Instagram @sarkkuk

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus ja ekoja kertoja

Niin se vaan kesäpäivänseisaus, mittumaari ja juhannus taas tuli ja meni menojaan. Päivät lyhenee, illat pimenee ja talvi on taas kohta täällä... Onneksi ei kuitenkaan aivan heti, itte ainaki oottelen innolla vielä povattuja helteitä ja että pääsis tuonne pihalle jo kunnolla ulkoilemaan kohta parin viikon sisällä öhöttelyn sijaan.


Ensimmäistä kertaa noin viiteentoista vuoteen (!) oli tämä juhannus nyt tyystin toisenlainen: täysin alkoton ja kotona vietetty. Enkä oikeastaan muuta ees osannut kaivata, kyllä vaan nämä ensimmäiset päivät /viikot/kuukaudet vie energiat sille tasolle, että ei kyllä mihinkään hippaloihin ja hulinoihin tee ees mieli lähteä. Sen verran taivas onneksi raotti viikonloppuna pilveään ja vointi alkoi olla sen mukainen, että perjantai-iltana viimein kokosin vaunut kasaan ja kävimme ensimmäistä kertaa vaunukävelyllä.


Jotenkin jännitin vähän tuotakin, että mitenhän se menee. Lähinnä sen osalta, että jos olen jossakin kaukana kotoa, vauva herää ja saa hirveät itkupotkuraivarit, mitäs sitten? Onneksi tämä pikku natiainen on kuitenkin (vielä) melko säyseää sorttia ja niin hän vain nytkin nukkui koko reilu puolituntisen, mitä uskalsin kävellä.


Lauantaiksikkin haaveilin kävelyretkestä, mutta ilma ei siihen antanut myöten. Onneksi sunnuntai-iltana oli taas hieman parempi sää. Sitä ennen kuitenkin saimme tänne vierailijoita porukoistamme, eli nuppusen (näitä lempinimiä nyt vaan satelee :) tuoreet mummu ja pappa kävivät kylässä katsomassa uutta jälkeläistään.

 Tässä vaavi vain haukottelee vaikka ei siltä näytä :D

Myös muita juttuja mahtui tähän viikonloppuun ensimmäistä kertaa:

Vaunukävelyn päätteeksi piipahdus lähikauppaan...

 
...Makoilu sitterissä...

 
 ...sekä kylpy kotona...


...mistä jo ilmeestäkin päätellen tämä ruttunaama ei tykännyt ollenkaan! Mites tästä mitään uimamaisteria koulitaan, jos vesi on nuin inhottava asia?? :))

6 kommenttia:

  1. voi toista ku on nii suloinen ♥ minustakin tuli lauantaina kummitäti, niin mun kihlattu oli sylikummi ja piti lasta sylissä nii hänelläki ne ilmeet oli semmosia että kohta tulee itku. :D mut se vaa katteli ja oli aika hiljaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, onnea vaan snnekkin! <3 Kyllä nuo pienet söpöläiset vaan herkistää mielen :)

      Poista
  2. Juu nii kyllä herkistää. :) on ne vaa nii lutusia! :) ja sitku ne oppii puhuun nii ne höpöttelee kaikkee. :)

    VastaaPoista
  3. meilläkään ei aluksi tykätty kylpemisestä yhtään, meni monta kertaa ihan parkumiseksi koko touhu.. nyt ollaan jo tajuttu että mukavaahan se on. älä luovu uimamaisterihaaveista siis ihan vielä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa se tämäkin hoksais kylpemisen ilot pian. Vaipanvaihto ja pyllynpesu kun kuitenkin on ilmeisesti hauskaa puuhaa, kun yleensä neitiä ihan hymyilyttää tuo riisuminen-pesu-pukeminen -rumba! :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!