Instagram @sarkkuk

torstai 2. kesäkuuta 2016

Kesä

Ajan kulun huomaa konkreettisesti, kun ottaa paljon valokuvia ja luo niiden tallentamiseen kuukausikohtaiset kansiot. Ei ole nimittäin ensimmäinen kerta, kun alan tallentamaan kuvia ja hoksaan, että taas pitää luoda uusi kansio.



Meilläkin alkoi kesäloma. Tai no, konkreettisesti ainoa, jolla varsinaisesti se alkoi, on S, jonka päiväkerho meni kesätauolle, meillä muilla arki kyllä jatkuu samanlaisena ja isilläkin on koko kesä koulua. Tiistaina oli viimeinen kerta, ja  nykyään tyypillisesti viime tingassa sain ostettua kerhotädeille kukat. Samaan aikaan perhekahvilakin julistettiin kesätauolle, mutta toinen alueen perhekahviloista jatkaa vielä kesäkuulle ja meillä on myös tulossa perhekahviloiden "kevätretki" (harkitsin kyllä nimen muokkaamista kesäretkeksi mutta menkööt) ja muuta kivaa yhdistystoimintaa, eli vapaaehtoistyössä ei kellokorttia ole, vaikka vähän voi huilatakkin.


Henkilökohtaisesti itsehän en aijo kesälläkään paljon laiskotella. Tällä hetkellä stressikäyrää kohottaa huomenna perjantaina koittavat pääsykokeet. En päässyt viime hetken paniikilta tässäkään, aloin eilen täyttämään hakupapereita ja tajusin, että en muista lukion päättötodistuksen arvosanoja puhumattakaan sen keskiarvosta. Etsin joka laatikon läpi, mutta muistini mukaan en kyllä ole todistusta nähnyt sitten ylioppilaaksi valmistumisen eli viimeksi 11 vuotta sitten (!). Saa nähdä nyt, pitääkö rimpautella vanhan lukion henkilökuntaa paniikissa vielä viimeisenä päivänä läpi, että olisiko jotain tehtävissä... Lisäksi oon kirjoitellut haastatteluun tulevaa ennakkotehtävää ja muokannut ja lisännyt tekstiä. Nyt sen pitäisi olla tulostusta vaille valmis eli näillä mennään, jos mennään!

Maanantaina meillä oli koulupäiväkin. Olen valinnut kesäksi kaksi sote-alan kurssia, ja niihin liittyen pitäisi alkaa tekemään ryhmätöitä. Asiaa vähän hankaloittaa nyt tuo kerhojen kesäloma eli mulla ei ole nyt senkään vertaa opiskeluaikaa, mitä oli keväällä. Pitää harkita jotakin varamummua hoitajaksi tai ajoittaa koulutyöt ilta-aikaan - ryhmätöiden aikataulut kun vaan ei oo pelkästään minun aikatauluista kiinni niin tämä tulee vaatimaan varmasti isinkin koulupoissaoloja.



Kaiken vastapainoksi on suunnitteilla kuitenkin myös vapaa-aikaa vailla sen kummempia suunnitelmia. Slle olen lupaillut paljon leikkipuistossa käyntiä ja uimista, sekä kavereiden luona kyläilyä, Sitäkin ajatellen, jos syksyllä alkaa koulu, niin nyt on pari kuukautta aikaa vierailla ja käydä leikkimässä sellaistenkin tuttavien luona, joita ei ole aikapäiviin nähty.



Mites teillä lukijoilla, millaisia kesäsuunnitelmia teillä on?

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa hyvältä, rankalta tosin, mutta sitähän se elämä välillä on! Mun kesän kohokohta on omat häät heinäkuussa! :) Ja vihdoin ja viimein myös täydet kesälomat, ah tätä tunnetta, kun on opiskellut vuosia, käynyt joka lomalla töissä ja nyt pari vuotta täyspäiväistä työskentelyä, kyllä maistuu hyvältä! Mukavaa kesää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea häihin! Ihanalta kuulostaa, lomalla on varmasti mukavaa.

      Poista

Ilahduta kommentillasi!