Instagram @sarkkuk

lauantai 21. helmikuuta 2015

Nosh-kutsut

Emännöin juuri Nosh-merkin vaatekutsuja. Oon ollut aikasemmin kaks kertaa Noshin kutsuilla ja luvannut jo tuolloin itsekin pitää. Nyt sitten sain aikaiseksi ja hyvä niin, uusi kevät-kesämallisto lapsille julkaistiin vast'ikään ja se miellytti omaa silmää kyllä kovasti.


Vieraitakin saapui pari. Harmillisesti muutama joutui perumaan päällekkäisyyksien vuoksi, mutta näitä nyt sattuu. Lapsivieraitakin ootettiin Slle kaveriksi, mutta äidit pääsi tulemaan paikalle ilman lapsiaan eli S joutui nyt viihtymään tätien kanssa.


Tärppiostoksia minulla oli lapselle, vaikken etukäteen päättänytkään vielä, mitä tilaisin. Naistenvaatteetkin vilasin läpi mutta potentiaalisin vaihtoehto, mustat housut oli jo kokoista ( ?ko'ista? help suomen kielen taivutus) myyty loppuun eli äitille ei nyt tullut vaatekaappiin mitään uutta. Lapselle sen sijaan iso tilaus ja jokunen lahjakin tuli tilattua. Omalle tilasin vaatteet koossa 86/92 eli menee pitkään.


Perhosbody. Perhoskuosi oli yksi suosikkejani ja arvoin pitkään, minkä tuotteista tilaan. Tämä body ehkä on kuitenkin monikäyttöisin meille. Perhosta löytyi myös mintturaidallisena tunikana. Näistä saikin mukavat lahjaideat tytöille. (Tähän en kuitenkaan viiti lahjaostoksia laittaa niin pysyy yllätyksenä! :) )


Pallot paita, harmaa. Tämä minttupallopaita eksyi tilaukseen pitkälti koska oli alennuksessa. Mutta mukava peruspaita sekä tytölle että pojalle.


Omenat tunika. Tämä omppukuosi oli pakko kotiuttaa ja tätäkin arvoin, että minkä tuotteen valitsen. Jonku mekon halusin kotiuttaa ja tämä on sikäli hyvä, että menee myös arkikäyttöön ja on yhdisteltävissä monen eri alaosan kanssa.


Easy Jogger minttu-vanilja. Ihanan väriset, rennot housut käännettävillä resoreilla lähti alennuksen myötä tilaukseen. Näitä tilattiinkin kutsuilla sekä tytölle että pojalle. Nämä sopii hyvin yhteen vaikka tuon ylläolevan Pallopaidan kanssa.

Edit: Ehti loppua nuo housut! Eli ilman jäin.


Rock  Star, vadelma. Tämä oli pakko-ostos sikäli, et tä tilaukseen piti ujuttaa vielä jotain ja kun nämä vähän kaihersi mieltä, niin jätin sen arpomisen sikseen ja tilasin. Ihanan oloset housut.



Ilves kietaisubody, vaaleanpunainen. Pakko oli myös tilata tämä ihana body erikoishinnalla koossa 50/56 pienellä riskillä. Jos vauva on poika niin sitten pitää toivoa, että jos ei lähipiirissäkään ole vastasyntynyttä tyttöä, niin vauva ei olisi niin värinirso. ;)







Kirsikat body ja T-paita, violetti. Eli kuvissa olevat tuotteet violettina tilasin VIP-ostoksina (emännän etu+ostoskertymä). Sitä mekkoakin mietin, mutta mulla on olemassa samaa kangasta odottamassa tekijäänsä ja siitä oon jo kaavaillut (ei kirjaimellisesti, en oo tehnyt kaavojakaan) jotain mekon tyylistä, eli jätin sitten sille varaa vielä.


Edit: ed. mainitut tuotteet olikin loppu(!) eli tilasin sittenkin Kirsikat-mekon violettina.
Jos jotain kehitysehdotusta voisi Noshille antaa, niin se, että jos VIP-tuotteet loppuu kesken niin tilalle kyllä pitäisi olla jotain vastaavaa tuotetta, vai mitä?

Voi kun olis se lottovoitto osunu, muutama ihana juttu tuolla vielä ois ollu mutta joku budjetti piti sentään pitää mielessä! :) Panostin siis enemmän käyttövaatteeseen kuin ihaniin mekkoihin. Meiltä lähti myös jatkokutsut, eli seuraavaksi taidan satsata syysmallistoon sikälimikäli siellä tulee olemaan yhtä ihania tuotteita kuin tässä mallistossa.


(Pahoittelen kuvia jotka on siis screenshotteja puhelimella, pitäis saada aikaseksi korjata tuo oma läppäri tai ostaa sopivalla hinnalla ihan uusi.)

4 kommenttia:

  1. Mä en nyt tiedä mitä mulle on tapahtunut. Olen siis käynyt elämäni aikana ihan muutamilla lastenvaatekutsuilla ja ne on kyllä olleet ihan mukavia. Joskus on käynyt mielessä että pitäisin sellaiset itsekin. Mutta mitään varsinaista intoa ja sellaista "pakko-saada-pitää-kutsut"- tyyppistä tunnetta mulla ei ole ollut. Vaan nytpä on :D Haluaisin pitää vaikka minkä merkin lastenvaatekutsut... ehkä pitää tarttua tuumasta toimeen.

    VastaaPoista
  2. Pidä ihmeessä, nyt on monella merkillä ihanat mallistot! :)

    VastaaPoista
  3. Olisipa kiva päästä välillä muillekin kutsuille kuin niille ainaisille Me&I kutsuille. Tuo Nosh olisi ihan kiinnostava kyllä! Tuo ilves body on kyllä ihana!

    VastaaPoista
  4. Miikkarit on kyllä kaikilla, mullekkin jo tullut kaks kutsua niille. Ehkä myöhemmin keväällä jos vielä joku järjestää niin kehtaa mennä ja jotain tilata.

    VastaaPoista

Ilahduta kommentillasi!