""Jos tykkää syödä, pitää myös liikkua. Itsestä se on kaikki kiinni- liikunta ja ruokavalio!"
Tiina ja Tomi, - 35 kg" www.kiloklubi.fi
Fanfaareja! Aplodeja!
Noin kolme vuotta sitten asetin itselleni tavoitteen, että haluaisin vielä joskus olla samoissa mitoissa, kun olin yliopistoon tullessa.
Opiskelijaelämä sen kaikkine ihanine puolineen kun on tuonut "muutaman" lisäkilon tuossa seitsemän vuoden opiskelujen aikana. Opiskelijatapahtumat on ihana asia, ja osallistuin aikoinani kaikkiin mahdollisiin kekkereihin ja pippaloihin, ja niitä parhaimmillaan saattoi olla useampikin viikossa. Siellä kun on yleensä tarjolla lempiasiaani: ruokaa eli herkkuja. Ja mikä on ilmasta, sitä pitää santsata.
(Sanonta ei ole ilmaisia lounaita pitää kyllä tässä kutinsa, nimittäin tein kyllä melko paljon hommaa kans noiden järjestöjen eteenkin.)
No, eli silloin noin kolme vuotta sitten puntarilla käydessäni oli järkytys vissiin sen verran suuri, että silloin koitin vissiin laihduttaa vähäsen. :D Melko köyhin seurauksin ilmeisesti.
Samaa koitin sitten uudelleen vuosi tämän jälkeen kesällä. Tällä kertaa koitin kans karppausta, mutta en mitenkään orjallisesti sitäkään noudattanu. Sitten paluu järjestötohinaan katkaisi hyvin alkaneen liikuntaharrastuksenikin (ympäri kellon opiskelijapolitiikan parissa plus opiskelut päälle oli mun mielestä erittäin hyvä tekosyy olla harrastamatta muuta kuin hyötyliikuntaa).
Viime keväänä Ateenassa ja kuukausi kentällä vissiin autto mua pudottaan muutaman kilon. Mutta sitten syksyllä ja talvella palasin jälleen opiskelujen - ja gradun kanssa puurtamisen pariin. Ja täytyy sanoa, etten ikinä eläissäni oo ollu niin liikkumaton. Kun ei edes ollut polkupyörää, millä ois voinu tehdä pitempiä kauppareissuja ja päivittäistä hyötyliikuntaa.
Sitten talvella aikani kuluksi lueskelin jotakin blogeja. Niiden seurauksena tajusin, että ei se oikeesti ihminen pysy kunnossa ilman liikuntaa. Hyvähän se, jos on hyvät geenit että voi syödä mitä vaan lihomatta, mutta silloinkin on vaan ns. läskilaiha - eli semmonen laiha narupötkylä, ei lihasta missään.
Niinpä päätin, että jotain on alettava tehä. Aloin pikkusen kattoon, että miten syön (vaikka ruoka ois kuinka hyvää, niin ei sitä tarvi lappoa naamariin niin, että maha ratkeaa). Lisäksi aloin käymään päivittäin ihan vaan kävelyllä.
Suomeen kun tulin keväällä, niin kuulin, kuinka olisin muka laihtunut sitten viime näkemän. Totuudesta en tiiä, mutta mulla oli sellanen kutina, että ennemminkin olin vaan lihonut :D Mutta siitä sain itse asiassa lisää tsemppiä lisätä vähän liikuntaa. Lisäksi kun Suomessa olin, niin kokeilin pari kertaa unohtuneita suomalaisia talviliikuntalajeja, ja Vallu-koiran kanssa kun pitää käydä päivittäin kolme kertaa ulkona, niin kyllä minä voin oleskeluni pantiksi sitäkin pihalla kävelyttää.
Tässä meni pari kiloa. Oli kyllä aikomus Kreikkaan palatessa liikkua, mutta sitten tulikin ne muut suunnitelmat, ja jälleen, eipä ympäri kellon tehdyn päivän jälkeen oo energiaa muuhun, kuin mennä suoraan nukkumaan.
Ilmeisesti kuitenkaan ei tullut syötyäkään liikaa, koskapa omaksi yllätykseksenikin olin pari kiloa laihtunut tuossakin välissä.
Suomeen kun taas tulin kesällä, niin yks ajatus oli pitää kunnon kuntokuuri. Lisäksi huomasin, että mun mukaan ottamani vaatteet häitä varten oli jääneet liian isoiksi. Niinpä piti kehittää jotain muuta, ja löysinkin siskon kaapista tavoitemekon - pari senttiä piti saada kolmessa viikossa lähtemään :D Se ei sitten auttanut muu, kuin napostella salaatteja ja liikkua enemmän.
Ja siitäkin huolimatta, että joka viikko oli jotku kekkerit ja innostuin leipomaan itsekin kakkuja, niin kyllähän se mekko sujahti päälle sitten ihan kuten olin toivonutkin.
Oikeastaan sitten tässä vaiheessa vasta aloin miettimään tuota tavoitepainoani, ja että kyllähän siihen on päästävä viimeistään vuoden loppuun mennessä, ja mielellään jo aikaisemminkin. Eli mitään stressiä, pussikeittodieettejä tai kuntorääkkiä en meinannut alkaa ottamaan, koska niiden tulokset on yhtä tyhjän kanssa.
Plus onhan siinä vielä yksi motivaatiotekijä. Kreikkaan paluun jälkeen mielessäni on ottaa vähän lomaa ja astella biitsille ylpeänä bikinit päällä. Oon nyt parin kesän aikana nähny biitsillä niin erilaisia ihmisiä, että on se laittanut myös omat ajatukset vauhtiin. Jos ihminen näyttää huonolta jo kolmekymppisenä, niin arvatkaapa, miltä näyttää sitten kuuskymppisenä?! Näiden kohdalla sitä miettii, että voisit hyvä ihminen tehdä jotain (30v.) / oisit nyt hyvä ihminen voinut tehdä jotain aikaisemmin (60 v.). Sitten on se toinen kääntöpuoli - ihmisiä, jotka lomallaankin lenkkeilee hiki otsalla ja näyttää kyllä melko hyviltä. Eikä se ulkonäkö ole se tärkein pointti ees, vaan kyllä sen eron näkee, jos toisella on ylipainoa +20 kg, että miten sen toinen jalka alkaa olla haudassa.
Niinpä oon nyt yrittänyt kovasti tsempata omaa ajatusmaailmaani tähän suuntaan. Olkoot tämä sitten vaikka se kolmenkympin kriisi, mutta olkoon! Ja onhan tässä nyt tullut tuloksiakin, ilman mitään pussikeittoja, muitakaan dieettejä tai mitään itsensä rääkkäämistä.
Tässäpä tämä taulukko siis, onhan sitä nyt jossakin täytynyt seurata aika ajoin, missä mennään. Siinä näkee vuoden 2009, 2010 sekä tämän vuoden yritykset. En oo ees mitään ruokapäiväkirjoja tai muuta käyttäny, kun mulla meni alkuun jo hermo niiden kanssa.
Tiina ja Tomi, - 35 kg" www.kiloklubi.fi
Fanfaareja! Aplodeja!
Noin kolme vuotta sitten asetin itselleni tavoitteen, että haluaisin vielä joskus olla samoissa mitoissa, kun olin yliopistoon tullessa.
Aikana, jolloin minaria viitsi käyttää.
Opiskelijaelämä sen kaikkine ihanine puolineen kun on tuonut "muutaman" lisäkilon tuossa seitsemän vuoden opiskelujen aikana. Opiskelijatapahtumat on ihana asia, ja osallistuin aikoinani kaikkiin mahdollisiin kekkereihin ja pippaloihin, ja niitä parhaimmillaan saattoi olla useampikin viikossa. Siellä kun on yleensä tarjolla lempiasiaani: ruokaa eli herkkuja. Ja mikä on ilmasta, sitä pitää santsata.
(Sanonta ei ole ilmaisia lounaita pitää kyllä tässä kutinsa, nimittäin tein kyllä melko paljon hommaa kans noiden järjestöjen eteenkin.)
No, eli silloin noin kolme vuotta sitten puntarilla käydessäni oli järkytys vissiin sen verran suuri, että silloin koitin vissiin laihduttaa vähäsen. :D Melko köyhin seurauksin ilmeisesti.
Samaa koitin sitten uudelleen vuosi tämän jälkeen kesällä. Tällä kertaa koitin kans karppausta, mutta en mitenkään orjallisesti sitäkään noudattanu. Sitten paluu järjestötohinaan katkaisi hyvin alkaneen liikuntaharrastuksenikin (ympäri kellon opiskelijapolitiikan parissa plus opiskelut päälle oli mun mielestä erittäin hyvä tekosyy olla harrastamatta muuta kuin hyötyliikuntaa).
Viime keväänä Ateenassa ja kuukausi kentällä vissiin autto mua pudottaan muutaman kilon. Mutta sitten syksyllä ja talvella palasin jälleen opiskelujen - ja gradun kanssa puurtamisen pariin. Ja täytyy sanoa, etten ikinä eläissäni oo ollu niin liikkumaton. Kun ei edes ollut polkupyörää, millä ois voinu tehdä pitempiä kauppareissuja ja päivittäistä hyötyliikuntaa.
Sitten talvella aikani kuluksi lueskelin jotakin blogeja. Niiden seurauksena tajusin, että ei se oikeesti ihminen pysy kunnossa ilman liikuntaa. Hyvähän se, jos on hyvät geenit että voi syödä mitä vaan lihomatta, mutta silloinkin on vaan ns. läskilaiha - eli semmonen laiha narupötkylä, ei lihasta missään.
Niinpä päätin, että jotain on alettava tehä. Aloin pikkusen kattoon, että miten syön (vaikka ruoka ois kuinka hyvää, niin ei sitä tarvi lappoa naamariin niin, että maha ratkeaa). Lisäksi aloin käymään päivittäin ihan vaan kävelyllä.
Suomeen kun tulin keväällä, niin kuulin, kuinka olisin muka laihtunut sitten viime näkemän. Totuudesta en tiiä, mutta mulla oli sellanen kutina, että ennemminkin olin vaan lihonut :D Mutta siitä sain itse asiassa lisää tsemppiä lisätä vähän liikuntaa. Lisäksi kun Suomessa olin, niin kokeilin pari kertaa unohtuneita suomalaisia talviliikuntalajeja, ja Vallu-koiran kanssa kun pitää käydä päivittäin kolme kertaa ulkona, niin kyllä minä voin oleskeluni pantiksi sitäkin pihalla kävelyttää.
Tässä meni pari kiloa. Oli kyllä aikomus Kreikkaan palatessa liikkua, mutta sitten tulikin ne muut suunnitelmat, ja jälleen, eipä ympäri kellon tehdyn päivän jälkeen oo energiaa muuhun, kuin mennä suoraan nukkumaan.
Ilmeisesti kuitenkaan ei tullut syötyäkään liikaa, koskapa omaksi yllätykseksenikin olin pari kiloa laihtunut tuossakin välissä.
Suomeen kun taas tulin kesällä, niin yks ajatus oli pitää kunnon kuntokuuri. Lisäksi huomasin, että mun mukaan ottamani vaatteet häitä varten oli jääneet liian isoiksi. Niinpä piti kehittää jotain muuta, ja löysinkin siskon kaapista tavoitemekon - pari senttiä piti saada kolmessa viikossa lähtemään :D Se ei sitten auttanut muu, kuin napostella salaatteja ja liikkua enemmän.
Ja siitäkin huolimatta, että joka viikko oli jotku kekkerit ja innostuin leipomaan itsekin kakkuja, niin kyllähän se mekko sujahti päälle sitten ihan kuten olin toivonutkin.
Oikeastaan sitten tässä vaiheessa vasta aloin miettimään tuota tavoitepainoani, ja että kyllähän siihen on päästävä viimeistään vuoden loppuun mennessä, ja mielellään jo aikaisemminkin. Eli mitään stressiä, pussikeittodieettejä tai kuntorääkkiä en meinannut alkaa ottamaan, koska niiden tulokset on yhtä tyhjän kanssa.
Plus onhan siinä vielä yksi motivaatiotekijä. Kreikkaan paluun jälkeen mielessäni on ottaa vähän lomaa ja astella biitsille ylpeänä bikinit päällä. Oon nyt parin kesän aikana nähny biitsillä niin erilaisia ihmisiä, että on se laittanut myös omat ajatukset vauhtiin. Jos ihminen näyttää huonolta jo kolmekymppisenä, niin arvatkaapa, miltä näyttää sitten kuuskymppisenä?! Näiden kohdalla sitä miettii, että voisit hyvä ihminen tehdä jotain (30v.) / oisit nyt hyvä ihminen voinut tehdä jotain aikaisemmin (60 v.). Sitten on se toinen kääntöpuoli - ihmisiä, jotka lomallaankin lenkkeilee hiki otsalla ja näyttää kyllä melko hyviltä. Eikä se ulkonäkö ole se tärkein pointti ees, vaan kyllä sen eron näkee, jos toisella on ylipainoa +20 kg, että miten sen toinen jalka alkaa olla haudassa.
Niinpä oon nyt yrittänyt kovasti tsempata omaa ajatusmaailmaani tähän suuntaan. Olkoot tämä sitten vaikka se kolmenkympin kriisi, mutta olkoon! Ja onhan tässä nyt tullut tuloksiakin, ilman mitään pussikeittoja, muitakaan dieettejä tai mitään itsensä rääkkäämistä.
Kiloklubi.fi - edistyminen jäsenyyden alusta.
Tässäpä tämä taulukko siis, onhan sitä nyt jossakin täytynyt seurata aika ajoin, missä mennään. Siinä näkee vuoden 2009, 2010 sekä tämän vuoden yritykset. En oo ees mitään ruokapäiväkirjoja tai muuta käyttäny, kun mulla meni alkuun jo hermo niiden kanssa.
Kiloklubi.fi - edistyminen viimeiset 6 kk.
(Tuossa lopussa en oo jaksanu painon sahaamisia laittaa ylös ollenkaan,
eli ainoastaan silloin, kun on menty alaspäin.)
Eli oon nyt saavuttanut erään elämäni tavoitteista. Mutta jotta hätä ei olisi tämän näköinen, pitäähän ihmisellä olla uusiakin tavoitteita. Olkoon nyt ensin vaikka se, että miten pysyn tässä senkin jälkeen, kun palaan Kreikkaan, Vallua ei ole lenkkikaverina, oon lomalla, kirjoitan gradua... jostakin pitäisi siis saada motivaatiopiikki silloin, kun opiskelu vetäisi puoleensa enemmän.
Ja enpä panisi pahakseni, jos tässä saavuttaisi sitten senkin tason, että pääsisin niihin mittoihin, mitä olin ennen kun tulin yliopistoon. Mahdottomuushan se ei ole nimittäin sekään :)
Tähän on vielä matkaa... ...kuin myös tähän (v. 1999?).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!