Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

tiistai 16. kesäkuuta 2015

Synttärilahjat

2-vuotiaamme sai kyllä aivan ihania lahjoja. Yritin kovasti pysyä mukana niitä availemassa ja kuvailemassa, mutta en ollut ihan koko ajan tilanteen tasalla. Muutama juttu jäi sitten kuvaamattakin, ennen kuin ne olivat hujan hajan pitkin lattioita.


Ensimmäiseksi lahjakseen neiti sai minulta leikkikeittiötä varten vihannesostoskorin sekä reissulta rajan taakse löytyi karkkikaupasta ihana Hello Kitty -rupeli, jossa oli muutama karkkikin sisällä.


Vihannekset ja hedelmät oli kyllä heti mieleen, jopa niin paljon että yritti syödä niitä oikeasti! Suurimman osan näistä hän osaa nimetäkkin, ja on ne jo käyneet mukana ruuanlaitossa.



Isi osti Slle Ikeasta tuon teltan, ja sen onkin ollut suuri hitti! Jatkuvasti pitäisi mennä sinne piiloon, "äiti piiloon", "isi piiloon" jne. ja piti sinne raahata jo tyynykin "nukkumista" varten. :)

Itse ostin vielä tuon pomppuponin, tämä kyseinen yksilö löytyi Lidlistä. S välillä käy siinä istuskelemassa, vielä ei pomppiminen ihan onnistu, mutta annas kun neiti tajuaa miten sillä pääsee eteenpäin, niin se on varmasti menoa sitten.




Hiekkaleluja, eli lapioita ja sihti, sekä pikkuautoja. Nuo autot olikin hyvä lahja, meillä ei tosiaan niitä juurikaan ole ennestään eli tulee tarpeeseen.



Pentikin pupu, aterimet sekä keraaminen muki. S saa juoda kahvia nyt omasta mukista (ei päässyt kuvaan mukaan, kun oli jo jossain menossa).



Kirjoja. Näiden kahden lisäksi saimme vielä kolmannenkin kirjan. Tuo Hello Kitty alkaa olla meillä Se Juttu, kissafani kun on, ja muitakin eläimiä katsellaan ja opetellaan mielellään.



Aterinsettejä leikkikeittiöön S saikin kaksin kappalein - punakeltainen ja pinkkivioletti. Nyt ei ainakaan siis leikkiastioista ole pulaa. Nuita onkin hyvä olla useampi, tulevaisuudessa jos joskus saataisiin leikkimökki, niin sinne voi sijoittaa yhden setin, ja leikkikeittiön lisäksi astioita voi kyllä olla muuallakin käytössä.

Lisäksi meidän iso tyttö sai jo pikkuhousuja ja tällä hetkellä näyttää siltä, että pian ne voi ottaa jo ihan jokapäiväiseen käyttöön. Niitäkään en ole vielä ostanut yhtään eli ei ollenkaan hassumpi lahja.



Värityskirja, jossa erilaisia eläimiä, sekä puukynät. Puuvärejäkään meillä ei ennestään ollut, eli nappiin meni tämäkin ostos. :)



Pari vaatetta, eli kuvassa päällä oleva suloinen Niiskuneiti T-paita koossa 90 - Muumit on toinen suosikkihahmo - sekä Me&I:n omena-matotunika koossa 86/92. Lahjan ostaja epäili, että onko se sopiva, mutta tuo menee tällä hetkellä vielä ihan mekosta ja kestää varmasti käytössä pitkään aina T-paitapituuteen saakka.


LISÄKSI oli äitini käynyt kirppiksellä ja toi sieltä kaksi kassillista vaatetta ja leluja, mm. ihan uusi Ariel-rantapallo sekä legoja. Ei nyt ole taas vähään aikaan leluista pulaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!