Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

perjantai 31. lokakuuta 2014

Ekat DIY -housut

Viimeinkin sain itteni tarttumaan yhteen roikkuneeseen projektiin. Aijoinhan jo kuukausi takaperin alkaa ompelemaan vaatteita, mutta niin se vain antoi odotuttaa itseään.


Todellisuudessa alotin projektin kyllä jo aikoja sitten tekemällä kaavoja yksistä lempparihousuista. No, p*rsiilleenhän se meni - etu- ja takakappale eivät mätsänneet sitten millään, vaan oli ku ihan eri(kokosista) housuista tehdyt. Piti siis kerätä rohkeutta vähän aikaa ja alottaa homma alusta.


Tällä kertaa valitsin toiset housut (jotka ei itse asiassa oo vielä olleet kertaakaan ees päällä!) ja piirtelin kaavat niitä mallintaen. Ei menneet nytkään kaavat ihan yks yhteen, mutta tällä kertaa sentään tiesin, mistä kiikasti ( -> leivinpaperi oli liian lyhyt) ja kankaan raitakuvio pelasti sen verran, että osasin mätsätä kaavat oikeaan kohtaan.


Sur-rur-rur sitten vaan. Muutama epätoivon hetki iski, kun onnistuin taas jotenkin sylttäämään kankaan ompelukoneen sisään... Onneksi pieni reikä tuli vain resorin reunaan ja oli paikattavissa ompelemalla päälle.



Syteen tai saveen, tällä kertaa housut kuitenkin onnistui!


Kankaana siis NOSHin minttu-graffitiraitaa. Summamutikassa tilasin kangasta puoli metriä, kun aijemmasta kankaasta totesin metrin palan olevan kyllä melkonen määrä kangasta. Puoli metriä riitti justiinsa noiden housujen pituudelle, ja sitä jäi vielä reippaasti yli seuraavaa projektia varten. (Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, liikkuva malli + kännykkäkuvat, kameran akku tyhjänä ties kuinka kauan...)


Resorit tein jälleen tuplana, sekä lahkeisiin että vyötärölle. Saa näppärästi lisää käyttöikää. Resoreihin kangas on ihan lähikangaskaupasta. Jos jotain mokaa nyt pitää etsiä, niin se onkin juuri näissä resoreissa. Mallihousuista kun ne puuttui, enkä sitten tajunnut mitoittaa vyötärön (ja lahkeenkin) korkeutta sen mukaan, että lisään tähän vielä resorin. Toisin sanoen on housuilla nyt kyllä pituutta, ja kun mallihousutkin oli vielä himpun verran isot, niin näillä kyllä löytyy pitkä käyttöikä!


Tilanne hetki ennen kuvaa: Neiti heräs päikkäreiltä, ja  käytiin vessassa potalla. Potta piti nostaa  pöydälle, samalla S halusi leikkiä vesihanalla. Kun läträäminen lopetettiin, S tietysti suuttui siitä...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!