Instagram @sarkkuk

maanantai 11. kesäkuuta 2012

Buzuki-ilta

Bouzouki [buzuki] -ilta, yhden miehen show keskiviikkoisin.




Nikos soittaa buzukia -  on vaan tämäkin soitin modernistunut, nimittäin vähän kuten sähkökitara on tämäkin soitin sähköinen, ja lisäksi tuolla vempeleellä saa monenlaista taustamusiikkia niin, että kuulostaa kuin koko bändi olisi soittamassa.


Lautasten murskaamista kuuluu tähänkin.


Yleisö pääsee tanssimaan kreikkalaista tanssia.



Yllättäviä tilanteita - yleisössä oli tuleva hääpari, jolle nostettiin maljaa.


Pomo päätti sitten esittää tulevalle morsiamelle tanssin.



Tuolitanssi, jonka esittelin jo myös jossain aikaisemman kirjoituksen yhteydessä.




Lopuksi yleisö pääsee tanssimaan toisen pomon laulaessa eri kielillä hieman modernimpia lauluja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!