Näkymätön uhka

Tulihan se sieltä viimeinkin, päätös valmiuslaista ja poikkeusoloista Suomeenkin. Koulut on pääosin suljettu ja varhaiskasvatus ja esikoulu lakkautettu heiltä, jotka pystyvät järjestämään lastenhoidon kotona. Yli 70-vuotiaille on asetettu ulkonaliikkumiskielto. Samalla tästä tuli kollektiivinen asia, koska asia tulee vaikuttamaan tavalla tai toisella joka ikisen elämään, tahtoipa sitä tai ei.

Meidän perheen osalta tämä vaatii vielä enemmän venkslaamista kuin normaalisti. Pieni helpotus arkeen on, että kaikki harrastusmenot on peruttu, niin niihin kuskaamisesta on nyt vapautettu. Mutta työ- ja hoitoaikataulujen järjestämisen suhteen pitää synkronoida kalenterista toiseen. Oman jännitysmomentin elämään tuo se, että aina ei edes aamulla vielä tiedä, pitääkö mennä illalla töihin. Keikkalaisena kutsu kun voi tulla milloin vain. Pahimmassa skenaariossa tilanne voi vielä johtaa siihen, että hoitotyöläiset velvoitetaan olemaan töissä koronaklinikoilla pahimmillaan koko ajan, aamusta iltaan, kellon ympäri. Silloin kai olisi jo toisen aikuisen jättäydyttävä kotiin. Ja sehän ei voi olla vaikuttamatta perheen taloudelliseen tilanteeseen. Sama kuvio toistuu ihan varmasti monessa perheessä tänä keväänä. Lomautuksia on jo tullut ja pienyrittäjät ovat ahtaalla.

Meille ehkä suurin murhe koitui siitä, että kaikkien tapahtumien peruuntumisen myötä eskarilaisen uimakoulu peruutettiin. Eihän sitä ole odotettu vasta kuin viskarista saakka. Ehtivät sentään yhden päivän käydä, jos jotain positiivista asiasta hakee. Mutta onhan se melkoinen pettymys, ettei uimaan pääsekään, kun ensin on odottanut, että sinne pääsee viitenä päivänä viikossa. Toivottavasti asia järjestyisi niin, että uimakoulua päästäisiin jatkamaan myöhemmin keväällä. Tai ylipäänsä, että uimahallit voitaisiin aukaista keväällä, eikä tämä episodi kovin pitkittyisi...

Toisille ihmisille koko tämä tilanne on aiheuttanut suurta ahdistusta, enkä ihmettele ollenkaan. Tokihan on hyvä vitsi se, että miten olla monen lapsen kanssa neljän seinän sisällä kuukauden ajan ja pysyä järjissään. Mutta toisille tämän tilanteen hallitsemattomuus ja se, ettei itse voi vaikuttaa tapahtumien etenemiseen millään lailla luo epäilemättä ahdistusta. Kukaan kun ei voi sanoa, mihin tämä tilanne kehittyy ja millaisena se näyttäytyy viikon tai kuukauden päästä. Vessapaperin hamstraus on hyvä esimerkki siitä, miten ihmisen rationaalisuus ja tunne oman arjen hallinnasta konkretisoituu aivan perusasioiden ja perustarpeiden juurille. Varmasti tilanne luo myös pelkoa, jos itsellä tai läheisellä on perussairaus, sillä heille mikä tahansa ylimääräinen virus voi olla hengenvarallinen ja johtaa tehohoitoon. Aika näyttää, kuinka tämä kevät tästä etenee.