Instagram @sarkkuk

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannus kotona ja cityssä

Juhannuksen aatto-aamuna ilma näytti vähän tympeältä, päällä oli pilviä. Kaupassa piti lähteä vielä käymään, tällä kertaa olin unohtanut ostaa mm. suolaa. Mennessä keksin, jos äitikin ostaisi jotain juhannusjuomaa. S kassalla kinusi mukaan isohkon tikkarin ja halusi mennä sen syömään "kaupan leikkipuistoon". eli kauppareissu piti kävellä sitten pidemmän kaavan mukaan ja matkan varrella taas useamman kaupan kautta. Menomatkalla pilvet väistyi, aurinko alkoi porottaa ja vaunuja lykkiessä ehti tulla jo kuuma.



Pohdin, jaksaisiko lähteä jossakin käymään, mutta sitä ennen jos lämmittelisi päiväsaunan. Kotipihalla sain idean, ja kaivoin esiin kumiuima-altaan. Samalla kun saunaa ja vesiä lämmitteli, sai siihenkin lämmintä vettä. Saa tosin ei se vähän kylmempikään vesi häirinnyt, kun innostui hyppimään ja kirmailemaan kylpyveden vielä puita odotellessa.









R sen sijaan ei hirveästi perustanut kylmästä vedestä vaan protestoi kyllä kuuluvasti. Hänen onnekseen sauna oli jo lämmin ja vesikin lähes kiehunut niin, että päästiin kylpemään lämpimään veteen. Ei kovin monta kertaa olla tuota pihasaunaa nyt jaksettu talven jälkeen lämmitellä ja nyt kerrankin ei ollut kiire mihinkään, niin tulipahan istuttua saunassa lasten kanssa mullakin varmaan tunnin verran. S kävi välillä pulikoimassa altaassa, R ei tietenkään ihan noin kauaa ollut, kunhan vähän istui ammeessa ja pesun jälkeen meni isin kanssa ulos. Ostettiin kaupasta Sllekkin "saunajuomaa" eli keltaista limsaa, hällekkin vähän spesiaalimpaa kun en tavallisesti hirveästi anna noita limsoja juoda. Hyvin oli mielissään kun kerrankin sai limsaa.

Aavistelinkin jo, että kaiken tuon riehakoinnin ja saunomisen jälkeen lapset sippaisi päiväunille. R alkoi ensin väsymään ja maidot juotuaan nukahti. Tässä välissä ajattelin, jos ehtisin omia juhannusjuomia maistelemaan, mutta kun sain viinin kaadettua lasiin niin S juoksi saunasta itkien ja sanoi, että väsyttää. S meni yläkertaan sänkyyn pötköttelemään, ja kun mulla on eräs ompeluprojekti päällä ajattelin, että tässä välissä ehtisin vähän sitä jatkaa eteen päin samassa huoneessa. Isillä taas oli oma leikkimökinrakennusprojektinsa päällä ja tietysti R sitten heräsi ulkona nukkuessaan sirkkelöintiin... Ulos kun pääsin, niin vuorostaan kuulin, että S alkoi unissaan huutamaan ja menin tämän luokse. Sehän toisinaan vieläkin saa noita huutokohtauksia, tälläkään kertaa ei hyssyttelyt auttanu vaan huuto jatkui vaan. No ajattelin, että olenpahan ainakin samassa huoneessa kun ei se huuto lopu ja istahdin hetkeksi ompelemaan. Sitten vuorostaan alkoi isäntä huutamaan, että en kait vaan ompele, kun molemmat lapset huutaa enkä vietä tarpeeksi aikaa heidän kanssaan. Se siitä rauhallisesta perhejuhannuksesta...! :D

Eipä siinä sitten, kyllähän minä saan aikaa ja tekemistä järjestymään lasten kanssakin ja isi sai ihan rauhassa jatkaa rakennusprojektiaan. Ympäri kaupunkiahan oli monenlaista menoa ja meininkiä, mutta vähän olin ajatellut ja puhunutkin Slle, että käytäisiin "uimarannan leikkipuistossa" niin suunnattiin sitten ex tempore Nallikariin. Yllättävän paljon tuolla olikin lapsiperheitä liikkeellä ja osa ihan grillausväleineistön kanssa. Olin vähän varautunut, että paikalla olis vaan kännääviä teinilaumoja, mutta en kyllä huomioinut yhtäkään sellaista.




Leikkipuistoon ei kyllä kauaa riittänyt mielenkiinto, kun mainitsin uimarannasta... Äitiinsä kun on vissiin tullut, niin mitenpä tuota käyt estelemään. Sanoin, että käydään kokeilemassa onko lämmintä vettä ja toisella kertaa tullaan uimaan.



Vielä mitä, vaatteita alettiin kiskomaan pois päältä vaikka miten sanoin, että ei meillä ole edes pyyhkeitä mukana. Eipä se paljon estänyt tätä uimamaisteria.






Eikä mennyt aikaakaan, kun oli jo kaverinkin löytänyt. Samankokoisen tytön kanssa kontaktoi heti ja yhdessä kirmailivat ja lauleskelivat. Tällä tytöllä oli vaippa, ja kun sen kanssa meni veteen meidän tytön perässä ja se kastui, otti äitinsä sen pois. Tietysti S heti matkimaan ja niin oli kohta molemmat tytöt ilkosillaan vedessä. Pitkään jaksoivat yhdessä uida ja Snkin sain houkuteltua pois vasta heidänkin lähtiessä ja vihjaten, että voitaisiin mennä syömäänkin jotain.


S toivoi ranskiksia. Kummempia ruokavaihtoehtoja ei toki tuolla ravintolassa ollutkaan ajatellen tätä meidän alle vuosikasta, joka hänkin söi jokusen ranskalaisen paremman puutteessa. Syötyämme lähdettiin seuraavaa etappia kohden, josta vähän myöhästyttiin. Minulle jo aijemmin vinkattiin, että Toppilansaaressa olisi jonkin sortin juhannuskokko, ja kun kerran samalla seudulla oltiin, niin lähdettiin katsomaan. Paikalla oli väkeä niin kuin olis isotkin festarit olleet kyseessä, suurin osa lapsiperheistä valui jo pois päin, kun me saavuttiin paikalle.




Olin varautunut makkaranpaisto-ohjelmanumeroon kolikoilla, mutta paikan päällä selvisikin, että makkaroita oli jaossa ilmaiseksi. Tai ainakin oli ollut kello kahdeksasta saakka. Epäselväksi jäi, oliko makkaroita ollut jaossa 300 vai 500 ja oliko ne nyt kaupungin vai asukasyhdistyksen puolesta. Joka tapauksessa, nyt kolme varttia myöhemmin asetuttiin jonon jatkoksi ja henkilökunnasta tultiin juuri meidän eteen sanomaan, että tähän taitaa loppua makkarat. Niin kuin tekikin, jäljellä oli enää muutama kasvismakkara ja kun nyt kerran siinä jo oltiin seisoskeltu, niin kyllä se meille kelpasi. S söi siitä sentään puolet ja sitten vasta sanoi, ettei tykkää. Ja toisen puoliskon väkisin syötyäni todettava oli, että eipä se makkaraa ollut nähnytkään. Sori vaan vegeihmiset, mutta semmnen jauhoköntti se vain on!









Ja missä on vettä, sinne menee meidän tyttö. Sen verran sain estettyä, että otti pois kengät ja mekon, ennen kuin syöksyi uimaan (tosin seisoi jo ne kengät jalassa vedessä!). Lopulta sain hänet lähtemään pois menemällä vaan itse perässä hakemaan.


Nyt kun tämän paikan tietää, niin täytyy pitää ens juhannuksena mielessä ja mennä vaikka omien eväidenkin kera. Moni tuonne vielä jäi illasta nauttimaan ja lisääkin porukkaa tuli meidän lähtiessä pois.


Aamulla kyllä nukutti pitkään. Juhannuspäivä alkoikin pilvisenä ja sitten satoi vettä puoli päivää eli ihan hyvä, että käytiin siellä rannalla kun sää oli parhaimmillaan. Onneksi iltapäivällä sää kirkastui ja päästiin vielä omalle pihalle grillaamaan. Eikä nyt hirveästi olisi jaksanut muualla ollakkaan. Rn viides hammas nimittäin teki tuloaan ja iltakiukku oli sen mukainen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!