Instagram @sarkkuk

perjantai 29. tammikuuta 2016

Puolivuotisneuvolassa

Nyt on käyty jo 6 kk neuvolassakin. Mitat oli vähän kuten veikkasinkin.



MITAT 27.1. (suluissa 15.12.)

Paino 8290 g (7590)
Pituus 67,6 cm ( 64,7)
Pää 43,8 cm ( 42,7)

Hyvin oli poika siis kasvanut maidolla tähänkin saakka. Painokäyrä meni tasaista siksakkia ja pituuskäyrä oli lähtenyt pikkuisen nousuun (4 kk pieni notkahdus on ihan normaalia). 



Tänään teemana olikin kiinteät ja liikkuminen. Nukkumisista kyseli, ja valittelin viime aikojen pakkasia, että huonosti on nukkunut sisällä ja ulkonakaan ei voi oikein käydä. Hyvin nukkuu jos saadaan jotain aktiviteettia, kerhoa tai muuta aamupäivälle, mutta kotona ei malta eikä aina saatakkaan nukkua, kun isosisko pitää meteliä. Yösyöttöjä on keskimäärin 3-4, vaihdellut kyllä viime aikoina paljon nuo heräämiset ja ilmavaivojakin ollut ja niihin heräillyt sitten.

Liikkuu kyllä akselinsa ympäri, mutta kun ei tosiaan siellä lattiallakaan hirveästi uskalla pitää, ellei ole koko ajan vahtimassa. Se kun isosisko ei oikein osaa eikä aina tajua varoa. On kuitenkin kohotellut tosiaan jo takapuoltaankin polviasentoa kohti ja varaa jos suorille käsille painoa. Kyllä se siitä siis kohta lähtee, kun vain hoksaa homman jujun!

Syöttötuolissa ollaan siis istuskeltu viikon verran, ja kiinteitä aloteltiin loppuviikosta. Tähän saakka on saanut sormiruokana mm. kurkkua, porkkanaa, myskikurpitsaa (aivan uusi tuttavuus minullekkin, Sormiruokaryhmässä tästä kuitenkin oli maininta ja sopivasti tuli vastaan kaupassa), soseina perunaa, porkkanaa, herneitäkin. Lihoja voidaan kuulemma alkaa lisäilemään yksi maku kerrallaan.

Terkka ihan vaan totesi, että "Ja rintamaito riittää edelleen juomaksi" ja mainitsi myös, että sormiruokailua nyt kannattaakin harrastaa, kun siihen on valmiudet ja kiinnostusta tässä iässä löytyy.




Saatiin nyt sitten taas rokotteita. Rotaa ja kaksi piikkiä. Pieni itkuhan se pistettäessä tuli, mutta loppui onneksi pian huomion kiinnittyessä leluihin eikä ollut sen jälkeen moksiskaan. Ei ole oireitakaan tullut noista.



Oikein hyvin siis kaikki ja seuraava neuvola on sitten vasta kahden kuukauden päästä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!