Hormoonit

Tässä pari viikkoa synnytyksen jälkeen uudenlaiseen kehoon (ja mieleen) totutelleena on aika nostaa kissa pöydälle (ei kirjaimellisesti, Leevi osaa hyppiä pöydille kyllä itsekin) ja kertoa, että miten on kroppa muuttunut.

Jälkeenpäinkin sanoen mun raskausaika oli helppo. Alkuraskaudessa mulla oli suurimmat vaivat. Ensimmäisiä merkkejä, että nyt saattais olla jotain sattunut, oli juoksulenkillä kipeytyvät rinnat (jonka takia en sitten lopulta voinut juosta) sekä alavatsasäryt vatsalihasliikkeitä tehdessä (ja jumppailukin jäi siksi pois ohjelmistosta). Haju- ja makuaisti muuttui. Ensin jouduin ajamaan A:n pihalle tupruttelemaan tupakoitansa (Kreikassa on ihan yleistä polttaa sisällä) välillä melko räyhähengen saattelemana, kun ei se millään uskonut (josta A:kin viimeistään päätteli, että olen raskaana). Samalla jäi ne omat loput vähäisetkin tupakanpoltot pois, kun maku alkoi vaan etomaan niin paljon. Eräs aamu herättyäni olin keittämässä kahvia, kun tajusin, ettei tee yhtään mieli. Olin kuukauden juomatta kokonaan kahvia. Sen sijaan sain seurakseni suklaanhimon (kerran kesken juoksulenkin menin ostamaan leipomoon palan suklaakakkua!). Aamuiset juoksulenkit jäi pois muutenkin, koska unta vaan riitti nykyistä enemmän ja silti väsytti koko päivän. Ummetus, tarvinneeko kertoa enempää. Ateenanreissun päätteeksi sairastuin muutaman päivän kestäneeseen flunssaan, ja heti perään eräs aamu jääkaapin avattua olinkin seuraavaksi yökkimässä vessanpöntöllä. Tätä kesti muutaman viikon, ja sen aikana saatoin syödä lähinnä appelsiineja, jääkylmää appelsiinimehua, ja korppuja/näkkileipää leikkeleen ja juuston kanssa. Rasvaisen ruuan, sipulin, ja monen muun voimakkaan ruuan tuoksu oksetti, ja varmasti A:sta oli turhauttavaa yrittää tuoda mulle illalla ravintolasta ruokaa, kun en kertakaikkiaan vaan kyennyt syömään mitään.

Kaikki tuo onneksi meni ohi yhtä pian kuin tulikin, ja tuon alun jälkeen vointi on ollut erittäin hyvä: pystyin liikkumaan aina viimeisiin raskauspäiviin saakka, ja ruoka maistui välillä liiankin hyvin - siitä huolimatta pyrin syömään terveellisesti. Makeanhimo (karkit, suklaa ja hedelmät) oli kuitenkin seurana koko ajan, joskus enemmän, toisinaan vähemmän. Raskauskiloja kertyi kaiken kaikkiaan noin 12,5 kiloa, mikä jää oman tavotteeni piiriin (norm. 10-15 kg).

No niinhän sitä sitten luulisi, että synnytyksen jälkeen tämä kaikki olisi taakse jäänyttä elämää.
...

Lähes joka yö herään siihen, että niska on märkänä ja hikeä pukkaa. Sama toistuu koko päivän mittaan. Nämä helteet ei auta asiaa yhtään. Silti vaatetta ei voi loputtomiin vähentää, koska on olemassa rintatulehduksen vaara. Yläruumis pitääkin olla jatkuvasti kunnolla topattuna.

Raskauskiloista keskimäärin noin 5 kiloa jää synnyttäjillä sairaalaan. Itselläni lähti n. 6kg ja kotiin palattua on vielä muutama kilo lähtenyt lisää. Onkin ollut ilo vetää vanhat housut ja hameet jalkaan monen kuukauden jälkeen! Niin, housut menee, mutta yläosat ei. Kiitos imetyksen, joka tuota ylävartaloa on paisuttanut noin kahden kuppikoon verran...

Löllöä on.

Rinnat on myös lähestulkoon koko ajan kipeät ja arat, ellei niitä ole tyhjentelemässä. Aina ei vauvan ruokarytmi ja maidontulo vaan sovi yksiin, ja siinä sitten juostaan äkkiä liivinsuojuksia vaihtelemassa, kun paidan etumus on märkä ja lattia jo melkein lainehtii maidosta. Niin ja kun toisesta imettää, niin toinen vuotaa kuin seula. Onneksi on tuo maidonkerääjä, jonka voi asetella toiseen keräämään aina sitä tursuavaa maitoa. Tosin välillä unohdan sen olemassaolon, kumarrun ja whoops, niin on vain maidot taas pitkin paitaa ja lattiaa. Pakastinkin alkaa saada täyttöä ylimääräisestä maidosta.

Vielä siitä nukkumisesta, edelleenkään ei pysty mahallaan nukkumaan, kiitos juuri noiden kahden keilapallon! Voin pienesti kuvitella, miltä ne silikonit tuntuis - en kiitos ole ottamassa.

Ja kohta sitä vissiin paisuu uudelleen. Oon aina ihmetellyt, että miten sitä raskautta ja etenkin sen jälkeistä aikaa ihmiset pitää tekosyynä sille, että ne on lihoneet sen min. 20 kiloa... "Kyllä sen verran pitäisi olla itsekuria ja aikaa liikkumiselle edes se tunti päivässä"... No, hyvä että edes vessassa ehtii käydä, ja roskapussin viedessä saa juosta sisään ja ulos, ennen kuin natiainen huomaa lähtösi ja alkaa nitisemään. Vaunulenkille jos jossakin vaiheessa valvottujien öiden jälkeen jaksaa lähteä, viimeistään puolivälissä sieltä vaunuista alkaa kuulua natinaa, jonka hyvällä tuurilla saa tutilla vaimennettua - jos sitä ei sylkäistä ulos, koska nyt olisi oikeasti nälkä.

Hyvä välipala...

Ja jatkuvasti olisi itselläkin nälkä! Siispä valmistanpa tässä herkullisen salaatin itselleni. (Syön toki muutakin kuin salaattia pelkästään!) Kolmen tunnin päästä, kun oot vihdoin saanut kaikki ainekset jotenkuten pilkottua (välillä yhdellä kädellä taituroiden vauvan kiikkuessa toisella kädellä) ehtii istumaan hetkeksi alas sitä syödäkseen (johon menee seuraava tunti kaiken muun oheistoiminnon ohella). Tässä välissähän olet tietysti supernälkäisenä, väsyneenä ja imetyksestä aiheutuneen kalorivajeen saattelemana vedellyt naamaan kaikkea, mitä käden ulottuville on matkalla sattunut (hedelmien jälkeen vuorossa on ne jämät suklaalevystä, joulusta asti kaapissa lojuneista konvehdeista, jäätelöä, suolapähkinät, sipsipussi, jonka olemassaolon ylähyllyllä ehdit jo unohtaa...oikeesti se sipsipussi vielä toistaiseksi vain kummittelee tuolla enkä ihan vielä ole siihen sentään sortunut). Syön ihan samalla lailla nyt kuitenkin, mitä esim. raskausaikana. Mitähän oikeaa ruokaa sitä pitäis syödä normaalien aterioiden päälle, ettei tuu sitten naposteltua kaikkea ylimäärästä? Maitoa kuitenkin ainakin tulee, se kait se on pääasia.

...ja vähemmän hyvä välipala.

Kaupasta on muuten pitänyt rohmuta luumuja, koska ei ne vatsaongelmatkaan jääneet sinne synnytyssaliin...

Jotta semmosta tässä nyt muutaman viikon jälkeen. Lohduttaa, että joskus kait ne nämäkin vaivat helpottuu ja unohtuu, ihan kuten nuo raskausvaivatkin. Ja onneksi näistä oireista nyt saa ainakin "nauttia" tuon pikkuprinsessan ♥ kanssa. Ja joka päivä kuitenkin tämä arkirytmikin alkaa sujumaan enemmän ja enemmän, niin että jää jopa hetki omaa aikaa esimerkiksi bloggaamiselle, jos ei pyykkivuori odota. :))