Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

torstai 23. heinäkuuta 2015

Hei, hei tutti!

Vähän taustaa meidän neidin tutin käytöstä. En Sn ollessa vielä vastasyntynyt kokenut koko tuttiasiaa mitenkään tärkeänä. Itse asiassa en ees synnärillä muistanut koko tuttia, vaikka olen myöhemmin lukenut monissa paikoissa sitä vastasyntyneelle (vastoin ohjeistuksia) jopa tyrkytettävän. Jossakin vaiheessa kokeilin, huoliiko vauva tuttia esim. kävelylenkeillä, jos nälkä pääsi yllättämään kesken kaiken. Pitkän aikaa tulos oli sama: vauva otti tutin suuhun, mutta sylkäisi jo kohta pois huomattuaan, ettei se mikään tissi ollutkaan.


Niitä nukkumisongelmia meillä alkoi olla lähempänä Sn täyttäessä vuoden, näihin aikoihin kokeiltiin, jos tutin avulla nukahtaisi edes sinne päiväunille (yöllä nukkui kuitenkin aina tissille). Muutamia kertoja tämä tepsi. Pysyvämmin tutti tuli kuitenkin mukaan kuvioihin vasta, kun alkoi käymään päiväkodissa ollessaan noin 1v 4 kk ikäinen, kun tutin huoli siellä päiväunille. Siitä se jäikin pysyväksi tavaksi.



Ja sitten kun olin raskauden puolivälissä, Sn ollessa 1v 9kk vanha, päätti hän yks päivä, ettei juokkaan enää tissimaitoa. Sen sijaan tutti kyllä kelpasi nyt, jopa niin, että hyvä kun ilman pystyi hetken edes olemaan. Monet itkupotkuraivarit kyllä sai aikaiseksi, jos sitä ei saanut heti, kun halusi. Päivähoidossa tutti oli onneksi edelleen vain unikäytössä (jo senkin vuoksi ja tähän oli hyvä aina vedota, ettei perheen koira söisi sitä tuttia).



Niinpä en ollut ollenkaan vakuuttunut siitä, että ihan heti, saati helpolla, meillä tutista luovuttaisiin. Moni kyllä kehotti pikaisesti siitä luopumaan, 2-vuotisneuvolassakin sanottiin, että nyt se kannattaisi tehdä, myöhemmin olisi vielä hankalampaa. Kuitenkin lähestyvä vauvan tulo ja muiden taitojen (=potalla käynti) oppiminen samaan aikaan sai minut epäröimään ja pohtimaan tutista vierottamisen ajankohtaa joskus "vähän myöhemmin".


Puhuin kyllä jo paljon siitä, että ulos ei tuttia oteta mukaan, kun lintu/orava/tonttu sen tulee ja vie. Kun ehdottelin, että josko tutti (tai ne kaikki 5 kappaletta, joista jokunen vuorostaan oli tallessa), annettaisiin jo orava- tai lintuvauvoille, vastaus tuli saman tien: "EI!". Tutti piti saada ensimmäisenä aamulla ja viimeisenä illalla suuhun, ja hoidosta hakiessa ensimmäinen kysymys oli "Missä tutti on?".


Kuitenkin tässä eräänä kesäpäivänä S oli pahalla päällä, kiukutteli ja olikohan vielä, että jopa löi äitiä. Tästä hyvästä sanoin, että tuttia et nyt sitten saa. Päikkärit meni hyvin ilmankin, vaikka perään kyselikin ensin, mutta nukahti ilman pian. Illalla nukkumaan mennessä ei edes muistanut koko tuttia!! Seuraavana päivänä kysyi perään, sanoin, että hukassa on. Illallakaan ei asiaa muistanut - yöllä sen sijaan heräsi puoliunessa vaikerrellen "tutti, tutti". Itselleni meinasi iskeä epätoivo, että joko kohta sen haen, mutta S nukahtikin heti uudelleen. Kolmantena päivänä hän oli jo itse juonessa mukana selittäen, että hammaspeikko (ollaan katsottu YouTubesta Ti-Ti Nallen musiikkivideoita ja hammaspeikko-laulu on niin suosikki, että hampaidenharjauskin sujuu nykyään hyvin, kun kertoo hammaspeikon muuten tulevan!) suuttui ja vei tutin, minä tottakai lapsen oivallusta myötäillen! Ja näin tämä tarina jatkui, satunnaisiin kyselyihin tutista kerroin, että kun hän silloin yks päivä oli tuhmana, niin hammaspeikko suuttui ja vei kaikki tutit pois orava- ja lintuvauvoille - äiti ei tiedä, missä tutit on. Koska tarina oli puolittain lapsen itsensä jo keksimä, se meni läpi ihan täydestä eikä tutin perään itketty kuin kerran isin sylissä, jyrkkänä vastasin, että enää ei tuttia saa.


Näin meillä on nyt menty useampi viikko. Tutti edelleen on siinä mielessä mielen päällä, että valokuvista, telkkarista, puistossa ym. hoksaa tutit ensimmäisenä. Kuitenkin jossain määrin jo oivaltaa, että tutti on pikkuvauvojen juttu, ja innolla oli minipikkuserkkunsakin tuttia tunkemassa heti tämän suuhun sen sijaan, että häntä itseään se olisi kiinnostanut. Ylpeillen voin äitinä jälleen kehua oman lapsen fiksuutta, säästi tämä nyt monelta vaivalta, kun ei tämän suurempaa showta tarvinnutkaan asiasta tehdä. Tulevalle pikkuveljelle en aijo heti alkuunsa tuttia edes antaa, eli jospa edes sisaruskateus tutin käytön suhteen ei nostaisi karvojaan jo heti alussa pystyyn.

Miten ja missä vaiheessa teidän lapsilla on luovuttu tutista - jos ylipäänsä tuttia on käytetty?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!