Instagram @sarkkuk

perjantai 13. huhtikuuta 2012

Tampere

Moro Mansesta nääs.

Tuossa ehkä ainoat sanat mitä tiiän Tampereen murteesta yhteensä :D

Eilen siis junalla saavuin tänne siskon luo taas kylään. Oulusta lähtiessä satoi vettä. Eilen täällä oli ollut hyvä sää ja kymmenen asteen lämmöt, mutta nyt täälläkin sataa vettä.

 Ihana kevätsää Oulussa keskiviikkona.



Nyt kävin sitten vaan käveleskelemässä kaupungilla. Kimmokkeen tähän sain, kun luin Aamulehden verkkosivusta, että tuon Hämeenkadun sillan (Hämeensillan?) patsaat olivat saaneet jonkin sortin koristeet päällensä, eli pakkohan sitä oli sitten lähteä katsomaan.




Samalla oli sitten hyvä syy käydä kierteleen kauppoja. Oli mulla oikeastikin syytä, nimittäin halusin nähdä millanen tarjonta täällä olis lenkkareiden suhteen, Oulusta kun en sitten ehtinyt/viitsiä lähteä niitä etsimään. Koskikeskuksessa olikin muutama kenkäkauppa ja urheiluvaateliike, mutta hinnat niissä on niin huokeat, ettei mun lompakko ja tarve semmosia kestä. Juuri kun olin luovuttamassa, niin pistäydyin johonkin urheiluvarusteliikkeeseen, jossa sitten oli jotain alekenkiä, jotka itse asiassa olivat jo entuudestaan alennetut. Sattui sitten olemaan oikea kokokin (36 oli pieni, 37 ei ollut mutta 38 tuntui ihan hyvältä, jos vetää vaan nauhat kireelle) ja hyvä värikin (se nyt on toisarvoinen seikka, mutta jotku räikeen pinkit tai oranssit popot ei kyllä istuis mun jalkaan ollenkaan). Eli pakkohan ne oli sitten ostaa, jos 80 e euron lenkkarit saa 15 eurolla ja tarvetta on.

Ei varmastikaan ole hifistelijöiden mieleen nämä kengät, mutta minun jalkoihini (ja lompakkoon!) nuo sopi ja aijon niillä nyt yrittää seuraavan parin kuukauden ajan tätä alkanutta lenkkeilyäni harrastaa.


Tästä muuten koituu se ongelma, että mun täytyy varmaan heittää nuo mun nyt pitämäni maiharit nyt roskiin. Nimittäin mun matkalaukku on TASAN 20 kg jo nyt (Air Balticin sallittu enimmäispaino), ja itse asiassa pitäis keksiä, että miten siitä vähän vähentäis painoa, ettei se sittenkin mene yli. No, nuo maiharit on kyllä parhaimmat päivänsä nähneet (pohjallinen nauraa ja mm. päästää vettä sisään), eikä niillä pysty kovin hyvin käveleenkään enää, kun ne on sisältä jo niin kuluneet. Mut oon aina tämmönen hamstraaja, että mitä jos sittenkin joskus niitä tarvin... Mutta en viittis yhtien kenkien takia alkaa sitten lentokoneessa pulittamaan kuutta kymppiä ylimäärästä.


Shoppailusta intoutuneena kävin myös tuolla kirppiksellä katteleen, mutta ei siellä ollut MITÄÄN, tai sitten juurikin jotain aivan ylihintasia edelleen. Esimerkiksi semmoset kaikki pidettävät tunikamalliset kesäpaidat ja -mekot 10-15 e ja kengät 20 e. Juups. Ymmärtäähän sen, että jos on kerran pidetty vaate, niin ei siitä haluais luopua pilkkahintaan, mutta tuo on kuitenkin kirpputori, ja sitä paitsi samoja ellei parempiaki vaatteita löytää kyllä ihan uutenakin kaupasta halvemmalla.

Olin jo menossa tämän parituntisen jälkeen levähtämään, mutta kun kävelin huvikseni eri reittiä, niin huomasin olevani Pyynikin kulmilla, ja kun sitä näkötornia siinä mainostettiin niin kävelinpäs siellä sitten mutkan maisemia katselemassa.

 Pyynikinlinna.

 Pyynikin torni.

Puoli Tamperetta.


Illalla tänne tulee yks siskon kaveri, ja päästään kuulemma suunnittelemaan häitä!


PS. En ole maininnutkaan, mutta laitoin tuossa olikohan viime viikolla huvikseni hakemuksen Apollomatkojen matkaoppaaksi. Olikohan tiistaina että sieltä tuli sähköposti, että ne olis kiinnostuneita, haastattelu olisi Helsingissä 13.4. (siis tänään), ja huhtikuun lopulla jossakin Skandinavian maassa vielä joku useamman päivän koulutus. Töihin olisi sitten saattanut päästä heti, tai ehkä jo kesäksi 2012. Nyt Facebookissa ne ovat laittaneet ilmoituksen, että tarvitsisivat peruutusten vuoksi nyt oppaita, jotka voisivat lähteä kohteisiin jo toukokuussa. Muuten olisi oikein hyvä ja erittäin kiinnostava keissi, mutta ei mulla oo tähän saumaan varaa mennä ristiin rastiin Eurooppaa, jos saattaa päästä kesällä johonkin töihin. Ehkä, jos suoraan voisivat ilmottaa, missä nuo kohteet olisi, ja ehkäpä pidän silmät ja korvat auki tuon tiimoilta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!