Kesä hoitajana

Niin vain se tämäkin kesä mennä porskutteli eteenpäin, vaikka ihan vasta oltiin keväässä. Hain keväällä useampia työpaikkoja ja onneksi pääsin yhteen tuttuun paikkaan kesäksi hoitajaksi. Mutta vaikka paikka oli tuttu, kyllä etukäteen jännitti ja jopa pelotti, että mitähän tästä kesästä tulee. Viime aikoina on paljon puhuttu huijarisyndroomasta - siitä, että joku kokee, ettei ole tarpeeksi pätevä tekemään asiaa, jota tekee ja kokee vain huijaavansa muita omilla taidoillaan...

Vähän sen tapainen olo minulla oli, kun vasta opiskelijana pääsin oikeisiin töihin. Että minun pitäisi nyt tietää ja osata kaikki. Tokihan sitä pahimmissa mielikuvissaan pelkäsi epäonnistuvansa täysin tehtävissään. Hoitotyö kun kuitenkin on ihan eri asia, kuin kaivella lastalla hiekasta vanhoja esineitä tai siivota pölyjä rakennusten nurkista.

Onneksi alkujännitys muuttui pian innostukseksi. Tajusin, ettei minun (eikä kenenkään muunkaan) oletetakkaan tietävän ja osaavan kaikkea. Sitä, mitä en tiedä, kysyn ja opin. Todella hyvin onkin saanut kesän aikana tutustua erilaisiin potilaisiin ja hoitotilanteisiin ja huomannut välillä ihan osaavansakin jotain. Onnistumisen hetket tietysti ovat tuoneet lisää itsevarmuutta. Opintojen aikana on vahvistunut se halu, että työskentelisin tulevaisuudessa lasten, nuorten ja perheiden parissa ja se tahto on kyllä vain vahvistunut.

Välillä on kyllä tullut niitäkin hetkiä, että on jäänyt työasiat kaivelemaan mieltä kotiin lähdettyä ja miettii, muistiko nyt varmasti kaiken. Joskus hetkeksi on saattanut tulla juurikin se surkea ja epäonnistunut olo, kun ei tiennyt/osannut jotain tehdä vaikka itse niin olettikin.  Onneksi ne omat huolet on yleensä osoittautuneet ihan turhiksi, mutta siinä hetkessä tämän työn vaativuus ja vastuullisuus on kyllä saanut stressitason kohoamaan. Varsinkin iltavuorojen jälkeen sellaisessa tilanteessa on ollut hirveän vaikea rauhoittua nukkumaan. Ja onpa sitä nähnyt uniakin erilaisista potilastilanteista. :D

Varmaan ammatillinen itsevarmuus kasvaa sitä myötä, kun kokemusta karttuu. Hoitoalalla kun kuitenkin koko ajan tulee vastaan uusia ja ennenkokemattomia tilanteita, erilaisia uusia sairauksia tulee, samoin tutkimustieto lisääntyy. Koko ajan oppii jotain uutta. Hoitajatkin on vain ihmisiä eikä kukaan voi tietää kaikesta kaikkea (vaikka konkarit näyttävät kyllä välillä tietävänkin lähes kaiken)!

Tämän kesän jälkeen odotan edelleen innolla uusia opiskelu- ja etenkin työkuvioita, joita toivottavasti tulee! Vanhalla alallani kun niitä töitä ei edelleenkään ole tyrkyllä. Seuraavat työkuviot on tietenkin vielä aivan kysymysmerkin alla - milloin ja missä? Kohta taas kuitenkin alkaa harjoittelut ja koulu. Mutta ehkä jo lähiaikoina jotain töitäkin voisi tehdä opiskeluiden ohella.