Niinpä kun yliopiston sähköpostiin tupsahti jokin aika sitten mailia, jossa mainostettiin, että teatterinäytökseen pääsisi koeyleisöksi ilmaiseksi, ja kun aikataulullisesti tapahtuma sopi kalenteriini, niin ilmoittauduin mukaan.
Kyseessä oli todellakin näytelmän ensimmäinen harjoitusnäytös. Tätä aijemmin tämä oli ilmeisesti kerran vedetty jonkin kohtauksen osalta, mutta ei kokonaan. Ohjaaja Jaakko Saariluoma varoitti ennen esityksen alkamista, että mikäli näytöksessä jokin menee pieleen, pidättää hän oikeuden laittaa näytelmä poikki. Luvassa oli kuulemma esitys, jossa ainakin viimeksi yleisö oli nauranut paljon, ja tämän illan yleisö lupaili hänen mukaansa naurua enemmän. Paikalla oli joku satakunta katsojaa, aika fifty-sixty opiskelijoita ja eläkeläisiä.
Noin tunnin päästä koitti väliaika, ja pitää myöntää, että olin siinä vaiheessa vähän pettynyt. Mietin, että taidan olla sitten aivan eri sukupolvea muiden katsojien kanssa, kun ei tuossa mun mielestä montaa hauskaa kohtaa ollut. Epäilin, että oon ehkä jotenkin sitten huumorintajuton.
Väliajasta teatterille muuten miinusta, sillä siellä ei ollut kahvio auki, olis mun mielestä sen verran pitänyt panostaa kuitenkin, vaikka ilmainen katsojajoukko muilta osin oltiinkin.
Väliajan jälkeen tuo näytelmä kuitenkin pääsi vasta kunnolla käyntiin, ja mulla menikin hetki tajuta, että siinä oli oikeasti hauska juju. Ihmeen äkkiä muuten ne saa nuo lavasteetkin vaihdettua.
Mutta yhtään liioittelematta sanon, että seuraavan tunnin aikana ei ollut montaa hetkeä, että olis ehtinyt kunnolla hengittää välissä naurultaan. Nauroin siis aivan vedet silmissä, ja kuulosti muullakin yleisöllä olevan hauskaa. Jos nauru pidentää ikää, niin mulle tuli justiinsa kymmenen vuotta lisää elinaikaa.
Suosittelen tätä näytelmää siis lämpimästi, jos haluaa nauraa toden teolla. Harmittaa, ettei näissä teatteriesityksissä tule käytyä enemmänkin, onhan nuo lipun hinnat kuitenkin aika suolasia opiskelijan budjetille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Ilahduta kommentillasi!