanut kaksin käsiparin olla pitelemässä, että saa nyt vaikka housut tytölle jalkaan. :) Varmaan tuo nukkuminenkin (nukkumattomuus) on osaltaan heijastanut välillä tätäkin - ei halua mennä nukkumaan aina silloin, kun pitäisi.


Melkoinen vekkuli tuo tyttö osaa myös olla välillä. Yksi lempitouhuista on äitin laukun ja lompakon purkaminen. Juurikin eilen otti minun lompakkoni, tapanaan on ottaa ja levittää kaikki sisältö ulos hujan hajan. (Tuleepahan edes joskus siivottua kuittisotkukin pois). Rahaa jos joskus sattuu käteispuolelta löytymään, niin on oppinut jo laittamaan ne "Hippoon" (tai suuhunkin ne menee joskus, poikkeus siihen sääntöön, että ei laita mitään leluja tms. suuhun). En kuitenkaan eilen sitten millään löytänyt noin puolia korteista, mukaan lukien ajokortti, vaikka kaikki laatikot ja maton aluset pengoin. Kunnes tuossa hetki sitten katse osui koristetyynyyn ja sen "päällä" olevaan klubikorttiin. Tyynyä tarkemmin tutkiessa paljastui, että kaikki hukassa olevat kortit oli tungettu koristetyynyn tyynynpäällisen alle, hienosti vetoketjukin suljettuna... (Monikin hukassa oleva asia löytyy nimenomaisesti Sn jäljiltä jostain jännästä paikasta..)

4 kommenttia:

  1. Olivialla on tuo sama Pentikin nalle! Se on ihan ehdoton lemppari, ilman sitä ei tule edes uni :) Ja sama pinkki-pallo-ticketin asukin löytyy :D on vaan pieneksi jo jäänyt, tais olla 80 koossa.

    Toivottavasti pääsette pikaisesti tutista eroon, onhan se jo vähän hassun näköinen 2 vuotiaalla! Tsemppiä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo nalle on meilläkin yks suosikki!! :) Ja tuo Ticketin asu kirppislöytö,,koko tais olla 86, ja sen verran reilu, että menee nyt vielä syksyn ainakin.

      Nyt täytyy pysyä lujana tuon tutin kanssa. Jos jo muutaman päivän ollu ilman niin josko se kohta unohtuis, kun ei vaan enää anna sitä. :)

      Poista
    2. Mulla kans ticketi kirppislöytö:)
      Varmasti unohtuu, kun pysyt vaan lujana :)
      Ps, kohta meillä on kaks lasta! <3

      Poista
    3. Niin on, ei oo kummallakaan enää kauaa!! :) ♡

      Poista

Ilahduta kommentillasi!