Instagram @sarkkuk

maanantai 27. maaliskuuta 2017

Kevätlukukauden puolivälissä

Meillä oli kevään kolmas lähiviikko ja nyt kyllä alkaa tuntumaan, että hommaa on. Meinas tulla pieni kiirus tehtävien teossa viimeisille viikoille. Hyvin ehti kuitenkin ja kävin jopa tenttimässä tuon minun hopseilujen mukaisen ylimääräisen kurssin tälle keväälle ja siihen lukeminen onneksi kannatti. Syksyllä meni kaikki tentit itellä niin riman alituksena, että oli kyllä helpottavaa saada viimeinkin tentistä täydet pisteet. Kyllähän se tuokin motivoi taas jatkamaan, kun jotain ilmeisesti osaakin.



Nyt tässä vaiheessa meillä alkaa fokus olemaankin enemmän käytännön osaamisessa ja lähiviikkoon sisälty jo tosi paljon harkkatunteja. Ihan ensimmäiseksi päästiin opiskelemaan aiheesta suun terveydenhuolto ja vaikka jo ennakkotehtäviä tehdessä tunsi piston sydämessään, niin kylläpä taas heräsi jotenkin noiden harkkatuntien aikana, kun sai mm. katsella "mukavia" kuvia suusyövistä jne. Tieto lisää tuskaa? Ei tee kyllä noiden jälkeen mieli sitä tupakkaakaan polttaa yhtään ja jos ennen jo oon ollut sokerinatsi, niin taidan nyt entistä enemmän alkaa kiinnittämään huomiota etenkin noiden lasten kohdalla sokerin ja varsinkin piilosokerin saantiin. Sain tosiaan niitä ennakkotehtäviäkin tehdessäni viimein varattua molemmille lapsillekin hammastarkastusajat ja oon nyt erityistä huomiota kiinnittäny heidänkin suuhygieniaan. S on jo onneksi sen verran iso, että pystyy jo ihan keskustelemaan hänenkin kanssaan asiasta ja semmonen hangoittelu sitä hammaspesua vastaan on jo vähentyny ihan selvästi, kun odotellaan sitä tulevaa hammaslääkäriaikaa. ;) Saatiin sitten tosiaan ihan perusteelliset suun tarkastukset ja hammaspesut suorittaa toisillemme. 



Viikon puolivälissä koitti taas ehkä odotetuimmat harkat eli saatiin pistellä toisiamme. Nyt oli vuorossa lihakseen annettavat injektiot. Vaikeinta koko touhussa vaikuttaa olevan niiden ilmakuplien saaminen pois siitä lääkkeenottoruiskusta... Hohhoijaa, pikkuisen turhauttavaa. Tämä vaatis oikeasti enemmän harjottelua eikä tuossa parissa tunnissa ehi mitenkään oppia koko hommaa. Lisäksi lopuksi vielä ehdin kokeilla id-injektion laittoa, kun sitä ei viime harkkakerralla ehditty tekemään, eikä se kyllä mihinkään ihon alle päätynyt. Taas tuntuu niin epävarmalta, että näillä taidoilla pitäisi oikeasti harjoittelussa mennä jo piikittelemään ihmisiä. Ohjaajan valvonnassa ja opastuksella tietenkin. Mutta meille esim. opetettiin ventrogluteaalinen injektiopaikka, mikä ei välttämättä ole tuttu vanhemmille työntekijöille, joten meidän itse pitäisi lähteä nyt tuota tapaa lähteä jalkauttamaan eteenpäin sen yhden pistämisen jälkeen... Mun puolesta sais olla siis vaikka koko viikko omistettuna pelkille injektioharkoille, sais kyllä toimia jo melkoisena neulatyynynä siinä. ;)



Lisäksi viikkoon kuului infektioiden torjunnan harkat ja saatiin harjoitella steriilejä työtapoja ja valmistella steriili toimenpidepöytä. Joku muukin oli huomannut, että Ylen Kandit-ohjelmassa oli edeltävällä viikolla hyvä jakso aiheeseen liittyen, harmi vaan kun en ehtinyt sitäkään seuraamaan kuin puolella silmällä. Pitäiskin varmaan kattoa nuo kaikki jaksot Areenasta läpi. Tässä steriilissä toimenpiteessä vuorostaan hankalinta oli sitten niiden steriilien hanskojen pukeminen, kun ei niitä tuntunut saavan ees käsiinsä laitettua. Toisaalta siis aika lohduttavaa, että jos mun murheet liittyy tämmösiin asioihin, niin ehkä sitä pärjää... ehkä.



Viikko päättyi tosiaan lääkehoidon tenttiin ja lukemiset oli taas vähän sitä sun tätä. Ehdin kuitenkin jotenkuten koealueen käymään läpi, kun parina aamuna neljältä heräsin lukemaan. Muutenkin oon kyllä nukkunut koko viikon tosi huonosti, kun alkuviikosta Rlla ilmeisesti pukkasi poskihammasta tulemaan ja sitten taas S näki jotain hämähäkkipainajaisia, niin on vähän ollut yöhulinoita taas. Tärpit osui kohdilleen ja opettaja oli tosi nopea tarkistamaan nuo, niin että helpotti kyllä tieto, että pääsi tentin hyvinkin läpi. Mullahan tosiaan vielä ne lääkelaskutkin odottais suorittamistaan, kun en oo nyt ehtinyt yhtään laskemaan niitä laskuja. Eli nyt pitäis vaan alottaa kova laskeminen. Meillä on muutenkin nyt seuraaville - viimeisille - etäviikoille paljon tehtäviä ja etenkin ryhmätehtäviä hirveä määrä. Eräs opettajakin meitä muistutteli, että monimuoto-opinnot on rakennettu sen varaan, että pääpaino on näillä pienryhmissä tehtävillä opiskeluilla. Eli yksin ei suinkaan tarvitse näitä asioita tehdä, yksilötehtäviäkin on kuitenkin ihan tarpeeksi ja kevään harkkajaksotkin alkaa ihan pian, eli ei nämä hommat ihan heti tekemällä lopu.



Onneksi on niin mielenkiintoisia juttuja, että mielelläänkin joihinkin tehtäviin oikein uppoutuu etsimään tietoa. On kuitenkin nyt enemmän mietittävä tuota omaa ajankäyttöään ja mihinkään turhiin kissanristiäisiin ei kyllä riitä aika millään, ja oonkin nyt taas aikonu laittaa kellon soimaan neljältä aamulla niin saa kunnolla jotain tehdyksi. Tämä kellojensiirto nyt vähän hankaloitti tätä suunnitelmaa, mutta jospa tässä nopeasti rytmiin tottuisi, niin alkaisi aikaiset aamuheräämiset taas sujumaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!