Instagram @sarkkuk

perjantai 27. maaliskuuta 2015

4. raskausneuvola (24+5)

Taas vierähti kuukausi ja koitti uus neuvolakäynti. Muistin jättää näytteen vessassa (aikasemmin tätä kyselin ja tosiaan, tuota seurataan sen 20 rv jälkeen) ja se oli puhdas. Hemoglobiini otettiin, viimenen kerta onkin joulukuulta, sekin oli hyvä (123). Verenpaineissakaan ei ollut vikaa (ihme kyllä) 122/73 p. 79. Siinä terkkari katsoi, että onpas maha jo kasvanu, oikein pullahtanu eteen. No, sittenpä hypättiin vaa'alle ja niin. Paino se vaan jatkaa nousuaan reippaasti... +990g/viikko. Tässä vaiheessa painoa on kertyny jo enemmän ku viime raskauden lopussa - 16 kg!!! Ja kun mitattiin vielä sf-mitaksi 26 eli se huitelee reippaasti yläkäyrän yläpuolella, niin sainpa sitten lähetteen sokerirasitustestiin. Mitään riskitekijöitähän mulla ei oo muuta kuin ikä, painokin oli kiitettävällä tasolla ennen raskautta ja liikuntaa oon nyttenki harrastanu (jopa enemmän ku ennen).


Varattiin aika ensi viikolle ennen pääsiäistä. Pääsiäisen jälkeen saa siis tietää, meneekö ruokavalio tiukkaan syyniin. Aattelin nyt kuitenki jo ite terästäytyä ja jätän kaikki valkoset höttöhiilarit jos en ihan pois, niin ainaki vähemmälle.  Lisäksi mullahan on se uä-kontrolli ens kuussa, ja siitä terkkari sanoi, että ne pleksus kystat on ihan normaaleja. Kuulemma niitä jossakin vaiheessa alko hirveesti esiintymään, ja kun asiaa tutkittiin niin huomattiin, että nykyajan ultralaitteet vaan on niin tarkkoja, että siksi niitä näkyy nykyään niin usein. Ja ne selvästi liittyy johonkin kehitysvaiheeseen eli niitä kuuluukin esiintyä. Muuta jutellessa, kun mulla oli tukivyö kysyi terkkari, auttaako. Tosiaan otin sen käyttöön pari viikkoa sitten, kun töissä joutuu oleen lähes koko aika seisaaltaan / kävellä, ja ei niinkään selän takia mutta tuntuu, että maha tippuu polviin, niin kyllä se siihen ainakin auttaa.

15.3. rv 23+3

Vauvan sydänäänet oli hyvät (150) ja vilkas kaveri, koitti aina luiskahtaa karkuun anturin alta. Korttiin kirjattiin PT eli vauva vielä istuskelee masussa (kivasti on potkut osunutkin tuonne virtsarakon tuntumiin). Liikkeitä tuntuu päivittäin.

Isille kun kerroin kuulumiset, että painoa on liikaa ja vauva liian iso, niin terve vaan. Kuulemma hyvä että on iso, ja kun tiedustelin että mitenhän hän kuvittelee että pusken vauvan ulos, niin kuulemma mun täytyy vaan mennä leikkaukseen. Tuosta noin vaan. Ei oo kuulemma hänen vikansa, että syön mitä vaan. Tuo kuulemma johtuu siitä, kun oon koko ajan hermostunu. Eli oma vikani tuo on ja siitä vaan keisarileikkaukseen aikaa, noinhan simppeliä se on. (!!!)

lauantai 21. maaliskuuta 2015

Rokotetutkimuksen loppu

Käytiin viime viikolla Slle laittamassa MMR-rokotetutkimuksen viimeiset piikit. Saatiin siis MPR- ja vesirokkorokotteen tehosteet. Meidän ois taas joku seurantakaavake pitänyt tayttää ja palauttaa, arvatkaapa muistinko... Löytyi se sitten onneksi kotoa, ja kun meillä ei mitään oireita viimeksi tullutkaan, niin sen sai tyhjänä sitten vain postittaa heille jälkikäteen.


Neiti huusi rokotteet laitettaessa, mutta kun niiden jälkeen keskityttiin valitsemaan tarraa neuvolakorttiin, unohtui paha mieli saman tien. Huoneesta lähtiessä jo hymyiltiin ja innokkaasti alettiin leikkimään potkuautolla 30 min tarkkailuajan verran. Vielä kun sai keksin ja vähän mehua, niin mieli koheni, ja kaikille rokotekeskuksen tädeille sanoi iloisesti heipat heidän lähtiessä jo kotiin.



Törmäsin FB-uutisvirrassa jonkun keskusteluryhmän kommenttiin, jossa kyseltiin juuri tästä nimenomaisesta tutkimuksesta, että kannattaakohan heidän osallistua. Voitte uskoa millasen kommenttiryöpyn kysymys sai aikaan. Ja totta kai joukossa oli kommentteja laidasta laitaan. Surullisimmat tapaukset olivat niin rokotevastaisia, että eivät mitään rokotteita aikoneet lapsilleen laittaa. Siinäpä sitten vapaamatkustetaan muiden terveyden kustannuksella ja tartutetaan hekin, joille ei rokotesuojaa ole vielä laitettu (esim. alle 3 kk vauvat). Ei nykypäivänä voi tuudittautua ajatukseen, että jos jokin tauti olisi 95% kitketty maastamme, sitä ei enää uudestaan tulisi. Sitten oli heitä, jotka epäilivät juuri tämän tutkimuksen (tai yleensäkin kaikkien rokotetutkimusten) olevan (jenkkiläisten) lääkefirmojen salaliitto, jossa tyhmät suomalaisetäidit ja vauvat otetaan koekaniineiksi rokotteille, joiden jälkiseuraamuksia ei tiedetä. Mietinpä vaan, että kenethän he sitten laittaisivat näihin tutkimuksiin? No, nämä kyseiset rokotteet siis on ihan suomalaisesta apteekista löytyviä rokotteita, joita JO annetaan erikseen JA yhdessä lapsillekin, mutta niiden yhteisvaikutuksia ei vain ole TUTKITTU. Samat henkilöt muuten sitten kritisoi sitä, kun ei tiedetä niitä jälkiseuraamuksia, niin tässähän niitä just tutkitaan? No, jossakin siis logiikka ontuu ja pahasti. Oli joukossa sitten heitäkin, jotka oli tutkimukseen osallistuneet ja olivat tyytyväisiä kannustaen osallistumaan, jos he vain itse tahtovat kyseiset rokotteet ottaa.

Sitten yleensäkin ottaen kyseenalaistettiin koko vesirokkorokote, ja varmaan 90 % ihmisistä on edelleen sitä mieltä, että kyseessä on aivan vaaraton tauti, joka olis hyvä sairastaa niin varhain kun mahdollista. (Oon törmännyt myös keskusteluun, jossa 9 kk vauva haluttiin altistaa vesirokolle, jotta saisi sen mahdollisimman nuorena!). Mutta harva heistä tietää, mitä komplikaatioita vesirokko voi aiheuttaa, ja tuossakin kommenttiketjussa oli sitten muutama surullinen esimerkki.

Mielipiteitä saa toki olla, mutta kunhan ne perustetaan faktoille eikä huuhaalle, eikä niillä vahingoiteta omaa tai muiden terveyttä.

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tissistä tuttiin - Imetyksen loppu

Nyt sen kai voi jo julkisesti julistaa: Meidän imetystaival päättyi muutamaa päivää vaille kun neiti oli 1v 9kk. Ihan itsestään unohti koko maidon. Tuntuu helpottavalta ja kuitenkin haikealta. En ikinä suunnitellutkaan imettäväni näin pitkään, ja raskauden edetessä oon toivonu jo pitemmän aikaa, että jos tuo tissittely jäis pois, kun se on ollut jo melko kivuliasta varsinkin, kun monesti koko homma menee lopulta pelleilyksi ja/tai puremiseksi. Silti S sai hirveät raivarit, jos ei sitä tissimaitoa pyytäessä tullut. Oon välillä koittanut harhauttaa, että jos mukiin laitetaan maitoa, mutta ei sekään aina kelvannyt. Ja nyt yhtäkkiä vaan ei neiti pyytänytkään maitoa vaan muki kelpasi! Sen verran S kai vielä muistaa imetyksen, kun viime sunnuntaina uimahallin saunassa näki paljaan yläosan, katsoi kieli suupielessä ja nauraen yritti päästä juomaan. Ja avonaista kaula-aukkoa välillä tuijottaa mietteliäästi. Mutta kun kerran jo unohti, niin ei aleta enää niihin hommiin.


Ihan "ilmaiseksi" tämä ei kuitenkaan tainnut tulla. Lapsi, joka ei ole ikinä oikein perustanut tutin päälle, ei muuta nyt tekiskään kuin tuttia lupsuttaisi. Tutti halutaan aamuna ensimmäiseksi ja illalla viimeiseksi ja koko ajan kysellään sen perään "Missä tutti? Missä tutti? Missä tutti?" repeat x 100.... Hoidossa pärjää ilman (lukuunottamatta päikkäreille menoa) vaikka kyseleekin, mutta kotona alkaa kunnon raivarit, jos tuttia ei löydy. Selkeästi on yhteydessä imetyksen loppumiseen, eli jospa tää olis vaan ohimenevä vaihe?


Imetysasiaan palaten, kirvoitti tämä "julistukseni" FB:ssä melkoisen kommenttitulvan! Lyhyesti, mukana kommentoimassa oli sekä pitkään että lyhyemmän aikaa imettäneitä, ei-imettäneitä ja heitä, joilla ei lapsia olekkaan. Kommentit ja mielipiteet olivat luonnollisesti laidasta laitaan; siinä, missä jonkun mielestä 6 kk on ihan tarpeeksi pitkä aika imettää eikä pitempään tarvi, niin oli myös 2-vuoden imetyksen puoltajia ja sitten, jotka ois halunneet imettää mutta ei voineet ja he, jotka ei edes halunneet. Suosituksia sinne ja tänne. Nythän onkin ollut otsikoissa erilaisia tutkimuksia imetyksen keston hyödyistä ja kiinteiden alottamisen ajankohdasta, hyvin nämä oli tiivistetty jo yhdessä bloggauksessa (Isän pikajuna-blogissa).

Itse oon ylpeä että imetin näin pitkään sitä suunnittelematta, mutta se ei tarkota, etteikö vähemmän aikaa imettäny tai vaikka pelkästään korvikkeilla menneet vois olla sen vähemmän ylpeitä omasta saavutuksestaan! Kyllä lapsen tyytyväisyys ja terveys (ja toki äidin siinä sivussa) on se ensisijanen asia. Itellä kun kohta on toinen imeväinen, niin toivon samanlaista imetystaivalta hänenkin kanssaan. Mutta lapset ja tilanteet on erilaisia, eikä missään ole kiveen hakattu, että homma sujuis tällä kertaa samalla tavalla. Korostaisinkin, että (rinta)ruokinnan suhteen mentäisiin aina tilanteen ja lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan, ei niin, mitä joku naapurin mummo, terveydenhoitaja tai WHO sanoo.

perjantai 13. maaliskuuta 2015

Univaikeudet ja unikoulu

Olen täällä bloginkin puolella maininnut monta kertaa lapsemme nukkumisvaikeuksista. Niitä lienee ollut aina, enemmän tai vähemmän. Jo vauvana oli häntä vaikea saada nukkumaan päiväunia, pinnasängystä herättiin kohta ja unet onnistui parhaiten vaunulenkeillä - siihen aikaan se ei ollut mikään ongelma, saipahan äiti pakosti vähän liikuntaa! Nukuttaminen parvekkeella onnistui huonosti vilkasliikenteisen kadun vieressä, ja esim. vaunulenkin päätteeksi pysähdyttyämme lapsi kyllä heräsi saman tien, eli ylös parvekkeelle vaunuihin kantaminen ei onnistunut. Ongelmia alkoi tulla siinä vaiheessa, kun päiväunet muuttui enemmän rytmin mukaiseksi eikä aina päässyt ulos vaunuttelemaan. Sylissä nukuttaminen tulikin tutuksi, ja yöunet onnistui äitin kainalossa.


Alettiin kypsyä tilanteeseen viime kesän tienoilla, samoja aikoja kun menin töihin ja työajat meni niin, että olin kotona klo 22-23 hujakoilla. Tarkoittaen sitä, että lapsikaan ei ollut siihen aikaan vielä nukkumassa vaan (isin) piti odottaa, että itse käyn yöpuulle. Tätä yleensä edelsi vielä hyvin myöhään syöty päivällinen. Tuota rytmiä ei jaksanut kukaan, ja koit(etti)in erilaisia keinoja laittaa lapsi nukkumaan pinnasänkyyn. Unipussista möngerrettiin saman tien ulos, huudattaminen korvia raastavan ja hermoja kiristäneen 20 minuutin jälkeen ei tullut enää kuuloonkaan, lempeämpi kehotus "äiti nukkuu nyt, nuku sinäkin" ei toiminut siinä vaiheessa, kun lapsi kerta toisensa jälkeen kimposi itsensä seisomaan opittuaan ylös sängystä ja kopsahti takas sänkyyn, lyöden päänsä milloin mihinkin. Musiikit, laulut, ovi kiinni, äiti pois, kaikki koitettiin tuloksetta. Päiväunia koitettiin jossakin vaiheessa kesää laittaa nukkumaan pinnasänkyyn tutin kera, uusi asunto=uudet kuviot? Muutaman kerran tämä onnistui lapsen ollessa tarpeeksi väsynyt ja itse istuit vieressä, mutta huomattuaan homman juonen alko tästäki tulemaan säännönmukainen huutokonsertti.


Syksyllä päiväkotielämän astuessa mukaan kuvioihin alkoi lapsi onneksi nukkumaan 1-2 tunnin päiväunia, ei vaan se 30 minuuttia mitä kotona malttoi. Yöuniin se vaikutti sen verran, että saatiin neiti nukkumaan pinnasänkyyn - alkuyöksi, tassuttelutekniikan ja 1-2 tunnin nukuttamisoperaation jälkeen - joskus kellon lyödessä jo lähempänä puoltayötä kuin lasten nukkumaanmenoaikaa. Parin tunnin päästä neiti heräsi taas huutamaan, satunnaisesti sai takaisin nukkumaan istumalla itse sängyn vieressä lasta silitellen, mutta jossakin vaiheessa heräily muuttui kokonaan huudoksi eli loppuyöksi piti nostaa viereen tissiä lupsuttamaan. Edes yöimetyksen lopettaminen  n. 1v 4 kk iässä ei auttanut, silti heräsi olipa omassa sängyssä tai ei. Kun itse piti aamulla herätä jo viiden jälkeen töihin, en enää jaksanu jatkuvaa ravaamista ja istumista sängyn vieressä, niin aloin sitten nukkumaan koko yö lapsi kainalossa. Ja nyt joku varmaan hoksaa ihmetellä, että missä se isi on ollut kaiken tän ajan? Olohuoneen sohvalla oli hänen nukkumispaikkansa.


Kun tilanne alkoi olemaan jo melko kypsä - useimmilla perheillä kun se yhteinen parisuhdeaika on yleensä lasten mentyä nukkumaan - niin oltiin tilanteessa, jossa otettiin sitten vastaan ulkopuolista apua. Neuvolan kautta meillä tuli käymään unikouluasioihin erikoistunut hoitaja. Aluksi juteltiin perheemme rytmistä, josta melko pian paljastui eräs muutettava seikka. Meillähän se päivällinen tosiaan on jäänyt tavaksi syödä länsieurooppalaiseen tapaan melko myöhään, joskus jopa klo 20 aikaan ja unikouluttaja arveli tämän olevan yksi ratkaiseva tekijä nukkumaanmenolle. (Myöhemmin hän tosin alkoi miettimään, että kyllähän se onnistuu sielläkin mutta kokemuksen kautta suositteli meille kuitenkin ruokarytmiin muutosta). Toinen tärkeä seikka tuli sitten esille itse nukuttamisessa. Meillä kun äiti on hoitanut 99 % kaikki nukuttamiset, ja sanomattakin selvää, että lapsi on jo omaksunut tietyn tavan alkaa nukkumaan minun kanssa vierekkäin. Siispä vaihdettaisiin niin, että isi hoitaisi tästä lähin nukuttamiset ainakin 3 ensimmäisen yön ajan ja sitten voitaisiin kokeilla vaihtoa.


Alotettiin jo viikkoa aiemmin omatoimisesti, kun saatiin lastenhuoneen pintaremppa tehtyä ja haettua lastensänky sisälle. S tajusi heti sängyn olevan hänelle ja illalla mielellään meni siihen nukkumaan. Tässä vaiheessa vielä kuitenkin oli ongelmia, sain nukuttaa Saa silti tunnin verran ja yöllä herättiin varmaan kymmenen kertaa ja silloin sai valvoa aina sen 10-30 min, jotta S nukahti uudelleen. Koitin jopa kuukausien tauon jälkeen, oisko tutti kelvannu nukuttamiseen, mutta eipä siitä apua ollu.


Seuraavaksi ohjeiden avulla muutettiin ruokarytmiä. Päivällinen syödään 17-18 aikaan ja iltapalaksi klo 20 maissa jotain puuron kaltaista, useimmiten Talk-muruja (S syö hirveän huonosti kotona puuroa). Viikonloppua vasten alettiin sitten toteuttaa unikoulua, isin laittaessa lapsi nukkumaan. Varmuuden vuoksi ite nukuin pari ekaa yötä olohuoneen sohvalla. Nukuttaminen onnistui ekana yönä vartissa, lapsi heräsi yöllä muutaman kerran. Kolmantena yönä siirryin jo yläkertaan nukkumaan. Neljäntenä yönä minä siirryin nukuttamaan, 45 minuutin jälkeen olin juossu oman ja Sn huoneen väliä ees taas kun aina selän käännettyä tämä juoksi naurunremakan saattelemana perään. Lopulta S nukahti sänkyynsä minun halaukseen. Palattiin siis takas isin nukuttamisvuoroon, sen verran jouduttiin korjaamaan että tämäkään ei saa jäädä oottamaan kunnes S nukahtaa vaan poistuu huoneesta saman tien. Muutaman yön jälkeen tuloksia alko jo näkyä. S nukahti parin minuutin sisällä, yöllä heräs 1-2 kertaa mutta sänkyyn palautettua nukahti saman tien.


Unikoulu meillä alkoi siis kuukausi takaperin, eli missä nyt mennään? Voisi sanoa, että kahta samanlaista yötä ei ole. Jos ennen tätä sai laskea yhden käden sormilla yöt, jotka S oli nukkunut kokonaan omassa sängyssään, niin kyllä nyt saa ottaa loputkin sormet ja varpaat mukaan, eli parempaan on menty huomattavasti. Silti yöheräämisiä on edelleen paljon, parhaimpina öinä se 1-2 mutta toisinaan saa viisikin kertaa käydä laittamassa S sänkyyn. Joskus hän herää äännellen ja nukahtaa itsekseen takaisin, mutta useimmiten hän nousee sängystä ja luoksee meidän huoneeseen. Isi nukuttaa Sn useimmiten ja se sujuu minuutissa parissa, mutta jos hän nyt jostain syystä on vaikka nukahtanut ensin, niin minun vuorolla se nukuttaminen kestää edelleen puolesta tunnista jopa tuntiin Sn vierellä istuen. Uutuutena on tullut oivallus, että S juoksee makkariin minun puolelle sänkyä siinä toivossa, että äiti ei palauttaisikaan häntä omaan sänkyyn vaan ottaisi viereensä. Niin kuin useimmiten teenkin, jos herääminen on tapahtunut aamuyöstä eli saapi sitten jatkaa uniaan äidin ja isin vieressä.



Semmoinen tarina meillä. Pikkuhiljaa alan jo hyväksyä sen, että joillakin lapsilla uniongelmia on vaan enemmän, ja me ollaan osuttu juuri tähän ryhmään. Olen lukenut monia samankaltaisia tapauksia ja helpottaa vähän tietää, että vertaistukea on kyllä saatavilla jos tarvitsee.


Miten teillä, onko lapsella ollut univaikeuksia ja miten olette niistä päässeet yli?

sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Lomalla

Tulipa hyvään saumaan talviloma! Vaikka talvi sään puolesta taittuukin jo kevään puolelle eikä hiihto(loma)suunnitelmista näin tullut oikein mitään, niin näköjään sitä saa aktiviteettia päiviin ihan vaan kotonakin olemalla.

Pihan ruokavieraita. Keittiön ikkunasta voi seurata avaraa luontoa, kun pensaassa käy evästämässä pari lajia lintuja, kaks oravaa ja 1-2 hiirtä.

Maanantaina aamusta lähdettiin käymään Oulun HopLopissa melko ex tempore. Aamulla ois kyllä väsyttäny, mutta kun mietin että mitään muutakaan ei ohjelmassa ole, niin käydään nyt kattomassa. En oo siellä siis aijemmin käyny ja en tienny, oisko siellä alle 2-vuotiaalle oikein tekemistä. Mutta olihan siellä. S viihtyi varsinaisten pikkusten puolella aika vähän aikaa, potkuautot oli siellä ne kiinnostavimmat. Muuten melskattiin pallomeressä, pompittiin trampoliinilla, kiipeiltiin tulivuorella ja seikkailtiin labyrintissa. Siellä labyrintissä saa kyllä olla pienten kanssa tarkkana, siellä oli muutama aika iso pudotus ja olihan ne liukumäet aika hurjia, itteäni taisi ne pelottaa enemmän kuin neitiä, joka innokkaasti vaan nauro ja hoki "lissää". En ehkä menis yhtään enemmän raskaana niistä. :P Reilu pari tuntia murkinoinnit mukaan lukien HopLopissa oltiin. Mulla oli tarkotus jättää palautetta niistä ruuista (muutaman äidin kanssa ollaan FB:ssä ihmetelty, kun ei mistään löydy lapsille terveellisiä ruokia sisältävää annosta), eipä siellä oikeen ollut hyviä vaihtoehtoja, pienille ne oli tyyliin kananuggetit ja nakkeja. Itellekki aijoin ottaa salaatin, mutta jotenki päädyin sitte hampurilaisateriaan, joka jaettiin lopulta niin, että lapsi söi ranskalaisia ja äiti loput. Siinäkään annoksessa ei tainnu olla ketsuppia kummempaa vihannesta...









Tiistaina päästiin käymään taas pitkästä aikaa perhekahvilassa, joka lomasta huolimatta oli auki. Pääsi siis S leikkimään muiden, tuttujen lasten kanssa myös. Melko reippaasti taisi leikkiä, kun sippasi aika hyvin nukkumaan tuon jälkeen.

Keskiviikkona meillä oli vähän huono aamu, joka ikinen asia kiukutti. Ensin ei haluttu vaippaa, sitten haluttiin pukea, sitten ei haluttukkaan pukea, sitten oli nälkä mutta mikään ei kelvannu. Sitten haluttiin ulos, mutta ei haluttukkaan pukea ulkovaatteita, kengät halus laittaa itse mutta viskoi ne irti jalasta. Pihalla haluttiin kävellä itse portaat, mutta kaaduttiin, ja sitte ois halunnut kävellä, mutta lopulta haluskin vaunuihin istumaan. Onneksi oltiin "jo" tuossa vaiheessa ulkona, tulipa vaan mieleen että on ne työpäivät sittenkin paljon helpompia... Tarkotus oli mennä laskemaan mäkeä, räntäsateesta huolimatta ja kerrankin kävellen. Aliarvioin jotenkin tuon matkan pituuden, melkonen lenkki tulikin sitten käpösteltyä. Mäestä neiti laski muutaman kerran ja halus sitten takas vaunuihin, loppumatkasta halus kävellä ja työntää ite vaunuja, mutta keksikin sitten, että hän haluaa istua pulkassa. No saipa ees äiti liikuntaa, puolitoistatuntinen kävely veti kyllä melko väsymyksen ja iltapäivästä nukuttiin yhessä päikkärit (joille äiti simahti kyllä ennen lasta). Loppuilta meni samalla lailla kiukutellen. Mulla itellä oli onneksi illalla menoa, kun olin buukannut itteni tuolle aikuisten uimatekniikkakurssille, joka yllättäen oli aika vaativa - hyvällä tapaa!

Torstaina oli sitten isikin vapaalla. Sen kummempaa tekemistä ei tehty, kun käytiin kiinalaisessa buffetissa. Slla vissiin on ruokahalutkin lomalla, muutaman palan tomaattia taisi nakertaa ja puolikkaan riisikeksin. Ihan hyvä, ettei pienistä lapsista mene maksua. :P Perjantaina sen sijaan käytiin ajelemassa, Skin taitaa tykätä vähän pitemmistä automatkoista. Koukattiin erään liikkeen kautta, josta löysin itelleni vihdoin uuden läppärin! Maksohan se hiukan enemmän mitä ensin ajattelin sijoittaa (vaikka halvemmasta päästä tämäkin), mutta toivottavasti on vähän enemmän tehoja kuin halpakappaleissa. Sitten mentiinkin käymään Nallikarissa Talvikylässä, ensin pienen välipalan kautta. Ei kelvannu neidille ees munkki ja kaakao, mutta naapuripöydästä erään tutun lapselta kävi nyysimässä palan makkaraa. :D Sen voimin mentiin sitten renkaalla laskemaan mäkeen, kun ensin tein tilannearvion että näyttää olevan ihan turvallinen pienemmällekin. S tykkäskin kovasti laskea monta kertaa. Poroista hän oli aivan haltioissaan ja käytiinkin vielä poroajelulla. Ei ois lapsi halunnut pois lähteä ollenkaan varsinkin, kun bongas sieltä vielä motocross-autot, mutta ne valitettavasti taitaa olla vähän isommille lapsukaisille, joten tunti tuulessa ja viimassa kyllä riitti reippailusta.










Lauantaina meillä kävi mummu ja pappa kylässä. Sitten olikin henkisesti vähän raskaampi meno, mummuni hautajaiset. Sunnuntai-aamusta taas tapamme mukaan käytiin perheuinnissa kahdestaan, ja siellä oli niin paljon lapsia, ettei S ois malttanut sieltäkään pois lähteä.

Semmonen lomaviikko meillä! Ei tarvinnu kauas siis lähteä, ihan Oulustakin löyty paljon lomatekemistä. Vaikka ois mulla ollut muutama muukin idea, mutta kaikkea ei ehi kerralla toteuttaa. Nyt taas pitää jaksaa jokunen viikko töissä, sitten koittaa pääsiäinen ja loppukeväästähän näyttää olevan pakollisia vapaapäiviä mielin määrin. Jos tässä vielä muutaman kuukauden jaksais töitä painaa! :)


Ai niin, S on taas alkanu ihan vauvaksi! Kaivo tuttinsa tuolta repusta ja hyvä että on pariin päivään siitä irti päästäny. Mikä lie pikkuvauvavaihe päällä, kait tää on seurausta tästä lomailusta.


keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Liikunnat helmikuu

Tässäpä taas liikuntakuulumisia. Alkukuusta puras hiihtokärpänen, oli ihanat säät auringonpaistoineen eli ladulle oli päästävä! Siinä huumassa hiihdin kevyesti yhden 10 km lenkin. Harmillisesti tästä alkoi plussakelit eli epäilen latujen olevan melko sohjoa? On tuolla näkyny muutama hiihtäjä ja koululaisryhmäki sinnikkäästi irrotti sukset ja kanto sylissä tien yli päästäkseen. Vaikka talvi mun puolesta saiski olla jo tässä, niin ois se vielä muutaman kerran mukava päästä ladulle suksimaan.


Kun ei hiihtämään päässy niin uinti ei onneksi oo säästä kiinni. Siunaantuipa vielä pari ylimäärästä vapaapäivää, ja lapsen ollessa kuitenki hoidossa otin ilon irti ja olin kahtena aamuna seitsemältä uimahallissa mummojen ja pappojen kera. Osallistuin kans vesijumppiin ja tuntu onneksi, että jotain siellä vedessäkin saa aikaan!


Uinnista innostuneena eräs Sn kaverin äiti kerto aiemmin osallistuneensa uintitekniikkakurssille. Onneksi tulevilla kursseilla oli vielä tilaa, eli ilmoittauduin mukaan. Reilu viikon päästä minun pitäis siis jopa osata uida oikeasti! :)

Noniin mutta, jos joku raskauspäivityksiä seuraa, niin siitä huolimatta paino se vaan jatkaa nousuaan. :/ Ruokavaliota voi tietysti aina vähän hioa, mutta kyllä ootan kevättä ja äitiyslomaa viimestään, että ois taas aikaa tehdä pitkiä kävelylenkkejä vaikka päivittäin.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2015

3. neuvola ja rakenneultra

Menneelle viikolle juuri raskauden puolivälin ohitettua sattui sekä neuvolakäynti että ultra, joten tässäpä niistä kuulumisia. Kuvituksena viimein masukuvia! (Pahoittelut että niissä näkyy ruma naama :D )

23.1. Rv 16+0
(Rv 20+4) Neuvolassa tuttuun tapaan otettiin verenpaine ja paino. Paineet oli 109/73 ja p. 64, terkkari kysykin huimaako mua koskaan. Siihen arvelin, että taitaa mielihalu salmiakkiin kompensoida tuota johon terkkari, ettei hän voi nyt kieltää salmiakin syöntiä verenpaineen ollessa noin alhainen. (Ehkäpä juuri siksi) paino oli taas hivuttautunut ylös päin +720/viikko, mikä kuulemma oli vielä hyvä. (Ei omasta mielestäni).

30.1. Rv 17+0

Masu oli kuulemma hienosti kasvanu, sf-mitta 22 cm mikä tokalla kerralla tässä vaiheessa kuuluuki olla vähän normaalia suurempi kohdun kasvaessa alussa nopeampaa. Sykkeitä kuunneltiin ja tovin jahtaamisen jälkeen, kun anturi saatiin istukan "alle" suunnattua niin saatiin +150.

6.2. Rv 18+0
Liikkeitä on tuntunu jo muutama viikko ihan tunnistettavasti, melkosta töminää tuolla välillä on. Niistä kirjattiin ++.

13.2. Rv 19+0

Lähtiessä vielä terkkari arveli, että jos hänen pitäis arvata sukupuolta, niin sykkeiden perusteella se vois olla tyttö. Vähän semmonen fiilis sitten itellekkin siitä jäi.

20.2. Rv 20+0

Rakenneultraan (rv 20+6) olin aatellu että mentäis kahestaan  mutta mulla olikin vp ja isi töissä eli menin siis yksin. Tutkittiin ensin pää, jota ultraaja tutki pitkään ja sano, että palataan sinne vielä lopuksi, koska ei saa jotain mittaa kunnolla.

27.2. Rv 21+0

Muualla olikin kaikki kunnossa, ja keskikäyrällä kuulemma mentiin. Sikiö vastasi viikkoja päivälleen. Painoarvioksi tuli 392 g. Kuvista ei saatu kovin hyviä kun vauveli oli justiinsa selkä eellä eli sivuprofiilia ei tällä kertaa saatu.



Lopuksi tosiaan palattiin päähän ja ultraaja haki toisenkin lääkärin paikalle. Selvisi, että pään molemmilla puolilla on n. puolen sentin mittaset pleksus kystat. Kuulemma ovat harmittomia ja ei tarvi huolestua, niitä kuulemma silloin tällöin näkee ja 99,9% häviää ennen 28 viikkoa. Vissiin tuo oli siinä ja siinä, että seurataanko, mutta varmuuden vuoksi varattiin kontrolliaika sinne 28 viikon tuntumaan.

Sukupuolta lopuksi kysyin ja kyllä siellä jotain kuulemma näkyi. ;) Mutta saatan pitää jännitystä hetken yllä täällä blogin puolella. :)