Instagram @sarkkuk

tiistai 27. elokuuta 2013

Ruusuilla tanssimista

Tämän viikon ajan meitä oululaisia ihastuttaa kaupungin kadut vallanneet tuhannet ruusut. Kyseessä on taiteilija Kaisa Salmen Ruusuteos.


"Taiteilija Kaisa Salmella on käytössään tuhansia viljelyksestä poistuvia ruusupensaita taideteokseen Oulussa. Salmi haluaa muistaa lapsuuden kaupunkiaan tuomalla kaupunkilaisille yllättävän tilakokemuksen ja erilaisen matkan keskellä vilkasta kaupunkia."


"Teos on osa Oulun taidemuseon Täällä! -ympäristötaidenäyttelyä".





Sunnuntaina klo 10 ruusut jaetaan niiden hoitajien ja kaupunkilaisten kesken. Itse aijon kyllä olla paikalla ottamassa vastaan lempikukkiani. :) 


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Oulun liikuntatarjonta vertailussa + WANTED: Hyvä kuntoilupaikka!

Syyslukukausi liikunnassa alkaa ilmeisesti ensi viikolla ilmoitteluista päätellen. Selasin Forum24:ää sekä Oulu-lehteä, ja tässä olisi muutama vinkki oululaisille liikkujille.




Useammassakin paikkaa on siis ilmaista liikuntatarjontaa ensi viikolla. Kannattaa käydä tsekkaamassa kyseisten paikkojen nettisivut parempaa informaatiota tarvitseville. Itse ajattelin ainakin tuolla kehonkoostumusmittauksessa käydä. Sattuneesta syystä en viime syksynä voinut käydä, kun aijoin, mutta ilmenikin, ettei sitä raskaana oleville tehdä (eikä se keväälläkään tietenkään ollut mahdollista, vaikka parissakin paikkaa tarjottiin testausta ilmaiseksi).

Niinpä nyt noista sekä muun muassa tuosta neuvolan kautta saamastani lastenhoitopalvelusta innostuneena päädyin kyselemään suosituksia ensin Facebookissa minua viisaammilta & kokeneemmilta Oulun liikuntatarjonnasta. Kriteereitä suosituksiin olivat paras (=edullisin) kuntosali, mahdollisesti sisältäen myös ryhmäliikunnat, niin että sinne voi ostaa kertakortteja (esim. 10x) ja sinne käy myös Smartum -seteli (näitä kun on jokunen jemmassa).

Ensimmäiseksi tarjontaa selatessa se karu totuus iski vasten kasvoja: opiskelijoilla asiat on hyvin! Lähes joka paikkaan on tarjolla opiskelija-alennus. Harmittaa ihan, että ei ole mitään opiskelupaikkaa, jo noiden alennusten vuoksi. ;) Kannattaa siis jokaisen opiskelijan niitä hyödyntää, kun voi! Miksihän muuten aleryhmiin luetaan kaikki muut "alemmat sosiaaliluokat", mutta ei kotiäitejä?! Tämä on huutava vääryys (okei, ei tietenkään kaikkien äitien kuuluisikaan kuulua tähän ryhmään, mutta eikö vastasyntyneiden äitien fyysistä & henkistä palautumista voisi tukea yhteiskunnallisesti? :) Onhan siellä työttömätkin, mutta kuinka moni oikeasti pitää kotiäitiyttä työnä muutenkin kuin vain virallisissa papereissa? Jos joku politiikko ottaa tämän asian ajaakseen, saa äänen minulta. ;)


Sainkin heti hyviä suosituksia, ja tässä niistä muutamia pohdinnassa.


Oulun Pyrintö 
Seura järjestää monipuolisesti ryhmäliikuntatunteja, joista moni kyllä houkuttelee. Maksukin on edullinen, syyskausi 85 €. Kuntosaleista ei sen sijaan nettisivuilla pikaselaamisella löytynyt mainintaa, onko sellaisia tarjolla?


EasyFit 
Melko uusi paikka täällä Oulussa, mutta tietääkseni niitä on ainakin kaksi, joista varteenotettava paikka minulle olisi Edenissä. Tänne on kuitenkin tarjolla vain kuukausikortteja (29,90 € plus aloitusmaksu), eli toimii minulla vain, jos salilla & jumpissa pääsisi käymään säännöllisesti.
 
Kunto-Ykkönen
Itselle tuntemattomampi, mutta täyttää nuo yllä mainitsemani kriteerit. 10x -kortti olisi 54 €. Tarjolla on erilaisia palveluja ja maksukäytännöt vaihtelee sitten niiden mukaan. Jumpat painottuu ilta-aikaan, salilla voisi käydä varhaisempina aikoina.

Teknopalatsi
Tätä suositteli useampikin. Sinnehän saa viikon ilmaisen tutustumisen, mikä kyllä ehdottomasti pitää hyödyntää. Normaali 10x -kortti maksaa 79 €. Iso plussa kuitenkin tulee siitä, että täällä on tarjolla Äiti-vauvalihaskuntoa (sekä äiti-vauvajoogaa, joka on kuitenkin nyt tauolla), mihin voisi ostaa
10x Mind-kortin 62 € hintaan. Tähän sisältyisi myös jotkin ryhmäliikunnat, mutta ei salia. Eli jos haluaa lisäksi käydä kuntosalilla, kannattaisi ostaa tuo normaali kortti. Tiistai-iltaisin paikalla olisi myös lastenhoitopalvelu 2 € hintaan, mutta tarkemmin sen ikärajoista tai sisällöstä ei nettisivuilla ole tietoa.

Oulun kaupungin liikuntatarjonta
Kaupungilla on käytössä OuluCard, johon voi ladata liikuntakäyntejäkin. Se käy sitten kaikkiin Oulun kaupungin liikuntapaikkoihin, sisältäen myös uimahallit. Tämäkin olisi monipuolinen vaihtoehto.


SATS
Lisäksi päädyin vielä katselemaan SATSin tarjontaa - jäsenyyteen kun sisältyisi MiniSats -lastenhoitopalvelu. Heikinkadun SATSilla tämä olisi tarjolla jo 3 kk ikäisille ma-to klo 16-20 ja pe 15-19. Tämä ilman sitoutumisia tietäisi 47 €/kk -kortin ottamista. Liikuntatarjontaa tuolla olisi kyllä tosi monipuolisesti, ja jos satunnaisesti saisi vielä oman lapsenhoitajan, niin treenailemaan pääsisi kyllä tosi monipuolisesti. Miinuksena sitten onkin juuri tuo kuukausimaksullisuus, eli jos jostain syystä viikkoaikataulu ei sallikkaan salille/jumppatunnille irrottautumista, niin siinä menee kuukausimaksu vähän hukkaan.


Tällä hetkellä hyvinä vaihtoehtoina on tuo Teknopalatsin Mind-kortti, sillä ehdottomasti tuo vauvajumppailu kiinnostaa, ja ainakin käydään sitä kokeilemassa. Joskus olisi kuitenkin mukava päästä yksin sinne salille, jumppiin tai vaikkapa uimaan, eli myös OuluCard kertamaksuineen olisi hyvä hankkia. Myös tuo SATS kyllä houkuttelee lapsenhoitopalveluineen ja monipuolisen tarjonnan vuoksi. Toisaalta tuo Pyrinnön jumppakortti olisi kyllä niin edullinen ja jumppatarjonta hyvää, että tekisi sekin mieli ottaa. VALINNAN VAIKEUTTA SIIS ILMASSA!


OULULAISET: 
MITÄ PAIKKAA SINÄ SUOSITTELISIT MINULLE
&
onko kellään kokemusta näistä kuntosalien lastenhoitopalveluista
??? 

Kohta treenataankin sisätiloissa...

torstai 22. elokuuta 2013

2kk neuvola

Käytiin aamulla vauvan 2kk-neuvolassa. Tällä kertaa meillä oli meidän "oma" neuvolatäti, joka oli siis minulla tuon raskauden ajan. (Löytyi tällainen Lastenneuvolakäsikirjan ohje kuukausineuvolakäyntien sisällöstä: 2kk).


Totta kai neuvolantäti kyseli, että miten minä jaksan ja kuinka olen saanut apua. En tosiaan oo vielä oikein kysynytkään hoitajia, mutta nyt tuli puheeksi ne erilaiset palvelut, mitä on olemassa ja joita olenkin vähän miettinyt. Neuvolantäti otti sitten heti yhteyttä johonkin paikkaan, jossa on tarjolla lastenhoitajia. Tuota juuri oon miettinyt, ja kun sen neuvolan kautta kuulemma saa edullisesti, niin ilman muuta otan vastaan. Sain ensimmäisen ajankin jo parin viikon päähän, kuntosali here I come!


Neuvolantätikin ihasteli, miten hyvin vauva hymyilee ja ottaa kontaktia ikäisekseen. Nyt taisi neiti olla vielä aamupöpperöissään, koska ei oikein juttua piisannut, vaikka muuten pirteänä olikin. Lauantainahan neiti ihastutti kanssabilettäjiään monenlaisilla juoruilla, ja meilläkin on keskenään kyllä pitkiä juttutuokioita. Neuvolantäti kehui, että kauniisti kasvaa ja rintamaitoa on siis riittävästi. D-vitamiineista kun tuli puhe ja sanoin, että ostin ne Jekovitit, niin kuulemma se D3 mikä noista puuttuu, ois se, mitä nykyisin suositellaan. Eli voipi olla, että ostan tässä kuitenkin ne öljypohjaiset ja kokeilen, että mitä pienen masu niistä sanoo. Pää kääntyilee jonkun verran enemmän vasemmalle. Siihen pitää nyt kiinnittää vielä enemmän huomiota, vaikka oonkin nukkumispuolta yrittänyt vaihdella. Sitä vaan on itellä tapana kannella tuossa vasemmalla kädellä, kun kätevästi oikealla kädellä voi sitten puuhailla samalla muuta. Ja vielä enemmän myös mahallaan pitää lattialla. Rokotteita ei tosiaan neuvolassa vauvalle anneta, koska osallistutaan siihen rokotetutkimukseen, jonka rokotteita neuvolantäti kehui hyviksi.


Vauvalta taas testailtiin heijasteita, joista osa vielä toimii. Askellusta tuli vielä pikkasen, mutta vauva ei siitä kyllä tykännyt yhtään, vaan vähän piti natista siinä kohtaa. Moro alkaa hiipumaan, toimi vain kädet tiputtamalla, ja niskaheijaste ei näyttänyt enää toimivan. Kämmenet ei enää ole niin tiukasti nyrkissä vaan vauva availee jo niitäkin.

Mitat:
 Paino 5300 (4550)
Pituus 58,2 (56,0)
Pää 37,3 (36,3)

"Tyytyväinen, hymyilevä vauva. Rm:lla tasaisesti kasvaa. D-vit. saa. Iho, silmät, suu, napa kunnossa. Varhaisheijasteet, [??] ok. Virikkeitä ja asentohoitoa oik. puolelle."


Hän tietysti oli kiinnostunut siitä, miten vauvan isän asiat sujuu. No eipä paljon etene taas se homma. Isyyspaperit on vissiin jonnekkin juuttuneet, kun ei ne Kreikkaan asti ole päätyneet vieläkään. Yhä siis odotellaan. Mietittiin jo vaihtoehtoa, että kuitenkin laitetaan vauvalle mun sukunimi, kun ei tämä asia tästä mihinkään näytä etenevän. Mutta sitten taas heti pitäisi se sukunimi vaihtaa, ja kaikki viralliset paperit, kortit ja muut (passi?) pitäisi uusia. Eli paperisotkua se tulee siitäkin.

Oon yrittänyt kuitenkin pysyä toiveikkaana noiden paperiasioiden suhteen, ja aloittanut jo nimiäisjuhlien suunnittelun. Kutsukortit, kiitoskortit, menu, vaatteet alkaa jo muotoutumaan, mutta päivämäärä on siis edelleen hakusessa.

tiistai 20. elokuuta 2013

Puistossa

Jo muutamana päivänä on ilmassa ollut syksyn tuntuja ja tuoksuja. Lauantai-iltana yhdentoista aikaan pimeässä ja vesisateessa kotiin kumppareissa lompsiessamme tuntui, että syksy on jo täällä. Sunnuntaisen kävelyreissun toisena taka-ajatuksena (se ensimmäinen siis Ravintolapäivän antimet) olikin yrittää ikuistaa kameralle syksyn merkkejä. Onneksi niitä ei vielä paljon näkynyt, ja ilmeisesti lämpimiä säitäkin on vielä luvassa tälle kesää.




Käytiin siis taas Ainolan puistossa kävelemässä. Näköjään moni muukin lapsiperhe oli samoissa aikeissa, niin paljon tuli vaunuja vastaan ja siellä kahvilan vieressä leikkipuistossa lapsia kirmaili. Tai sitten voi olla, että ylipäänsä nykyään kiinnitän vaan asiaan enemmän huomiota.








En oo seurannut hirveästi Oulun tapahtumia, ja siksi yllätyin melkoisesti, kun puistossa törmäsi edellä kuvattuihin taideteoksiin. Myöhemmin luin, että kyseessä on Oulun taidemuseon järjestämä TÄÄLLÄ! -ympäristötaidenäyttely. Kannattaa käydä kyllä katsomassa, oli hienoja. Ja kannattaa katsoa kartasta noiden taideteosten sijainnit vaikka etukäteen, itse kun kävelin reittiä, jolla ei kaikkia teoksia ollut. Teokset on esillä 8.9. saakka, vielähän tuon reitin ehtisi itsekkin käydä läpi, niin näkisi nuo loputkin.



Vielä oli sortsikelit, ja oon kyllä ihastunut näihin siitä huolimatta, että ne on vähän väljät. Nyt oon haaveillu ostavani lisää sortseja (pitäis kyllä pitää shoppailulakko..) tai vaihtoehtoisesti tuunaavani näitä, jos vain joskus pääsisi kangaskaupassa asti käymään.


Yhden nähtävyyden Oulussa (ja muissakin kaupungeissa kyllä) muodostaa nämä neulegraffitit. Niitä onkin hauska bongailla tuolla kaupungilla kävellessä.




Ja sitten on vielä näitä:


Hylättyjä pyöriä, joita kesäisin ongitaan ylös jorpakoista...


Kallioparkkityömaan seinät, jotka piti maalata uudelleen entisten, jo pilalle menneiden vuoksi...


Lemmenlukkoja, joita roikkuu Pikisaaren siltojen kaiteissa.

Sulauduin hyvin sunnuntaiseen väkijoukkoon kamerani kanssa, paikalla oli nimittäin turisti jos toinenkin. Jotenkin sitä on kai tottunut muutenkin tutkailemaan ympäristöään kameran linssin läpi, kun pienissä asioissa alkaa nähdä kauniita yksityiskohtia. Oulun rumimmatkin puolet näyttää kauniilta, kun niitä hetken aikaa näin katselee.