Instagram @sarkkuk

tiistai 16. tammikuuta 2018

Joulupaketteihin valmistuneita vaatteita lapsille

Niin se vuosi taas vaihtui ja minullakin oli jo aiemmin tarkoitus kirjoitella, mutta ensin iski laiskuus ja sitten flunssa... Sitkeä flunssa onkin enkä muista, milloin olisi viimeksi ollut näin väsynyt. Harmittaa jättää työharjoittelustakin päiviä väliin, varsinkin kun aikataulu on muutenkin vaan tiukka, mutta minkäpä tälle voi. Mieluummin parannun kotona kuin tartutan eteenpäin vaikkapa johonkin vanhukseen.

Blogiin voisi summata vuotta ja mitä näitä nyt on aina vuoden alkajaisiksi, mutta näköjään myös ompelupostauksista on aikaa.


Mainitsinkin jo aiemmin, että ompelin joulupaketteihin ison kasan vaatetta. Instragrammin puolella seuraavat ovatkin ompelukseni jo nähneet, mutta laitetaan nyt vielä kertaalleen myös tänne blogin puolelle, jos joku lukija inspiraatiota tai muuta innostusta vaikka saisi. (?)



Aloitin jouluompelut hyvissä ajoin jo marraskuun puolella ja ensimmäiseksi tein tämän setin Slle Noshin joustocollegesta. Siinä vaiheessa kun paketoin niin tajusin, että olisihan noita housuja saanut jo pidemmäksi tehdä... S on taas syksyn aikana ottanut kasvupyrähdyksen ja jälleen tuntuu, että alkaa housut käydä lyhyiksi. Toivottavasti nyt sen verran kuitenkin kasvu vähän hidastuisi, ettei ihan heti tarttisi näitä polvihousuiksi jättää. Tunikassa on tilkku Juhla-kankaasta, josta itselleni tein viime vuonna tunikan.



Oon jo pitemmän aikaa halunnut käyttää OB:n Owl Princess -tunikan kaavaa johonkin ja niinpä teinkin oikein herkulliset tunikan kangasmessuilta ostamastani muffinssikakku-kankaasta. Saatiin taannoin eräältä Sn kaverilta joitakin vaatteita ja siksikin vähän ajattelin, että ompelen toisen tunikan myös Sn kaverille. Tunikat onnistui hyvin, mutta kaavasta voisi sen verran mainita, että ensi kerralla lisään näihin kyllä pituutta.



Pojille piti toki myös saada vaatetta. Pidempään on kangashyllyssä marinoitunut pieni pala Noshin mokkaa myrskyä, ja nyt kun siihen sopivasti sain vielä palasen yksiväristä mokkaa ja tilasin myös farkkucollegena samaa sävyä, oli setti valmis. Farkkucollegessa käytin jo hyväksi havaittua Noshin Baggy-kaavaa ja paita on muokattu Noshin peruspaidan kaavasta.



Vielä samalla periaatteella Noshin joustocollegesta housut, joihin on Noshin Baggy -kaavaa muokattu siltä osin, että takakappale on ommeltu vain yhdestä kappaleesta.



Kangasmessuilta myös ostin PaaPiin vihreitä autoja ja nyt poltteli tehdä näistä paidat. Tein samalla kolme vähän erilaista versiota, raidalliset meni lahjaksi lasteni pikkuserkuille. Raitakankaat on Noshin trikoota, mutta vihreää kangasta "jouduin" tilaamaan vielä PaaPiilta, kun semmoinen visio pääsi iskemään kesken ompelun. Raitaresori myös PaaPiilta.




Settiin sopi mielestäni hyvin PaaPiin Jussi-kankaasta tehdyt housut. Tuota kangasta oon kans hillonnut, kun oon miettinyt, mitä siitä tekisin... Nyt päätyi viimein housuiksi ja mielestäni tuli kyllä ihanat. Housuissa oon käyttänyt kahta eri kaavaa, Rlle oma versio ja toiset taisi olla jälleen Noshin Baggyista muokatut ja lahjaksi kummipojalleni.



Mulla itse asiassa piti jo ompelut jättää näihin, mutta vähän vielä oli aikaa ja inspiraatio iski taas, kun katselin kangashyllyjä.  Olen tuosta kkoirakankaasta jo aikonutkin tehdä aiemmin tunikan ja sieltä kankaiden sisältä löysin myös jo kadottaneeni, aiemmin piirtämäni Owl Princess -kaavan... Sopivasti oli hyllyssä minttua kangasta mutta kun nyt näihin piirtelin lisää sitä pituutta, niin eihän se pala enää mihinkään riittänyt ja tunikan värejä mallaamalla jatkoin niitä pinkillä joustocollegella. Ihan hyvä setti tuli mielestäni.



Tämän tunikan alunperin ei pitänyt edes olla mikään joululahja, mutta nyt kun se on kauan jo ollut ompelupöydällä keskeneräisenä, päätin sen viimein viimeistellä... Joskus ostin Verson Puodin palalaarista tuota aprikoosia Paratiisin puutarhaa ja kaavoja mallaillessa en saanut hihoja mitenkään sopimaan kankaalle. Siispä piti odotella uutta reissua Puodille ja sieltä onneksi vielä löytyi pätkä samaista kangasta. Tämä on siis ihan puhtaasti tilkuista kasattu. Resorit sopii mukavasti sävyyn, ovat siis Paapiilta.




Vielä ehdin sen verran, että jouluaaton aamuna ehdin ommella pikkuruiset housut koossa 62. Ensimmäistä kertaa tilasin Story of Roolta kankaita ja vieläpä yllätyspaketin muodossa, ja sain kyllä hienon paketin. Nämä housut ehti vielä pukinkonttiin, aloin tehdä myös näihin sopivaa mekkobodya mutta sen kanssa tuli aika vastaan ja sain sen valmiiksi sitten vasta joulunpyhien jälkeen.




Nämä viimeiset ei varsinaisesti lastenvaatteita ole, nukkevauvalle kuitenkin. Muutamasta valmisnukenvaatteesta jäljensin kaavat ja ompelin muutamat vaatteet tilkuista. Ihan hyviä tuli, mutta toki aiemmin kun olis jo suunnitellut, ois näihin voinut hankkia ihan omat kankaansakin. Mutta näin ensikertalaiseksi ihan hyviä, ärsyttävää nyhräämistähän tuo toki on. S oli ihana kun avasi tämän paketin, niin sanoi, että Joulupukki on varmaan kuullut, että meille tulee vauva ja nämä on sille.  💗


Nyt on hetkeksi lapsille kyllä taas vaatetta. Seuraavan kerran ompelen heille sitten kesävaatetta. Sillä välin voisi aloittaa taas tyhjentämään noista kankaista, mistä oon ajatellut itselleni jotain. Niitäkin kuitenkin jokunen on kertynyt...  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!