Instagram @sarkkuk

lauantai 3. elokuuta 2013

Neuvola & rokotetutkimus + sairastelua

Tämä koko viikko onkin mennyt melko heikolla hapella, millekkään ylimääräselle kuten blogin päivittämiselle tai muiden blogien lukemiselle ei ole jäänyt aikaa (tällä hetkellä noin 350 postausta lukematta!). Jos aikaa on ollutkin, niin se on mennyt nukkumiseen ja muuten vaan lepäämiseen.

 Tauluja rokoteklinikan seinällä.

Tosiaan sunnuntai-ilta kului vatsataudin kourissa. Maanantaina aamulla heräsin aikasin, että lähden käymään päivystyksessä kattoon, että mikä tauti se on päällä, ettei vauvalle tarttuis. Olin paikalla puoli kahdeksan, mutta eihän ne luukut auenneet vasta kuin kasilta. Aikani odottelin, mutta koska meidän piti olla vauvan neuvolassa 8.30, piti meijän lähteä just kun seuraavana ois ollut mun vuoronumero. En kuitenkaan tuota neuvolaa alkanu enää perumaan, kun se jo lääkärin sairauden takia oli kahella viikolla siirretty muutenkin. Neuvolassapa olikin vastassa tuttu henkilö, kun eräs kouluajoilta tuttu tyttö toimi siellä meijän neuvolatätinä. Katsottiin ensin vauvan mitat, ja hyvinhän tuo olikin kasvanut. 56 cm (ent. 50 cm) ja 4550 g (3470 g), ilmankos on pitänyt alkaakkin siirtyä jo suuremman koon vaatteisiin. Hyvin siis kasvanut täysimetyksellä. Vauvalla oli vähän vaippaihottumaa, jota jo viikonloppuna yritettiin mummolassa perunajauholla hoitaa ja Bebanthenia olin muutaman kerran laittanut. Neuvolantädin ohje oli laittaa sinkkivoidetta. Seuraavaksi meidät otti vastaan lääkäri, joka tutki sydän- ja keuhkoäänet, silmät, heijasteet ja refleksit. Eipä se pitkä vierailu sitten ollutkaan, kun kaikki oli kunnossa.

Oisin vielä neuvolan jälkeen mennyt päivystykseen, mutta mun energia oli ihan lopussa eilisen "vatsahuuhtelun" jäljiltä, ja kävin vaan kaupasta hakeen mustikkakeittoa&mehua ja painuin kotiin nukkumaan vauvan kanssa. Hyvin siihen sitten menikin puoli päivää, ja vasta noin vuorokausi tuon taudin alkamisen jälkeen alko olo olla siinä kuosissa, että pysty jotain muutakin tekemään - niin ku vaikka katsomaan telkkaria.


Keskiviikkona olin sentään jo sen verran tervehtynyt itse, että mentiin siskon kanssa isosiskomme tykö tämän äidin kotitalolle iltaa istumaan. Syötiin ja saunottiin. Vauva sai kyllä isosiskonikin sydämen sulamaan niin, että hyvä ettei halunnut viedä vauvaa mukanaan Tampereelle ;) Pääsin käymään taas rauhassa saunassa - aika luksusta nyt, kun kaksi kertaa viikkoon saanut käydä oikeassa puusaunassa! Ilta meni melko myöhäseen, ja päästiin vauvan kanssa lopulta nukkumaan vasta klo 2. Ilmeisesti vauvaakin väsytti, koska seuraavan kerran herättiin vasta 7.30!


Meille tuli joku viikko sitten postissa kutsu osallistua rokotetutkimukseen. Kun tämmönen vapaaehtoinen koekaniini oon mielelläni ollut itsekin, niin ilmotin vauvan tuohon aika lailla heti mukaan. Tutkimuksessa siis testataan uutta kuutosrokotetta, joka sisältää rokotteen hepatiitti B:tä vastaan. Koska me melko todennäköisesti tullaan aika paljon matkustamaan, niin minun mielestä on enemmän kuin järkevää ottaa tuo rokote vastaan.


"Tähän rokotetutkimukseen voivat osallistua 2 kk ikäiset vauvat. He saavat tutkimuksessa neuvolan viitosrokotteen sijaan kuutosrokotteen, johon sisältyy hepatiitti B. Suoja kestää aikuisuuteen. Tämä nk. kuutosrokote kuuluu Euroopassa useimpien maiden perusrokotusohjelmaan. Suomessa sen käyttöönottoa on viivytelty, vaikka Maailman terveysjärjestö (WHO) suosittelee kaikkien vauvojen rokottamista B-hepatiittia vastaan. Tässä vaiheen III tutkimuksessa arvioidaan uuden yhdistelmärokotteen tehoa ja siedettävyyttä kun se annetaan samanaikaisesti aivokalvontulehdusrokotteen kanssa. Kaikki osallistujat saavat Hexyon- kuutosrokotetta 2, 3 ja 4 kuukauden iässä. Puolet tutkimukseen osallistuvista lapsista saa lisäksi kaksi annosta jo markkinoilla olevaa meningokokki C -rokotetta (NeisVac®) 2 ja 4 kuukauden iässä. Kaikki tutkimukseen osallistuvat lapset saavat pneumokokkikonjugaattirokotteen (Prevenar 13TM) ja rotavirusrokotteen tutkimusklinikalla, eivät neuvolassa. Tähän tutkimukseen ei kuulu vesirokkorokotetta." Lähde

Meille oli siis aika tuohon rokotukseen torstaina. Mulla oli siskon auto, ja siitä huolimatta että olin saanu ohjeet puhelimessa ja kattonu Google Mapsista, missä tuo paikka sijaitsee, mulla meni puoli tuntia palloilla auton kanssa ees taas ettien tuota paikkaa, kun sitä tietä josta sinne olis helpoimmin päässyt, ei vissiin ollut olemassakaan (?!). Kerran kävin jo jossakin sisällä asti, mutta eihän se ollut oikea paikka. Meinas jo tuskan hiki alkaa valumaan, kun piti sen auton ja turvaistuimen kanssa säätää.


Lopulta päädyttiin hieman myöhässä oikeaan paikkaan, mutta myöhässä ne oli sielläkin - yksi lääkäri ja useampi rokotettava samaan aikaan. Siinä ootellessa vauvalta otettiin taas mitat ja lääkärin tultua testattiin jälleen samat refleksit ym. mitä viimeksi maanantaina jo katottiin. Sitten vauvalta otettiin verinäyte, mihin upposi jälleen aikaa kun ei meinannut löytyä suonia. Olin justiinsa ehtiny vauvaa ruokkia ja tämä vissiin vähän liiaksikkin nyt rauhottu, kun meinas vaan jutella näytteenottajan kanssa. Näyte otettiin käsivarresta, ja voi pientä kun piti itkeä sitä neulaa :( Sitten tämän jälkeen hoitaja antoi rokotteet. Ensin rotavirusrokote suuhun, ja sitähän alettiin lopulta ihan imeskelemään kun oli vissiin niin hyvää. Sitten taas se ikävä vaihe - kertaa kolme. Ensin annettiin vasempaan reiteen se normaali viitosrokote. Sen jälkeen oikeaan reiteen hepatiitti B, ja koska päästiin siihen puolikkaaseen ryhmään, joka saa myös sen meningokokkirokotteen, se laitettiin siihen edellisen viereen. Taas vauvaa siis itketettiin. Onneksi se ei kauaa kestäny, pian neiti jo oli tyytyväisesti unten mailla.


Kävin vielä autolla kaupoilla, ja pitää kyllä sanoa, että paljon hankalampaa mun oli tehdä ostokset näin autoillen kuin vaunuillen. Liian paljon säätämistä parkkipaikkojen ja turvaistuimen kanssa.


Mukaan saatiin päiväkirja, johon nyt pitää joka päivä täytellä tietoja vauvan terveydentilasta 7 päivän ajan. Eli molempien jalkojen pistoskohtien arkuutta, punoitusta ja turvotusta, lisäksi jos on huomattavaa turvotusta. Mikähän idea oli nuo laastarit lyödä nuin tiukkaan pistosten päälle, kun eihän niitä nyt saa pois millään (paitsi repimällä, en ala siihen). Lämpötila pitää mitata iltaisin. Lisäksi pitää laittaa yleisreaktioiden (oksentelu, epänormaali itku, uneliaisuus, ruokahaluttomuus, ärtyneisyys) taso asteikolla 0-3.


Rokotuksien jälkeen vauva nukkui melkein pari tuntia putkeen ja oli koko illan tosi unelias. Heräsi vaan pari kertaa syömään ja silloinkin melko vähän söi. Rokotekohdista yhteen (se meningokokki ehkä?) tuli juuri ja juuri silmin nähden havaittava punainen laikku, ja tottahan niitä jalkoja vähän nyt aristi. Tietäähän sen nyt itekki miltä piikkien jälkeen se pistoskohta tuntuu. Iltaa kohti alkoi semmoinen epämääräinen kitinä aina vauvan herätessä, mihin ei kelvannu mikään muu kuin syli. Illalla mitatessa vauvalla olikin sitten kuumetta 38,1 mikä vissiin oli tuon kitinän syy. Se jatkui aamuyölle saakka, vähän väliä vauva heräsi - kunnon itkua ei siis tullut, mutta sellaista epämukavalta kuulostavaa kitinää, ja vauva tuntui kuumalta. Aamulla oli kuitenkin kuume laskenu ja neitille alkoi maitokin maittamaan.


Vaippaihottuma ei muuten parantunut sillä sinkkivoiteellakaan, sitä mitä pari kertaa laitoin niin veti ihon vaan tosi kuivaksi niin, että piti ihan öljytä. Tuosta punotuksesta mainittiin taas tuolla rokotuksessa, ja siitä että sinkkivoide kuivattaa ihoa (jep, huomasin). Saatiin sitten näytepötkylä jotain uutta Mitosyl-voidetta, siinä on sinkkivoidetta ja kalanmaksaöljyä yhdessä. Ja melkein heti tuon laitosta alkoikin tuloksia näkymään ja tällä hetkellä koko ihottuma on lähestulkoon tiessään.

Eikä siinä vielä kaikki. Perjantai-iltana taas tukkeutu toisen rinnan maitotiehyet. Kolmas kerta tämä siis jo ja aina sama rinta (eri kohta sentään). Siinäpä sitten ilta meni jälleen sohvalla istuen vauvaa syöttäen ja ite särkylääkkeitä niellen. Niin ja kuulemma äiti ja siskoni on nyt olleet sen vatsataudin kourissa, että ei se sitten niistä vadelmista tullutkaan, vaan joku virus lienee liikkeellä.

2 kommenttia:

  1. Kannattaa vaihtaa vaippamerkkiä jos tuota vaippaihottumaa on. Meilä on käytösä lidlin vaipat ja ne on kyllä hyviä. Suosittelen! Pamperseista on tullu molemmille vanhemmile pojile ihottumaa, kuopuksele ei ole niitä ees kokeiltu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin ne tuolla tutkimuksessakin sanoi. Meillä on päivisin kestovaipat ja yöllä Liberon kertikset, kun niitä menin pari pakkausta aikaisemmin jo ostamaan. Neuvolassa sanottiin, että jotkut vanhemman polven lääkärit saattaa olla sitä mieltä, että vaippaihottuma tulee herkemmin kestovaipoilla. Mutta meillä oli tosiaan viikonlopun reissun ajan nuo kertikset ja silloin ihottuma lähinnä paheni. Tosin oli sitä hellettäkkin silloin ja vauva muutenkin ihan hikinen kun joutui monta tuntia autossa olemaan. Nyt tuo ihottuma on tosin lähes kaikonnut, eli jospa se tästä. Ilmakylpyilläkkin voisi vielä enemmän, mutta aina silloin meillä sattuu yleensä jotain tulemaan :)

      Jos vielä nuita kertiksiä ostan kun entinen paketti loppuu, niin pitää kokeilla vaihtaa merkkiä.

      Poista

Ilahduta kommentillasi!