Instagram @sarkkuk

maanantai 28. huhtikuuta 2014

Kevät Koitelissa

Taas on jonkin aikaa mielessä pyörinyt ajatus pienestä maakuntamatkailusta. Kun lauantaiaamun sää valkeni kirkkaana ja aurinkoisena, ei se voinut tarkottaa muuta, kuin retkipäivää.


Koska myös tuolle isille pitää näyttää vähän tätä suomalaisen luonnon kauneutta, ei parempaa paikkaa näin keväisin ole, kuin Koitelin kosket. Kevättulvia ei tälle vuodelle saatu, kiitos vähälumisen talven, mutta kiva kosken pauhunta tuolla kuului siitä huolimatta.


Pakattiin rattaat auton perään mukaan. Koitelin koskilla on niin hyvät lankkupolut, että niillä pääsi hyvin myös vaunujen kanssa etenemään.


Paikalla oli "yllättäen" myös muita perheitä, nuotiopaikkoja vaikka tuolla hyvin onkin, niin oli kaikki kyllä käytössä. Ei meillä eväitä mukana kyllä ollutkaan (paitsi vauvanruuat toki aina mukana), mutta kyllähän siellä nälkä tuli, kun näki muiden paistavan nuotiolla makkaraa ja vartaita.



Tottakai meille sattui juuri päivän pilvisin ajanjakso, kun tuonne mentiin, eli valokuvat ei ole parhainta laatua. Muutama onnistunut otos siltikin tuli, kun auringon säteet viitsi vähän pilkahtaa pilven raosta. Enhän minä nyt mikään luontokuvaaja ole, kunhan tykkään napsia kuvia kivoista ja kauniista jutuista ja mielellään kuvia mitenkään käsittelemättä, eli hyvää luonnonvaloa se vaatii.



S varmaan oli taas ihan ihmeissään, että mihin se äiti tällä kertaa hänet on tuonut. Mukava silti oli varmaankin tuolta rattaista katella maisemia hänelläkin. Isi myös tykkäsi ja sanoi, että tännehän voisi tulla uudestaan jo seuraavana viikonloppuna ja silloin ottaa nuotiopaistettavia mukaan.





Minä jo niin tohkeissani olin ihanasta kevään tuoksusta, että unohdin jo aivan sen mukanaan tuomat ikävät puolet. Muistui ne taas mieleen, kun näin tämän maa-ampiaispesän ja sen ympärillä kuhisevat pistiäiset. Enpä kauaa viihtynyt samassa kohtaa, muistissa on hyvinkin vielä viimesyksyinen pistos. Yks iljetys yrittikin tulla jo iholle, paniikkihan siitä meinasi iskeä. Hyissss....






Joku oli tullut melomaan ja taistelemaan koskea vastaan. Hyvin näytti sujuvan. :)






Tuolla kyllä viihtyisi retkeilemässä pitempäänkin, varsinkin kun loppuajasta aurinko tuli esiin ja alkoi olla jo lämmintä. Jos nyt Oulun seudulla joku vielä asuu, eikä ole Koitelissa käynyt, niin suosittelen lämpimästi vierailua paikan päälle!


2 kommenttia:

  1. Ihanan näköinen paikka! Tuolla ei ole koskaan tullut käytyä, ei edes silloin kun Oulussa asuin... Mutta ehkä sitten joskus pitää kun sinne päin suuntaa! Tosi rauhoittavan näköistä ja luonnonläheistä, voisin kuvitella että tytötkin tykkäisivät kovasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on tosiaan hyvä perhelomakohde, kun nuotiopaikkoja on paljon ja poluilla on helppo kävellä. Kannattaa käydä, jos ohi kulkee.

      Poista

Ilahduta kommentillasi!