Instagram @sarkkuk

Instagram bloglovin photo box-32_zpsq2otsdvh.png  photo blogger_zpsmvnu0kem.png Google+

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Lasten kanssa ravintolassa

Viime päivinä on taas saanut some kuohua, kun lapsiperheitä koskevista asioista on uutisoitu. Tällä kertaa aiheena on ollut lapset ravintolassa - tai ennemminkin se, että aina lapsia ei huolita joka ravintolaan (Ylen uutinen aiheesta). Ymmärrän kyllä kuohunnan, varmasti itseäkin harmittais, jos yrittäisin lasten kanssa mennä johonkin syömään ja ovella käännytettäisiin pois ilman ennakkovaroitusta. Toisaalta tämä sopii suomalaiseen jäyhään kulttuuriin vallan mainiosti. Kokemusta on Etelä-Euroopasta, jossa on aivan tavallista, että koko perhe lapset mukaan lukien kokoontuu ravintolaan syömään illallista kello kahdeksan jälkeen illalla, ja ravintolassa vietetään hyvinkin pari tuntia. Tässä vaiheessa suomalaiset pirjopetterit on olleet jo hyvän tovin vällyjen alla kaurapuurot nassussaan. Ei Suomessa ole sellaista ravintolakulttuuria, joka Etelä-Euroopassa on. Tuollainen vaatisi radikaalimpia muutoksia ihan yhteiskunnan perustasolta lähtien.



Silti mieleen tuli heti muutama tuttava, jotka varmasti ovat asian kanssa samaa mieltä ja oikein arvasin, kun Facebookin uutisvirrasta tuli saman tien vastaan asiaa puoltava kommenttiketju. Ymmärrän siis myös tosi hyvin sen, että jos pariskunta lähtee ravintolaan viettämään romanttista iltaa, jollaista heille ei välttämättä ole suotu kuukausiin (vuosiin?), niin ensimmäisenä ei jaksaisi kuunnella lasten kitinää siitä, onko ketsuppia ruuassa liikaa vai liian vähän.

Itse en mitään fine diningia ole harrastanut (miten ehtisinkään?), eli en siis myöskään veisi omia lapsiani ravintolaan, jonka konsepti on tarkoitettu nimenomaan tällaiselle siistimmälle ruokailulle (ei siis niin, että siellä ranskanperunat ja porkkananpalat lentelevät pitkin lattioita ja maitomukin koko sisältö läikkyy pöydälle. Ne muutamat kerrat, mitä ollaan ulkona syöty, niin on käyty nimenomaan ns. pikaruokapaikoissa - koska pikana se ruokailu on väistämättä suoritettava. Tuore esimerkki minulta löytyy eiliseltä, kun käytiin vähän elämys- ja ostosreissulla Ideaparkissa. Reissu venähti sen verran, että sekä itsellä että lapsilla alkoi olla puolenpäivän jälkeen nälkä ja kun ties monennetta kertaa kyselin Sn mielipidettä siitä, syötäisiinkö me siellä kaupoilla jotain, keksi hän yhtäkkiä haluavansa jonkun samanlaisen leivän, mitä näki "vauvan" syövän eräässä ravintolassa. Viime kerrasta viisastunena tiesin, että leipä taitaisi jäädä hyvinkin syömättä, ja koska itselläkin oli nälkä niin laskeskelin, että ihan varmasti pärjättäisiin kaikki, jos ostettaisiin vaan yksi pitsa ja jaettaisiin se meidän kolmen kesken.




Itse paikan valintakaan ei sujunut kovin hyvin, koska lapsi ei aluksi ollenkaan suostunut minun ehdotukseeni pitseriasta vaan halusi paikkaan, jossa on kiipeilyteline (nyt sen enempää näiden paikkojen nimiä mainitsematta). Lupasin hänen nyt sinne mennä sen aikaa, kun itse pähkäilin, mitä syötäisiin, mutta arvelin, että ei meistä kukaan kuitenkaan jaksaisi syödä kovinkaan paljon, eli buffet oli ihan no-no. Kun viimein sain Sn houkuteltua pois sieltä kiipeilypaikasta ja maaniteltua vielä sen verran, että tämä suostui ylipäätänsä syömään (!), niin istuttiin erääseen pitseriaan. Pöydän valinta olisi pitänyt taktikoida tarkkaan ensin myös, istahdettiin tyyliin ensimmäiseen ja kun olin laittamassa sen ääreen syöttötuolia Rlle, niin tajusin, että ei tulisi onnistumaan. Mutta neiti kolmeveepä ei suostunut vaihtamaan pöytää, eli minun oli istuttava Rn kanssa penkeille niin, että pönkkäsin jo parasta aikaa selkänojalle kiipeilevän lapsen kulkuväylän toisesta sivusta. Juuri kun olin itse saanut ahterini alas, niin S päätti haluta cokista ja tämän kerran en jaksanut ajatella parempiakaan vaihtoehtoja, vaan hänelle sen kävin ostamassa. Totta kai R myös halusi siitä maistaa, se onneksi hoitui suurempia protesteja Sn puolelta (pieni vastaansanominen kuitenkin).

Kun pitsa sitten saapui, paloittelin siitä siististi pieniä käteen sopivia paloja meidän kahdelle lapselle. alkoi syömään innokkaasti ja lopputuloksena taisi syödä yhden kokonaisen palan eli noin 1/8 pitsasta. Sen sijaan suostui maistamaan ehkä kolme oman kätensä kokoista palaa ja yritti loppuja tunkea minun suuhun.

Itse tässä kaiken ohella yritin myös syödä, toimien siis edelleen pönkkänä siinä sivussa, että R ei kiipeilyiltään tippuisi alas. Toinen vinkeily oli yrittää kiivetä pöydän päälle. Lopulta nostin Rn syliini. Siinä hän viihtyi kaksi sekunttia, kunnes alkoi kiemurtelu. Pitsaa oli tässä vaiheessa vissiin vielä puolikas jäljellä. S lopetti syömisen ja halusi tulla pöydän alta minun puolelle istumaan. R vänkäsi ja kiemurteli edelleen, joten nostin hänet ostoskärryihin istumaan kun käsivoimat ei enää riittänyt tätä pitämään aloillaan. Tästä S keksi uuden idean, koska halusi jo pois ja itsenäisesti lähti työntämään Ra ostoskärryissä pois pitseriasta. Sen verran sukkelaan meni, että ehtivät jo hyvinkin oven ulkopuolelle ennen kuin sain kiinni ja palautettua sisään, jossa odotti vielä 1/4 pitsasta. S ilmoitti haluavansa jo pois, tai sittenkin kiipeilemään ja sanoinkin sitten, että voi mennä kiipeilemään ja tulen kohta perästä, samalla meidän tavaroita mukaan pakkaillen.

Pitsasta jäi pieni palanen syömättä, kun ei itselläkään enää maha vetänyt yhtään ja R vain puisteli päätään, kun yritin vielä kerran hänelle tarjota. Löysin Sn kiipeilypaikalta, josta hän onneksi suostui pois lähtemään "vain" muutaman kehotuksen jälkeen.

Meidän onneksi tässä "ravintolassa" ei ollut kuin pari muuta asiakasta samaan aikaan ja hekin muutama rivi takana päin, mutta kyllä kävi tuon meidän pikavisiitin aikana monta kertaa mielessä, että on tämä ihmisistä varmasti ihan hirveää katsottavaa. Sääliksi olisi käynyt paremmassa paikassa heitä, jotka olisi meidän kanssa joutuneet ruokailemaan samaan aikaan!


2 kommenttia:

  1. Meillä lapset on erittäin tottuneita ravintolassa kävijöitä. Ovat pienestä asti käyneet monen tasoissa ravintoloissa. En näe mitään ongelmaa käydä lapsiperheenä ravintolassa syömässä. Meillä ainakin lapset osaavat ravintolassa käyttäytyä ja tietävät kuinka siellä toimitaan- joskus tuntuu, että paremmin kuin jotkut aikuiset. :D Heidän kanssa on helppoa nauttia ravintolareissuista. Ehkä se on tottumiskysymys? Kaikki menee sushista pitsaa ja puikoilla osaavat syödä jne. - Iin ja S:n mami

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on, että ei tätäkään opi muuten kuin siellä ravintolassa käymällä. Kyllä se on myös sitä ruokakulttuuri- ja tapakasvatusta. Onneksi nyt edelleen kuitenkin on ravintoloita, joihin lapsetkin pääsee. :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!