Instagram @sarkkuk

maanantai 14. huhtikuuta 2014

10 kk

1 kk | 2 kk | 3 kk | 4 kk 5 kk  | 6 kk | 7 kk | 8 kk | 9 kk


Pikkuneitimme viimeisiä vauvakuukausia viedään, ja se näkyy jo monessa kehityksessä. En edelleenkään ole mitään kotimittauksia tehnyt, mutta veikkaan neitimme painon lähenevän 9 kiloa, ja pituutta alkaa varmaan olemaan jo se lähemmäs 74 cm. Joka päivä olen nyt saanut jonkun 68-vaatteen - etenkin lyhyeksi käyviä housuja - pakata odottamaan seuraavaa käyttäjää, ja 74-koon vaatteet odottaa pyykkikorissa käyttöönottopesuaan, eiköhän ne jo mahdu vaatekaappiin käyttöön. Parit vaipat meillä on pitkästä aikaa jäämässä pieneksi.


Muistin ostaa jopa potan tuossa eräs päivä, ja heti ensimmäisen kerran kun muistin ottaa sen aamulla käyttöön, tiesi S heti mitä varten se on. Fiksu tyttö - äiti sen sijaan ei, koska heti seuraavana päivänä potatus unohtui. Jatketaan siis rutiinien käyttöönottamista, että äiti oppisi asian...


S on hyvän aikaa jo seisoskellut, alussa tietysti varovaisemmin ja muutaman kopsahduksen jälkeen alkaa jaloissa olla voimia seisoskella jo pidempiä aikoja ja joka paikkaan pitää tietysti päästä kurkistelemaan. Pari kertaa on vahingossa irrottanut kädet pöydästä ja ihmetellyt, kuinkas sitten, mutta aktiivisesti ei vielä ilman tukea seiso. Askelia ottaa eteen sen yhden seisoessaan, vielä ei ole menojalka alkanut siis vipattaa.


Musiikki, laulaminen ja tanssiminen on neidin ehdottomia lempiharrastuksia. Musiikista menee myös pyykkikoneen, imurin ja esim. vatkaimen äänet, niidenkin tahdissa on aivan hyvä tanssia. Laulujen mukanakin aletaan jo lauleskelemaan, viimeksi suosiota herätti joku Nelosen mainoksen tunnari. S on keksinyt myös itse Kukkuu!-leikin, piiloutumalla verhojen taakse ja sieltä sitten verhon takaa kurkistelemalla.


Sanoja tulee koko ajan uusia ja enemmän. Viime aikoina on toisteltu hirveästi joojoo,joo:ta. Muutama arabiankin sana on taas eksynyt sekaan. Neitin kanssa voi käydä hyvinkin jo keskusteluja, tosi järkeviähän niistä tulee, kuten tässä eilen, kun kadonneeseen sukkaan vastaukseksi tuli lopulta se, että Leevi oli ottanut sukan pois jalasta. Oman nimenkin tunnistaa jo hyvin, ja alkaa tuo Ei-käskykin menemään pikkuhiljaa perille. S on alkanut myös kovasti matkimaan puhetta, toistaa asioita samoissa äänensävyissä, ja hakee jo ainakin sanojen ensimmäisiä tavuja - eli varovainen saa jo olla, mitä itse sieltä suustaan päästää. Vahingossa kun on pari kertaa matkinut jonkun sanan juuri sellaisenaankin. Oman nimensä tunnistaa, ja ainakin kerran on itsekin sen nyt sanonut.
  

Syöminen sujuu yleensäottaen hyvin, ei tietenkään aina kaikki maistu, ja varsinkin puurojen kanssa menee monesti taistellen. Niihin onkin pitäny keksiä vaihtelua esim. Talk-muruista, uunipuurosta ja jugurtista. Jugurttia/rahkaa syödään välillä myös välipalaksi jonkun hedelmä-/marjasoseen kera. Itse pitäis saada syödä jo vaikka mitä, eikä se aina tietysti onnistu ainakaan soseiden kohdalla - lusikkaan jos laitat, niin yleensä sitä sosetta on sitten kaikkialla muualla, paitsi suussa. Meillä on kyllä kohta helpompi listata, mitä kaikkea S ei olisi syönyt - neiti kun arvaa jo, että hän ei syö samaa ruokaa, mitä isi ja äiti, ja etenkin isin on ihan mahdotonta vastustaa Sn tahtoa syödä kaikkea muuta, paitsi omalta lautaseltaan. Vaikka kuinka yrittäisin pitää "kasvatusoppaiden" suositteluista kiinni, niin kyllä on neiti maistellut jo suolat, sokerit ja maidot, joita ei varmasti tuon ikäsen tarvis vielä syödä. *Huoh* Vettäkin pitäis monesti saada juoda oikeasta mukista, raivarit tulee, jos ei saa ja nokkamuki lentää lattialle (äitiinsä tullut?). Parit (kylmät) kahvit on kaatanut jo päällensä (ihanat tahrat jää muuten vaatteisiin), vaikka sata kertaa oon sanonu, ettei niitä mukeja jätetä olkkarin pöydälle, kun S ne siitä ottaa. Äitin maitoa tuo tissitakiainen juo vielä mielellään. Imetän päivisin ruuan päälle ja öisin 1-n kertaa - taas joku tankkausvaihe meneillään (hampaat - jano?)?


Nimittäin hampaita meillä on juuri tullut seitsemäs lisää! Ti-ke -välisen yön hulinat oli odotettavissa, kun ikenistä näkyi jo kolo, mutta meillä jokaisen hampaan kanssa meno muuttuu villimmäksi - kolmannella kerralla herätessäni itkuun kello oli vasta puoli yksi, ja silloin oli jo pakko antaa kipulääkettä. Siitä huolimatta heräsin yön aikana yhteensä seitsemän kertaa hyssyttelemään ja kantelemaan itkevää lasta. Onneksi aamuyö nukuttiin, ja päästiin shoppailureissulle Hullareille.


Vaunuissa minun piti nyt viimein vaihtaa se ratasosa käyttöön, vaikka mielessäni olin suunnitellut tuota vaunuosaa vielä hyväksi nukkumapaikaksi tämän kevään ajan. Mutta kuinkas ollakkaan S keksi tuolla shoppailureissulla, että hänhän pääsee sielläkin kääntymään ja kuikuilemaan näin ympärilleen. Tulikin piiitkästä aikaa käyttöä kantoliinalle (ja jos mielin sitäkin vielä käyttää, pitäis opetella uusi sitomistapa, että S pääsee katsomaan ympärilleen).


Käytiin muuten tuossa yks päiväreissu linja-autolla Syötteellä. Täältähän on semmonen reilu parin tunnin ajomatka sinne. Matka meni hyvin - S nukkui mennessä ja tullessa vähän aikaa, muuten seuraili mielenkiintoisena maisemia. Kanssamatkustajat oli ihmetelleet, että kuinka on niin hiljainen lapsi. Syötteelläkin ollessa S heräsi sen aikaa, että käytiin katsomassa poroja ja syötiin. Tyytyväinen matkustaja.


Nukkumisesta ei taida olla mitään uutta kerrottavaa - tämmöistä soutamista ja huopaamista tämä on kesäaikaan siirtymisen ja hampaiden puhkeamisen vuoksi taas ollut. Oon yrittänyt saada nukkumaan yöt omaan pinnasänkyynsä, mutta no way. Päiväunista toiset on toisinaan alkaneet jäädä pois välistä, ne ensimmäiset menee vaunuissa tai huijaamalla imetystyynyn kera tuonne sänkyynsä, josta sitten itkien herätään. Pari kertaa olen saanut huijattua Sn illallakin tuonne pinnikseen, mutta kohta se herää sieltä itkun kanssa, ja kun itse on jo tyystin untenmailla, niin ei oma kärsivällisyys sitten riitä enää uuteen väsytystaisteluun. Mikä lie mörkö siellä pinniksessä sitten lymyää, kun se on niin kamala paikka...


torstai 10. huhtikuuta 2014

Buzzador: Vileda® hankaussienet

Olen Buzzador ja mukana buzzaamassa Vileda® hankaussienistä.

Kuva: Buzzador.com/vileda

Näin kevätsiivouksen aikakaudella pääsin jälleen Buzzadorin tuotetestaajaksi. Postausta siivouksen tiimoilta siis tulossa piakkoin!

"Hohtavan puhdas grilli, keraaminen liesi,
kattilat ja padat? Tervetuloa kevät ja kesä!
Kampanjaidea - Haasta Viledan hankaussienet tuotetestissä! Puhdista grillisi, keraaminen lietesi, padat ja pannut kevät- ja kesäkuntoon Viledan hankaussienten avulla."



Hain Buzzadorin paketin viime viikolla lähimmäiseltä R-kioskilta.

Paketti sisältää:

Vileda® Active Srub hankaussieni 2 kpl/pakkaus*
Active Scrub hankaussientä voidaan käyttää todella hankalan lian puhdistamiseen, kuten kiinnipalaneen ruoan irrotukseen uunipadoista ja pannuista. Sieni sopii myös kodin kestävien pintojen puhdistukseen. Vaikka patentoitu PurActive-pinnoite tuntuu erittäin karhealle, se irrottaa ja kerää lian tehokkaasti puhdistettavalta pinnalta naarmuttamatta arkojakaan pintoja kuten teflonia.
Vileda® Active Scrub keraamisen lieden puhdistussieni
Keraamisen lieden puhdistussieni puhdistaa tehokkaasti pinttyneimmänkin, kiinnipalaneen ruoan lieden pintaa naarmuttamatta. Sinisellä mikrokuitupuolella poistetaan irtolika ja rasva. Mikrokuidun etuja: puhdistaa rasvaistakin likaa, jopa ilman puhdistusainetta, ja se kuivaa lieden pinnan tahroja jättämättä. Lopputuloksena raidaton, kuiva ja puhdas lieden pinta. Näin liesi pysyy pidempään uudenveroisena. Ihmeisiin sieni ei silti pysty, mikäli lieden pinta on vaurioitunut ja pinttynyt - tätä se ei pysty korjaamaan. Soveltuu ainoastaan keraamisten ja induktioliesien puhdistamiseen.
UUTUUS! Vileda® Power Inox 2kpl/pakkaus
Power Inox on erittäin kestävä ruostumattomasta teräksestä kudottu hankaussieni vaativaan käyttöön, kuten grilliritilöiden, pariloiden ja rautapatojen puhdistukseen. Sienen rakenne pitää hyvin muotonsa, se on helposti huuhdeltava. Power Inox tehoaa pinttyneimpäänkin likaan kestävillä pinnoilla erittäin hyvin. Grillimestarin hankaussienivalinta

Koko Vileda-tuoteperheen löydät: www.vileda.com/fiTutustu Vileda-tuotteisiin Youtubessa ja Facebookissa: Vileda Suomi.

*Active Scrub hankaussienestä on myynnissä kahta eri pakkauskokoa. Tässä kampanjassa testataan matalaa sientä, joka on kahden kappaleen pakkauksessa. Myynnissä on myös paksumpi, muotoiltu sieni.


Jos muuten joku lukijoista on liittynyt Buzzadoriksi, mutta ihmettelee, miksei saa kampanjakutsuja, niin kannattaa vierailla säännöllisesti omilla Buzzador-sivuillaan. Siellä pitää aika ajoin päivittää profiilitietonsa mm. Facebook-applikaatio hyväksymällä, Itsekin kun en hetkeen muistanut sivuilla käydä, niin tiedän parin mahdollisen hienon kampanjan menneen ohi suun - kirjaimellisesti... :(

* * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * * *
"Buzzadorina toimimisen pääajatus on juuri se, että kerrot ajatuksistasi ja kokemuksistasi eteenpäin."

Buzzadoriksi? 

Buzzador vie sinut ja ystäväsi moniin jännittäviin kohtaamisiin uusien tuotteiden ja palveluiden parissa. Se on ilmaista! 

Jos haluat tietää enemmän mitä Buzzadorina oleminnen tarkoittaa, voit lukea lisää täältä, ja samalla mainita minut buzzaamisen vinkkaajaksi (käyttäjätunnuksella Shine_S)
http://www.buzzador.com/fi?refstr=Shine_S

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vaateostoksia

Nyt viimein sitten ehdin postaamaan nämä hankinnat, joita olen tehnyt taannoisilla lastenvaatekutsuilla.


Huolimatta ihanista pastellinsävyistä, päädyin ensitöikseni valitsemaan meille jotain mahdollisimman kestävää ja yhdisteltävää, ja tämä ihana mustavalkokuosinen body lähti tilaukseen Lingon & Blåbäriltä. Mustaan kun on helppo yhdistää millainen alaosa vaan. Tuon voi myös säästää tulevaisuuden varalle. Ostin tätäkin jo sitten hieman suuremmassa koossa, eli meille on vielä hetken iso. Minähän olin emäntänä näillä kutsuilla, eli sain vaatteisiin sitten alennusta.

Kutsuilta on muuten minun mielestä hyvä myös ostaa lahjoja. Niinpä tein yhden lahjahankinnan samalla, kun ostin silloiselle tulevissa olevalle masuasukille L&B:ltä siniraidallisen Kim-bodyn. Viime viikolla käytiin sitten katsomassa pikkuista poikaa, ja koon 60 vaate oli pariviikkoiselle tietysti vielä aivan liian suuri, mutta eiköhän poika pian kasva isommaksi.


NOSHilta ihastuin moneen vaatteeseen, mutta sydämeni vei erityisesti tuo lintukuosi. Sinisenä tämä oli myös ihana, mutta pinkki vei silti voiton ja tuo omenanvihreä on pirteä lisäys meidän neidin vaatteisiin. Olisi kyllä saanut olla pitkähihaisena, tämä olkoot nyt tämmöinen kesävaate, syksyllä jos vielä menee, niin tähän voi sitten jonkun boleron yhdistää. Tuohon sopivasti ostin pinkit pallokuosiset puolipotkarit, jotka menee kyllä monen muunkin (myös tuon L&B:n mustan bodyn) kanssa hyvin. Harmitti, että tuota pallokuosista bodya ei ollut isommassa koossa, meille olisi tuo isoin koko nimittäin mennyt nyt justiinsa vielä päälle, eli käyttöikä sen suhteen olisi jäänyt todella lyhyeksi. Tykkään näistä puolipotkuhousuista, meillä kun neiti repii heti sukat pois jalastaan. Jos nuo housut menisi syksyllä sitten vielä jalkaan, kesällä kun voi olla helpompi olla ilman sukkia varsinkin, kun nyt aletaan askelia tapailemaan. (Ja jos kun joku siellä nyt hintoja kauhistelee, niin NOSHin postikulut oli niin edulliset, että ihan senkin vuoksi kehtasin tilata kaksi vaatetta ;)

Ei tullut muuten oikeaa vastausta Pomp de Lux:in hankintoihin. Vielä saadaan reilu viikon verran odotella pakettia saapuvaksi, mutta paljastettakoon tässä vaiheessa sen verran, että kyseessä on siis hame ja T-paita. :)

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Liikunnat maaliskuu

Taas on kuukausikatsauksen paikka. Mikä lie kevätväsymys iskenyt, mutta välistä on tuntunut, että ei kiinnostaisi liikkua yhtään mihinkään. Onkin maaliskuussa tullut vietettyä useampi kotipäivä, ettei ole tullut päivän aikana liikuttua ulos ollenkaan, vaikka onkin harmittanut, kun pihalla kevät tekee tuloaan. "Pakollisiin" liikuntoihin oonkin siksi alkanut hakemaan välistä vähän vaihtelua, että ei aina tarvis mennä saman kaavan mukaan ja ettei se sitten tuntuisi niin pakkopullalta.

Klikkaa suuremmaksi

Kevään myötä tiet alkaa olla sulia, ja on ollutkin ihana kurvailla taas pyörällä menemään - varsinkin, kun ei autoa ole. Jos isi vaan on jäänyt Sn kanssa kotia tätä vahtimaan (ja kyllä, itse hän käyttää tätä termiä, koska Sn kanssa oleminen käy kuulemma työstä!) niin olen hurruuttanut pyörällä sitten menoilleni. Pahaksi onneksi sattui jokakeväinen accidentti, eli pyörästä puhkesi erään salireissun päätteeksi kumi - kiva oli tyhjällä renkaalla veivata kuus kilometriä takaisin kotiin. Pari viikkoa meni, että saatiin hankittua uudet kumit, ja sitten sai taas oman pyörän käyttöön.


Kävelylle pääseminen on ikuinen haave, jota olisi mukava harrastaa edes kerran viikossa - mieluummin hölkkäilyllä lisättynä. Valitettavasti kotityöt menee useammin tämän harrastuksen edelle. Edelleen kuitenkin haaveilen, että noita mustia möllyköitä noissa liikuntatilastoissa saisi tällä harrastuksella paikkailtua.


SATSin puolella oon edelleen pyrkinyt sen kaksi kertaa viikossa käymään (viime viikolla kalenteriin ei kuitenkaan millään saanut mahdutettua toista kertaa). Myös aikataulujeni vuoksi en aina oo päässyt niihin suosikkiryhmäliikuntoihin, ja oonkin pyrkinyt hakemaan jotain vaihtelevuutta näihinkin. Alkukuusta kävin pari kertaa Zumbassa, kun se sunnuntaipäivän ohjelmistoon sopivasti mahtui ja oli mukava testata tätäkin SATSin puolella. (Silti ikävä käväisi viime kevään zumbaohjaajien suuntaan!) Kerran kävin Speed n' Sportsissa, siellä olikin ohjaaja vaihtunut, mutta samalla kaavalla mentiin kuitenkin edelleen. Yhtä ihanan rankkaa. (Ehdin jo säikähtää, että tuota oltais ohjelmistosta tiputtamassa pois, kun eräs viikko oli tunti vaihtunut johonkin toiseen, mutta onneksi seuraavalla viikolla se löytyi taas tutulta paikaltaan.) Viime viikolla väsymys oli huipussaan, ja teki mieli skipata kaikki liikunnat - sen sijaan muistin, että on niitä kevyempiäkin liikuntamuotoja tarjolla, ja niinpä kävin pitkästä aikaa FLXssä eli lihasliikkuvuuteen keskittyvässä Flexing-tunnilla.


Toisen viikkokerran oon yleensä käynyt sitten kuntosalin puolella laitteita rääkkäämässä. Yleensä teen treenin melko kokonaisvaltaisesti sekä ylä-, keski- että alakropalle, mutta nyt kun esim. Speed n' Sportissa oli melko jalkapainotteinen tunti, niin sen jälkeen keskityin enemmän ylävartaloon. Myös eräälle viikolle tuli kaksi salikäyntiä, joten toisella kertaa otin käsittelyyn jalat, ja toisella sitten yläkropan ja kädet. Tälläkin saralla alkaa ilmeisesti kehitystä tapahtumaan, koska oon saanut laitteisiin ujuttaa pikku hiljaa enemmän painovastuksia, ja oon viimeistenkin laitteiden osalla päässyt niistä säälittävistä 5-kg vastuksista ihan oikeisiin painoihin (ja huomaan, että moni salilla kävijä tekee ohjelmaansa samoilla vastuksilla, jos jonnekkin laitteelle jonottaa :) ).

S on kulkenut minun mukana nyt sen kerran viikossa MiniSATSissa hyvin viihtyen ja muiden lasten kanssa leikkien, ja hän sai oman passinkin. Siihen kerätään leimoja ja passin täyttyessä, saa siitä jonkin pienen lahjan. :) Katsotaan, otanko jatkossa useammin mukaani. Muuten mulla ei oo mitään sitä vastaan, mutta kun meillä menee bussilla liikkuessa salireissuun vähintään yhteensä se 2,5 tuntia, tosin meneehän siinä pyörälläkin mennessä se sama aika, eli plus miinus nolla. Ei vaan jaksa kovin myöhään olla Sn kanssa menossa.




Vaikka välillä tuntuu, että ei saa mitään aikaan, niin kyllä tämä saldo kaiken kaikkiaan alkaa taas olla parempaan päin.








Yhteistyössä mukana SATS Heikinkatu