Instagram @sarkkuk

lauantai 8. heinäkuuta 2017

Kesäompeluita

Ihan täysin en oo minun harrastuksia hylännyt, vaikka pitkään sai ompelukoneetkin olla kylmänä ja kangaspino pölyttyi pöydällä. Uusia kankaitakin on muutama päässyt kaappeihin "vahingossa", ja siksikin piti tässä pyhittää yksi päivä kokonaan ompeluille ja koko ajan sopivassa välissä koitan leikellä tuleviakin ompeluprojekteja varten kankaita vähän vähemmäksi.



Jostakin FB-kirppiksiltä aina yritän bongata näitä vanhempia Noshin kankaita, sillä etenkin näissä lastenkankaissa kuosit ja värit miellyttää minun silmää. En ole nyt vähään aikaan niin innostunut noista uusista kuoseista. Tämä sininen valaskangas ei montaa euroa kustantanut, sitä oli juuri sen verran, että siitä sain Rlle kesäpaidan ommeltua. Jokin mieltymys Rlla on nyt kaloihin, joten kun ehdottaa kalapaitaa päälle, niin kelpaa. Tässä kaavana on käytetty Noshin ilmaiskaavaa koossa 92, kangas ei riittänyt kokopitkäksi paidaksi niin siksikin resorit.



Tammikuussa kävin siellä ostoreissulla Rovaniemen Ottobren myymälässä, ja sieltä bongasin tämän ihanan kesäisen kankaan. Jo silloin suunnittelin ompelevani tästä tytöille kesävaatetta ja ostin kangasta reilusti. Synttärilahjaksi tein kummitytölleni holkkihihaisen paidan, jonka eilen vein tytölle ja 11-vuotias tyttö oli ilmeisen mielissään paidasta. Slle tein samasta kankaasta "kesähousut" ja vaikka tyttö onkin tällä hetkellä varsin nirso vaatteidensa suhteen, niin nämä kelpuutti viimein päällensä, kun nimesin ne kesähousuiksi ja esittelin, että serkkutyttö saa samasta kankaasta paidan. ;)


R alkaa kasvaa entisestä vaatekoostaan ulos. Kokoa pikkumiehellä on tullut lisää ja omaa tahtoa sekä toimintakykyä sen verran, että oon jo lähes luopunut bodien käytöstä. Tarpeeseen siis lähdin ompelemaan paitoja kesää ja syksyäkin jo ajatellen.


Ärrinmurrin karhukangas on jonkin possupussin satoa enkä oo siihen aiemmin ollut yhtään ihastunut. Kuitenkin tässä valmiina paitana se alkoi näyttää sen verran kivalta, että varmaan pitää samasta kankaasta tehdä isompikin versio sitten, kun tämä alkaa käydä pieneksi.


Riivalitkin uskalsin nyt leikata paidaksi saakka (onneksi kangasta löytyy lisää ja eri väreissä). Lisäksi kangastilkkupussista pilkisti esiin tuo rokkaava Myyry, ja siitä riitti sopivasta paitaan etu- ja takakappaleiksi ja vieläkin jäi pieni soiro jäljelle. Oon nyt tuosta samasta kangaspalasta tehnyt kolme bodya ja yhden paidan, eli aika riittoisaa nämä on. Tuntuu, ettei nuo kangaspinot pienene ollenkaan...!




Lämpimän kesäpäivän innoittamana ompelin myös muutamat sortsit. Ensimmäiset meni  uusittaviksi, kun summilla arvelin vyötärön ja isothan niistä tuli... Slle ompelin myös pinkit sortsit ja neiti ois nukkunutkin ne päällä, sen verran mieluisat oli.



Aamupuhteiksi tein vielä Noshin nuolikankaasta parit sortsit. Toiset meni 2-vuotissynttärilahjaksi pikkuserkulle ja vielä jäljellä olevista lipareista R sai samisteluhousut. Näihin jo osasin arvella vyötärön leveyttä paremmin ja ainakin Rlle housut sopi hyvin päälle.



Vielä sai S hameenkin. Tuo hame on ollut vuoden päivät tekeillä ja pelkästään vyötäröresoria vailla. Nyt sain viimein aikaiseksi senkin ommella.


Lisäksi Käpynen heitti FB-sivuillaan ompeluhaasteen, vaikka juuri edellisenä päivänä olin ommellut nuo karhut ja Riivalit heidän kankaistaan... Iltapuhteiksi projektiksi pääsi sitten tämä Spagettiraita-kangas, josta kaavojen pyörittämisen jälkeen tein Slle Ottobren Rimpsukka-hame -kaavaa soveltaen hameen.



Paljon siis ehti nyt, kun urakalla teki. :) Ideoita ois jo paljon lisää, saapa nähdä ehtisikö niitä jo tälle päivälle toteuttamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!