RV 41+3 : Synnytys

Sunnuntai.
Puoli yhden maissa yöllä alkoi taas napakat supistukset. Tällä kertaa olivat ihan omia, kun oksitosiinitiputus oli laitettu tauolle. Supistuksia tuli aluksi kymmenen minuutin välein ja siitä tihentyivät viiteen minuuttiin. Kätilö oli tyytyväinen, ettei kovin suurta oksitosiinimäärä ollut tarvinnut laittaa, että oma kohtu alkoi toimia. Torkahtelin aina supistusten välissä ja heräsin koko ajan kipeneviin supistuksiin. Kolmen maissa ne alkoi olla jo sitä luokkaa, että pyysin kipuun edes jotain ja sain Tens-laitteen kokeiluun. Koska synnytys ei vielä ollut käynnissä, niin en muuta lääkitystä vielä saisi. Puudutteita mietittiin ja saisin sitten jossain vaiheessa epiduraalin, spinaalia en koska se oli nopeisiin synnytyksiin. Tensissä asennetaan elektrodit alaselkään ja sieltä kulkee sähköimpulsseja kipuja lievittämään. Sain aika hyvin kevyimmät supistukset tällä haltuun, mutta isompien kohdalla teho ei ihan riittänyt. Tehoja sai suurennettua asteikolla 5-15 ja aika äkkiä käytin 5:sta loppuajan kymppiin saakka, joka oli suurin, mitä oma selkä kesti ilman kunnon sähköiskumaisia tuntemuksia. Parisen tuntia jaksoin tämän kanssa taas. Jälleen tutkittiin tilannetta ja todettiin asioiden viimein edistyvän, n. 3-3,5 cm olin auki. Alettiin puhua jo puudutteen laittamisesta ja isukki heräsi myös tässä vaiheessa ja joutui heti selänhierontapuuhiin. Mutta kun anestesialääkäriä ei kuulunut ja minun kivut alkoi olla jo kovat, sain viimein ilokaasuakin hengitettäväksi. Vissiin taas meni kaikki happi tähän hengittelyyn, kun molemmat kädet ja jalat puutui ihan tunnottomiksi. Kohta onneksi päätettiin laittaa kohdunkaulanpuudute, ennen kuin anestesialääkäri ehtisi paikalle. Tämä alkoi melko pian vaikuttamaan, ei täysin kipua vienyt, mutta yhdessä Tens-laitteen ja ilokaasun kanssa joten kuten jonkin aikaa taas pärjäsin. Supistuksia tuli kohta jatkuvalla syötöllä ja vedin ilokaasua niin, että päässä jo vähän sumeni ja näkyi tähtiä, supistushuippujen aikaan olikin pakko vetää ilmaa keuhkoihin, kun tuntui maskin kanssa, että happi loppuu. Tens-laite hyrräsi koko ajan Boost-asennossa, kun ei oikein supistuksilla ollut enää edes kunnon taukoa.
Viime vaiheessa alkoi jo tuntumaan alakerrassa vähän painetta ja selvästi tunsin, että vauva liukui alemmas supistusten aikaan... Anestesialääkäri onneksi tulikin samassa paikalle ja saatiin epiduraali laitettua, vaikka monta kertaa sen aikana supistutti. Heti alkoi kuitenkin kova ponnistuksen tarve, kätilö kysyi olinko jo aiemmin tuntenut, mutta en oikein saanut vastattua supistusten aikaan maskin sisältä mitään. Kätilön tarkastaessa tilanteen, olin täysin auki. Muutaman supistuksen ajan ehti epiduraali alkaa vaikuttamaan, kun piti heittää ilokaasumaski pois ja alkaa ponnistelemaan.

Ponnistusvaihe ei lopulta ehtinyt olla kovin pitkä ja epiduraali ehti sen verran vaikuttaa, että kipeää se ei juuri käynyt mutta muuten tympeän tuntuista kun tuntui, että kyllä siitä paikat repeää. Jonkun viiden-kuuden ponnistuskerran jälkeen VIIMEIN vauva molskahti ulos klo 7.43. Samalla tuli ruskehtavaa lapsivettä ja kun vauva oli pienen hetken päästä parkaissut ja oli hengitys vähän rohisevaa, jouduttiin hengitysteitäkin vähän imemään. Isukki pääsi mukaan napanuoran katkaisuun ja sai kirjata ylös vauvan mittoja. Sitten pääsi poju äitinsä rinnalle ja mukavasti alkoi heti tissin kanssa maiskuttamaan ja tuhisemaan. Vauva sai apgar-pisteitä 7-7-8. Vuotoa minulla ei juurikaan tullut ja minun vointi oli hyvä tässä vaiheessa, kun viimein suurin homma oli ohi. Kätilö totesi, että ois tässä sittenkin se spinaali riittänyt, kun niin nopeaa lähti sittenkin synnytys käyntiin.

Sitten alettiin odotella istukan syntymistä. Meni hetki eikä supistuksia tullut. Kätilö laittoi taas oksitosiinia 120 ml/h mutta kun sittenkään ei supistellut, 150 ml/h. Minä epäilin moneen kertaan, että tippuukohan se ees kun ei mitään tuntunut. Kätilöt paineli kohtua ja lääkärikin vielä tuli paikalle toteamaan, että istukka oli jossakin kiinni eikä muu auttanut, kuin käsin se irrotella. Puoli kymmenen maissa alettiin valmistelemaan leikkaussaliin lähtöä, isukki sai jäädä vauvelia hoitamaan siksi aikaa.

Leikkaussalissa olikin muutama kasvoiltaan tuttu henkilö. Sain hyvät puudutteet ja teki mieli alkaa vaan nukkumaan. Kohdun irrottelu eikä kaavinta tuntuneet miltään ja vointi pysyi hyvänä. Ilmeisesti se annettu epiduraalikin vielä hyvin vaikutti. Pääsin kohta jo heräämöön, tällä kertaa itse potilaana, kun täällä tuli aiemmin oltua harjoittelun merkeissä. Siinä sitten muistinkin, että kumma kun yksi näyttikin niin tutulta, kun on taidettu joskus aiemmin olla samassa harjoittelupaikassa yhtä aikaa. Sain melko pian unen päästä kiinni. Minun tuli päästä pois jo klo 12, mutta herätessä toinen jalka oli vielä ihan puuduksissa ja kun se siitä tokeni, oli osastolla niin kiire, että sain odotella hakijaa pitkän aikaa. Kipuja ei onneksi ollut missään ja istukan irrottamisen yhteydessä syntyneestä litran vuodosta huolimatta HB oli pysynyt hyvänä. Mutta viimein kolmen maissa pääsin siirtymään vierihoito-osastolle, jossa isukki ja vauveli jo odotteli. Vauva oli tällä välin saanut pari kertaa pullosta maitoa.

Vauva pääsi heti minun syliin ihokontaktiin ja tissille ja hyvin alkoi taas maistumaan. Isukki toi minulle vähän syötävää, johan tässä oli oltu 20 tuntia syömättä. Jonkin ajan päästä hänkin lähti kotiin lepäämään, kun oli melko pitkät päivät olleet hälläkin. Me vauvan kanssa jäätiin tutustelemaan. Nukahtelin välillä vauva tissillä, jossa viihtyi kyllä hyvin. Jälkisupistuksia alkoi tulla ja muutaman jälkeen pyysin niihin särkylääkettä, jotka onneksi jonkin ajan päästä alkoi vaikuttaa. Illansuussa pääsin vähän jaloittelemaan, kun kätilön avustamana sain käydä pikkupesuilla. Samalla pääsin tipasta irti, mutta kanyyli ja kestokatetri vielä jätettiin varmuuden vuoksi yöksi.

Kympin maissa kävi hoitaja mittailemassa vauvan lämpöjä. Totesin vauvan olevan tissillä koko ajan, ja hoitaja käytti vauvaa lastenlääkärin arviossa, kun oli niin levoton. Sieltä tilattiin labrat puoleksi yöksi. Labra kävi, ja siinä todettiin verensokeri matalaksi niin, että kätilö otti vielä mittarilla ja tuli sitten sanomaan, että verensokeri oli niin matala, että vauva pitää viedä lastenosastolle. Verensokeri oli 0,6. Eipä siinä muu auttanut. Olin ite jo niin väsyny, että oli ihan hyvä kuitenkin, että pääsin itse nukkumaan. Kätilö kävi katetripussia jossain välissä yöllä tyhjentämässä ja kysyin samalla, mikä vauvan tilanne oli, niin vastasi, että tiputuksessa olisi niin kauan, että arvot olisi hyvät. Jatkoin unia, vähän levottomasti nukkuen kun välillä selkää särki, vuoroin hikoilutti ja paleli, ja käytävältä kuului kolinaa ja vauvanitkua.