Instagram @sarkkuk

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Vaateostoksia

Nyt viimein sitten ehdin postaamaan nämä hankinnat, joita olen tehnyt taannoisilla lastenvaatekutsuilla.


Huolimatta ihanista pastellinsävyistä, päädyin ensitöikseni valitsemaan meille jotain mahdollisimman kestävää ja yhdisteltävää, ja tämä ihana mustavalkokuosinen body lähti tilaukseen Lingon & Blåbäriltä. Mustaan kun on helppo yhdistää millainen alaosa vaan. Tuon voi myös säästää tulevaisuuden varalle. Ostin tätäkin jo sitten hieman suuremmassa koossa, eli meille on vielä hetken iso. Minähän olin emäntänä näillä kutsuilla, eli sain vaatteisiin sitten alennusta.

Kutsuilta on muuten minun mielestä hyvä myös ostaa lahjoja. Niinpä tein yhden lahjahankinnan samalla, kun ostin silloiselle tulevissa olevalle masuasukille L&B:ltä siniraidallisen Kim-bodyn. Viime viikolla käytiin sitten katsomassa pikkuista poikaa, ja koon 60 vaate oli pariviikkoiselle tietysti vielä aivan liian suuri, mutta eiköhän poika pian kasva isommaksi.


NOSHilta ihastuin moneen vaatteeseen, mutta sydämeni vei erityisesti tuo lintukuosi. Sinisenä tämä oli myös ihana, mutta pinkki vei silti voiton ja tuo omenanvihreä on pirteä lisäys meidän neidin vaatteisiin. Olisi kyllä saanut olla pitkähihaisena, tämä olkoot nyt tämmöinen kesävaate, syksyllä jos vielä menee, niin tähän voi sitten jonkun boleron yhdistää. Tuohon sopivasti ostin pinkit pallokuosiset puolipotkarit, jotka menee kyllä monen muunkin (myös tuon L&B:n mustan bodyn) kanssa hyvin. Harmitti, että tuota pallokuosista bodya ei ollut isommassa koossa, meille olisi tuo isoin koko nimittäin mennyt nyt justiinsa vielä päälle, eli käyttöikä sen suhteen olisi jäänyt todella lyhyeksi. Tykkään näistä puolipotkuhousuista, meillä kun neiti repii heti sukat pois jalastaan. Jos nuo housut menisi syksyllä sitten vielä jalkaan, kesällä kun voi olla helpompi olla ilman sukkia varsinkin, kun nyt aletaan askelia tapailemaan. (Ja jos kun joku siellä nyt hintoja kauhistelee, niin NOSHin postikulut oli niin edulliset, että ihan senkin vuoksi kehtasin tilata kaksi vaatetta ;)

Ei tullut muuten oikeaa vastausta Pomp de Lux:in hankintoihin. Vielä saadaan reilu viikon verran odotella pakettia saapuvaksi, mutta paljastettakoon tässä vaiheessa sen verran, että kyseessä on siis hame ja T-paita. :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!