Instagram @sarkkuk

torstai 25. lokakuuta 2012

Syksy on

Pahoittelen jälleen hiljaisuutta, mutta onpahan sille ainakin hyvä syy. Kun on päivän kirjottanu ensin gradun parissa, niin sen jälkeen ei kyllä irtoa tekstiä enää yhtään. Ja mistäpä sitä irtoaiskaan, kun päiväohjelma koostuu lähinnä siitä G:n kirjottamisesta.

Nyt on kuitenkin gradu hetkeksi jäähyllä! Sain sen nimittäin lukuisten tuskaisten hetkien ja hammasten kiristysten jälkeen siihen kuntoon, että lähetin sen ohjaajalle kommentoitavaksi alkuviikosta. Ja sainkin jo vastauksen. Pelkäsin jo, että taas menee uusiksi, vaan ei: Saan esittää vihdoinkin sen seminaarissa. Jippii!


Syksy se on jo ilmassa täälläkin. Viime viikonlopusta alkaen on tuossa päällä roikkunu lähes koko ajan semmonen harmaa pilviharso, ja ei päivääkään oo, ettei sieltä edes vähän olisi vettä satanut. Yöllä on ukkonen jyrähdellyt, ja eilen kun nukkumaan mennessä kurkkasin ikkunasta ulos, niin ihan kuin olis salama välähtänyt hieman kauempana.



Tämähän tietää sitten roimaa lämpötilan laskua. Ulkona lienee jotain pariakymmentä, plus että tuulen suunta on kääntynyt niin, että melko viileä on. Sisällä lämpötila on tällä hetkellä (ikkunat auki) 22,5 astetta. Vertauksen vuoksi, että noin viikko sitten samaan aikaan se oli jotain 27, kun parhaimmillaan kuumimmillaan se on ollut 30 (ja epäilen, että tuo ei enempää näytäkkään, koska välillä mittari on pimennyt kokonaan). Oon jo vetänyt yöksi lämpimät sukat, pitkät housut ja pitkähihasen päälle, ja uloskin saa kyllä laittaa lämmintä. (Okei, vähän liiotteluksi menee jo toppatakki, jonka senkin olen jo nähnyt joidenkin päällä).


Huonot ilmat tietää myös sitä, että ei täällä ole ihmisiä. Nyt onkin parin viikon sisällä lähes kaikki paikat tällä perällä sulkeneet ovensa. Oiskohan tuossa nyt kolme ravintolaa auki ja pari pikkuputiikkia (niitä on kuitenki täällä kymmenittäin). Plus hotellit, ei ole.


Vaan kohtahan pääsenkin jo sitten talven viettoon. Olen jo ostanut lentolipun Suomeen. Menen ensin Tampereelle koiravahdiksi, ja viivyn siellä varmaan viikon verran. Sitten suunnittelin, että Ouluun tullessani olisikin jo saman tien vuorossa itse asia, elikkä seminaari-istunto, jossa esitän graduni. Koska tämä esitys menee kuitenkin näin myöhään, niin en ehdi valmistua enää tämän vuoden puolelle, eli haen sitten sitä lisäaikaa opinnoille vielä kevätkaudeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!