Vauva tuli kotiin

Heipat täältä uuden arjen keskeltä! Odotettavasti aika on mennyt uudenlaisten asioiden opetteluun. Vauva onneksi nukkuu ja syö hyvin, mutta nyt onkin meneillään paras mustikka-aika eli on joudettu Sn kanssa marjassakin käymään.

Pikakertauksena aika osastolla:

Pääsin kotiin sunnuntaina, olisin päässyt jo edellisenä päivänä vauvan ollessa vuorokauden ikäinen, mutta meidän ois kuitenkin pitäny tulla lastenlääkärin tarkastukseen seuraavana päivänä - ja vielä seuraavana päivänä piti ottaa jotain verinäytteitä - että koin helpommaksi mm. kyytien kannalta (nytkin piti tulla taksilla kotiin) jäädä vielä yhdeksi yöksi. Lisäksi yöt meni vielä enemmän ja vähemmän valvoen, ekana yönä synnytyksen jälkeen vauva roikkui kiinni tississä klo 22-02. Tulipa sitten tuoreeltaan pyörrettyä yksi periaatepäätös: juuri kun menin sanomaan, että tuttia en vauvalle anna vähään aikaan, niin se "vähään aikaan" tarkoitti tässä tapauksessa yhtä vuorokautta! Haahuillessani käytävillä, kätilö ehdotti, että kokeillaanko lisämaitoa tai tuttia, niin suostuin vähemmän pahaan ja siihen tuttiin vauva lopulta tyytyikin ja sain viimein nukuttua ees muutaman tunnin! Seuraavana yönä toistui sama juttu, mutta tuttikaan ei kelvannut. Lopulta puoli kolmen aikaan vauva sai hirveän puklukohtauksen, puklua tuli suusta ja nenästä niin, että ei ihme jos kitisytti.

Lastenlääkärin tarkistuksessakaan ei ilmennyt mitään esteitä kotiutumiselle. Paino luonnollisesti laski hieman parin vuorokauden aikana, viimeisin olisikohan ollut 3,6kg ja risat, jotain 8% luokkaa. Maanantaina käytiin kilpirauhasverikokeissa, niistäkin lääkäri soitti jo iltapäivällä, ettei ollut mitään poikkeavaa. Samalla vielä punnittiin vauva - 3,7 kg ja risat eli paino oli hienosti lähtenyt nousuun. (Ja omasta painosta jos se nyt jotakuta kiinnostaa, laitokselle jäi noin 5 kg eli ei mitään huimaavaa määrää, enkä nyt ole muistanut vaa'alle hypätäkkään, mutta ainakin vanhat housut mahtuu jo jalkaan).

Maitoa alkoi nousemaan aika tarkkaan 2 vrk kuluttua synnytyksestä. Näin jo kerran kokeneellekkin imettäjälle on kuitenkin tämä alun hankaluus tullut taas vähän yllätyksenä; tissit niinku keilapallot, nännit (kirjaimellisesti) verillä, vauva ei saa kunnon otetta, yöllä herää maitolammikosta yms. Nyt jo vähän helpottaa, pakastin täyttyy kovaa vauhtia maidosta. (OT, jos joku on vastaavassa elämäntilanteessa niin suosittelen liittymään FB:n puolella Imetyksen tuki ry -ryhmään - itsekkin olen ammentanut valtavasti uutta tietoa ihan vaan keskusteluja seuraamalla).

Isosisko on ollut ihailtavan reipas, vaikka toisaalta ja ihan ymmärrettävästi se 2-vuotiaan uhma sieltä taas nostelee päätään. Mitään ei kuunnella tai uskota. Toisaalta taas isosiskon huomaavaisuus vauvaa kohtaan on hienoa, S pusuttelee ja silittelee mielellään vauvaa, antaa tuttia ja aamulla ensimmäiseksi tulee katsomaan, missä vauva on. Tutista oli tulla kyllä heti alkuunsa tappelu, mutta ilmeisesti hän muistaa vielä millaisia ne omat tutit oli, koska vauvan siniset dino- ja lentokonetutit ymmärsi melko pian pikkuvauvan eikä hänen omikseen.

Vielä siis etsitään arkeen jonkinlaista rytmiä, mutta kyllä tämä tästä eteenpäin menee. :)