Päivähoidon aloitus

Nyt se olisi taas käsillä yli vuoden kotonaolon jälkeen. Koulu alkaa kolmen viikon päästä ja sitä ennen pitäisi lapset totuttaa päivähoitoon. Tunteet on ristiriitaiset, jännittää tietysti ja olen koittanut lykätä ajatusta hoitoon menosta niin pitkälle kuin mahdollista. En osaa oikein vieläkään sanoa, millaisella aikataululla aletaan nyt totuttamaan lapset hoitoon (kouluaikatauluista puhumattakaan) mutta tänään ajateltiin käydä tutustumassa hoitohenkilökuntaan ja lapsiin.

Lapset menee yksityiseen päiväkotiin, joka on meidän lähellä ja saatiin sieltä juuri sopivasti paikat (suhteitakin toki oli). Siellä on kaksi eri ryhmää, toinen pienille ja toinen isommille. Ovat siis eri ryhmissä, vaikka paljon toki ovat päivän aikana yhdessäkin tekemisissä. Tämä järjestely varmasti toimii, S kun saattaisi helposti saada mustasukkaisuuskohtauksia, "minun pikkuveli", ja toisaalta myöskin hänellä saattaa paha mieli sitten kohdentua tutuimpaan henkilöön eli saattaisi hyvinkin alkaa muksimaan ja kiusaamaan pikkuveljeään. Sisarusrakkaus. Toistensa näkeminen kuitenkin varmasti helpottaa koti-ikävää.

S on jo vanha konkari, mitä tulee päivähoidon suhteen, ja hänelle päiväkoti ympäristönä on jo tuttu. Myös sama hoitohenkilökunta on häntä aiemmin hoitanut, mutta hän ei varmastikkaan muista heistä enää ketään. Tunne tuttuudesta voi silti olla siellä mielessä. Hoidossa on ja tulee olemaan myös muutama tuttu, suunnilleen saman ikäinen lapsi, ja S kyllä odottaakin jo heidän kanssaan leikkimistä. En siis hänestä ole ollenkaan huolissani. Päin vastoin, hän varmasti sopeutuu uuteen tilanteeseen hyvin ja on innokkaana heti mukana leikkimässä muiden kanssa. Saattaa toki äitiä alkuun ikävöidä, mutta eiköhän se siitä pian helpotu.

Mutta sitten on R, joka täytti juuri vuoden ja jolla on hirveä eroahdistusvaihe päällä. Ei tarvi kuin poistua hänen näköpiiristään, niin hirveä itku alkaa. Lisäksi poden hirveää syyllisyyttä siitä, että laitan noin pienen lapsen päivähoitoon. Jos minun mielipidettä olisi kolme vuotta sitten kyselty, niin varmasti olisin ollut sitä mieltä, että ei vuoden vanhaa lasta voi laittaa vielä hoitoon. No oon sen jälkeen mielipiteeni muuttanut monta kertaa ja nyt oon sitä mieltä, että ihan perheen tilanteesta ja vanhempien päätöksestähän se on kiinni, milloin lapsensa hoitoon laittaa. Mutta silti, tieto siitä että jopa nuorempia on hoidossa, ei auta yhtään.

S oli kuitenkin jo vuosi neljä kuukautta, kun aloitti päivähoitomaailmaan tutustumisen ja vielä kevyellä aikataululla pari kertaa viikossa. Sen ikäisenä S oli jo sen verran omatoiminen, että sujahti hoitoon hyvin. Mutta en ole yhtään vakuuttunut eroahdistuksen keskellä elävän pienokaisen sopeutuvuudesta. Varmasti nyt jokainen sanoo, että kyllä se helpottaa, alkuun itkee ja sitten tottuu. Oon kuitenkin varma, että me ollaan se poikkeus, että ei helpota ja hoitajat saa hirveä stressin ja ahdistuksen, kun lapsi itkee vaan.

En myöskään ole mitenkään valmistautunut etukäteen luomalla esim. samanlaisia rytmejä päiväkodin kanssa. Voi siis olla alkuunsa väsynyttä porukkaa, tähän saakka lapset on nukkuneet aamulla niin pitkään kuin nukuttaa, R nukahtaa aamupäiväunille pari tuntia heräämisestä ja S nukkuu päiväunet, milloin nukkuu, jos nukkuu. Uudet rytmit on varmasti hyväksikkin, mutta alkuun voi heitä kummeksuttaa ja näkyä sitten illalla kotona väsähtämisenä. Tajusin myös juuri illalla, että enhän minä ole mitään varusteitakaan ostanut. Missä lie sadevaatteet ja kumisaappaat (onkohan niitä?), vaipat pitäisi ostaa, miten sitten tavaroiden nimikointi, millä sen tekee?

Harmittaa myös se, että en saa itse olla näkemässä kaikkea uutta ja kivaa, mitä lapset oppii ja kokee. Mitä jos R oppii kävelemään juuri hoidossa ollessaan enkä pääse näkemään ensiaskelia? Tai sanoo ensimmäisiä sanojaan päiväkodissa? Entä onko hoitajilla samaa herkkyyttä ja kontaktia tunnistaa lapsen mielialat, tunteet ja tarpeet? Tiedän, oma napanuorani se vaan tässä venyy ja paukkuu ja pitäisi nyt siis lopulta osata katkaista (tai ainakin höllentää).

Alkuun olen suunnitellut kevennettyä aloitusta, onhan meillä siis vielä kolme viikkoa aikaa minun koulun alkuun ja näin ollen, voidaan hyvinkin suunnitella hoitoaikataulu niin, että lapset ehtii sinä aikana tottua hoitoon. Se helpottaa omaa epävarmuuttani vähän. Silti, onhan tämä jännä paikka, äidille varsinkin. Toisaalta, saanpa sitten sitä paljon kuultua omaa aikaa ja keskittyä kouluhommiin 100 % (nimim. kurssien deadlinet häämöttää viikon päässä ja kesken on). Kyllä lapset sopeutuu, mutta miten äiti?


Miten lukijoilla, onko teillä päivähoidon aloittavia lapsia, miten olette uuteen aikakauteen valmistautuneet?