Instagram @sarkkuk

sunnuntai 30. elokuuta 2015

1kk neuvola

Keskiviikkona iltapäivästä käytiin pojan 1 kuukautisneuvolassa. Taas tuli vähän kiirus, kun piti olla jo menossa ja esikoisella tietysti vessahätä juuri silloin (parempi kuitenkin näin kuin viime kerralla!). Hämmästyttää edelleen, miten useamman lapsen kanssa voi ikinä pitää aikatauluista kiinni (loistava ennakointitaito?), kun aina lähdön hetkellä pitää mennä vessaan/vaatteet vaihtaa/tavarat on hukassa/jne. Piti siis taittaa 25 min matka 15 minuutissa, kun pidin pääni ja vaunuteltiin. Muutama juoksuaskelhan se piti ottaa ja kuuma kyllä tuli, mutta ehdittiin juuri sopivasti niin, että terkka käveli vastaan käytävän toisesta päästä, kun päästiin sisälle ovesta.


S oli tälläkin kertaa reipas ja leikki leluilla ja tarroilla sillä aikaa, kun juteltiin ja otettiin mittoja. Hyvinhän me ollaan jakseltu, pientä nuhaa nyt ollut kun S oli lentsussa viikonloppuna ja toki se pienemmällekkin tarttui, viime yö juurikin oli melko tukkoisen kuuloinen. Saatiin ohje heti lähteä lastenklinikalle jos siltä tuntuu (onneksi tuo viime yö jäi kuitenkin lentsun "huipuksi" eli pientä aivastelua lukuunottamatta terveempään päin mentiin).


Poika oli hienosti kasvanut, arvelin olevan siinä viiden kilon tuntumassa mutta mentiin jo ylikin. 5110 g, 57,5 cm ja pää 38,8. Terkka muuten tällä kertaa hoksasi - olenkohan täälläkään aiemmin maininnut? - että vauvalla on vasemmassa jalassa noin polven alla pieni mansikkaluomi syntymämerkkinä. Samoin ihasteli entiseen tapaansa "miten joku jaksaakaan noiden kanssa väkerrellä", biimeksi en ees tajunnu mihin tällä viittasi, mutta siis meidän kestovaippoja! Siinäpä sitten kerroin, etgä halvalla olen kaikki ostanut ja kylmä, onhan noita melkoiset määrät kertyneet, lun Sn kestot on tallessa ja olin jo ostanut valmiiksi L-kokoisiakin, mitkä ei ehtiny ollenkaan ees käyttöön [mistä puheen ollen ne pitäisikin myydä jo pois].

Käyrillä hyvää kasvua ja kaikki täysimetyksellä, edes sitä pulloa ei ole vielä käytetty. Tätä se terkka vähän hämmästeli että saanko nukuttua ettei isän tarvitse yöllä hoitaa syöttöjä, mutta kun tosiaan pojalla on alkuyöstä se pitempi unipätkä, niin se varmaan auttaa minun jaksamista. Terkka totesikin minun näyttävän virkeältä eikä yhtään siltä, että olisi pienen vauvan äiti, mutta kehotti myös lepäämään tarvittaessa esim. lasten päiväuniaikaan [voi kun vain osaisi!].


Juteltiin vielä (taas) meidän kulttuuri- ja kieliasioista, S kun kuulemma hienosti puhua pälpätti. Kestopuheenaihe seurassa kuin seurassa, mitä kieliä S puhuu ja osaa. :) Isikin on alkanut nyt ottamaan isoja harppauksia suomen kielessä, kun pääsi sinne kouluun.


Pääsi S vielä keittelemään nukkevauvoille ruokaa leikkihuoneessa, kun imetin jo nälkäisen pojan ennen lähtöä. Ja koska lupasin ja S käyttäytyi tosi hienosti, paluumatka mentiin leikkipuiston kautta. Meidän kylällä ollaan nyt kunnostettu ahkerasti leikkipuistoja ja josta lenkkipolun varrelta löytyi ihan uutuuttaan hohtava leikkipuisto, jossa S on tykännyt mm. laskea mäkeä ja nyt oli uudet kiikutkin laitettu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!