Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

sunnuntai 13. maaliskuuta 2016

Nalle kiikarissa (Nallikarin Talvikylässä)

Kävin eilen melko ex tempore lasten kanssa "retkellä". Isi jäi kotiin puuhastelemaan jotain kylppärissä, eli kun minun toivomaani opiskeluaikaa ei tullut niin pakko oli sitten lähteä ulos. Mielessä on ollut jo aiemminkin, että käytäisiin Nallikarin Talvikylässä, ja nyt kun ei ollut kuin pari pakkasastetta, niin ajattelin, että käydäänpä siellä mutka ajelemassa.



Tuo Talvikylähän on nyt ainakin pari vuotta (no, ainakin - tarkistus eli tämä talvi on jo kahdeksas) pyörinyt tuossa Edenin edustalla, ja joka talvi vähintään kerran mekin on nyt siellä käyty. Viime talvena ekaa kertaa Talvikylä oli siirretty Ravintola Nallikarin edustalle, jossa onkin paljon tilaa. Mutta oikeastaan vasta tälle talvelle olen nähnyt aiheesta enemmän markkinointia, ja mainitaanpa tuo myös talvisena huvipuistona (MediaOulu 2015).




Viime käynnin jälkeen oli jopa parkkipaikkaa fiksattu, ja nyt tuonne mahtui kunnolla autollakin tulemaan. Lisäksi ainakin nyt hiihtoloman kunniaksi paikalla oli monenlaista aktiviteettia. Perinteisten husky- ja porovaljakkojen lisäksi paikalla oli pari islanninhevosta. Lisäksi kelkka-ajelua, minimotocrossit (ikäraja 5 v.) ja "rengasmäki" sekä hoijakkaa. Paikalla oli kyllä paljon porukkaa.








Slle lupasin poniratsastuksen, eli pitkästä jonosta huolimatta odotettiin omaa vuoroa ja S pääsi ratsaille. Hieman liian pieni oli jalustimiin eli sain mennä mukaan pitämään kiinni, ja vähän S jännittikin että tipahtaa.


Saman reissun varrella käytiin vielä kyläilemässä siskoni luona.



S oli tästä meidän pikkuretkestä ihan innoissaan, ja kotona isille sanoi käyneensä "Kiikarissa... siellä Nalle Kiikarissa!" :) Haluaisi jo, että mentäisiin katsomaan hevosia uudelleen ja renkaalla laskemaan koko perheen kera ja lupasinkin jo, että mennään vielä tälle talvelle käymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!