Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

lauantai 26. lokakuuta 2013

Tavataan uudessa ajassa

Kun bloggaamisen aloitin reilu viisi vuotta sitten (!), olin lähdössä opiskelujeni puitteissa Roomaan kesäksi. >Crustumerium< Siihen elämänaikaan ei vielä blogit olleet oikein ottaneet tuulta alleen samalla tavalla, kuin tänä päivänä. Itse olin lukenut lähinnä paria vaihdossa olleen tuttavan blogia, mistä ajatus omankin blogin pitämiseen sitten syntyi. Nimi syntyi yks kaks, ensimmäinen blogia kuvaava asia mikä tuli mieleen.


Blogi oli minulla suljettuna vain linkin tietäville monta vuotta, viettäen välillä epäaktiivisia hetkiä. Tällä aikaa kyllä kiinnostusta bloggaamiseen oli, synnytin parikin uutta blogia matkailuja ja ruokia ajatellen, mutta ne ei sen parin postauksen alkuinnostuksen jälkeen jaksaneet enää kiinnostaa. Onneksi suht' säännöllisesti tuli reissattua kesällä, että sain tätä yhtä blogia edes silloin tällöin päivittymään.

Ateenassa harjoittelussa (ja erityisesti myöhemmin Santorinilla) oloni aikana aloin oikeastaan sitten löytämään ja lukemaan muitakin blogeja, ja samalla oma kiinnostus lisääntyi oman blogin aihealueiden laajentamiseen pelkästä omasta matkustelusta muuhunkin. Vaikka tahtoa oliskin ollut, niin pokkaa ei löytynyt.


Vielä kun aikaa bloggaamiselle alkoi löytyä, niin houkutti myös ajatus laittaa blogi julkiseksi. Tämän ajatuksen kanssa leikittelin pitkään, ja oikeastaan siinä vaiheessa kun elämänkuvioihin mukaan tuli uusi tekijä, raskaus, niin päätin viimein astua sieltä blogikaapista pikku hiljaa varovasti ulos ja laittamaan blogini julkisesti kaikkien saataville.



Pitkin tätä blogin historiaa on ulkoasu muuttunut ja tekstien tyyli ja aihealueet vaihdelleet. Jotain pieniä muutoksia silloin tällöin. Nyt oon kuitenkin pitkän aikaa haudutellut mielessäni suurempaa muutosta, kun olisi aikaa ja idea.

Nyt se idea sitten tuli. Se yksi ja ainoa blogin varrella muuttumaton asia muuttuu vihdoinkin...



PS. Muistakaahan siirtää kelloja yöllä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!