Instagram @sarkkuk

tiistai 29. joulukuuta 2015

Joulun 2015 lahjat

Kuten jo todettiin, lahjavuoresta päätellen oli meillä oltu tänä vuonna erityisen kilttejä.





Jokunen lahja hankittiin omastakin puolesta, ja jo paketoinnin aikana tuntui, että huh huh... Onneksi muutama lahja oli kuitenkin kirppislöytö. Lisäksi yhden lahjan päätin lopulta olla paketoimatta, ja säästän sen johonkin tulevaan.










Leikkiruokia. 
Muovailuvahaa. 
Muotteja. 
Koruja. 
Puuhakirja.
Soittimet - x 2! Oli siis samanlainen setti kaksi kertaa.



Kalapeli.
Hello Kitty -talo.
Lääkärinlaukku tarvikkeineen.



Poni.
Pyyhe.
Mininukke.
Nukenvaatteet.
Puuhakirja.
Puuvärit.
Tyynyliina.





Väritettävä Pipsa Possu.
Mekko ja paita. 
Hedelmäpeli.
Sukset.
Suklaamunia.
Shampoota ym. suihkutuotteita.


Rlle



3 bodya, potkuhousut, sukat.
Soiva "televisio".
Soiva leikkipuhelin.


Kirjoja.
Kala-pehmolelu.
Kummilusikka.


Äidille






Korvakorut.
Kengät.
Suklaata.
Villasukat.
Pörrösukkia.
Kaulahuivi.
Pikku Myy Mymmeli-kannu (Kiitos lukijalle korjauksesta!)


Isi sai mm. lasten kuvilla koristetun termosmukin, parfyymia, tossut, punaviiniä.


Tämmöisiä siis Joulupukki toi meille tänä jouluna. Ensi vuonna riittää kyllä vähempikin, tuli nyt kerralla niin paljon lelua ja tarviketta, että ei vähään aikaan tarvi mitään. Kiitos lahjoja antaineille tontuille!

4 kommenttia:

  1. Tosi kiva blogi ja mukavia postauksia :) Onpa todellakin ollut kilttiä porukkaa kun noin paljon lahjoja on tullut :) Ihanan pehmeän ja lämpöisen näköisiä nuo pörrösukat, nuo lilat kelpaisi minullekkin :3 Olisi kiva nähdä joku asukuva täällä blogissa tai instagramissa jossa olisi nuo lilat pörrösukat pohjineen kaikkineen (ts. pohjat näkyisivät myös)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Pistetäänpä pörrösukkakuvat toteutukseen! On ne kyllä ihanan lämpimät jalassa. :)

      Poista
    2. Kiitoksia! Pistetäänpä pörrösukkakuvat toteutukseen! On ne kyllä ihanan lämpimät jalassa. :)

      Poista
    3. Se olisi mukavaa, kiitos :)
      Varmasti ihanat ja lämpimät kotioloissa kun ulkona pakkanen paukkuu :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!