Instagram @sarkkuk

maanantai 5. toukokuuta 2014

Kolmet messut

Aikasemmin bloginkin puolella mainitsin Ouluun tulevista Kunnossa!-messuista. Täällä päin ainakin omiin silmiin harvoin mitään vastaavaa järjestetään, niin jo mielenkiinnosta lähdin katsomaan paikan päälle, mitä siellä olisi.


Messut oli siis Ouluhallilla kahtena päivänä, yhdessä puutarha- ja käsityömessujen kanssa. Aijoin ostaa ennakkolipunkin, mutta havahduin mainoksiin vasta, kun ennakkolipunmyynti oli jo päättynyt, eli ei voi ainakaan liiasta huomiosta näitä messuja syyttää.



Puutarhapuolen kävelin lähinnä vain läpi lopuksi, kun ei itsellä ole oikein puutarhaa, jota hoitaa. Siellä näytti olevan erikoisempia kukkasipuleita sekä mm. chilintaimia myytävänä, eli myös miehille jotakin. Lisäksi oli kalusteita aika paljon eri yrittäjiltä.


Lisäksi tuttujakin näytti olevan paikalla, ihan kävijäkuhinan kanssa.




Paikalla oli minun mielestä aika paljon noihin messujen kategorioihin kuulumattomia esittelijöitä. (Tai periaatteessa kädentaitoihin kai voi aika löyhästi lukea "kaiken"). Useampi leipomo möi esim. karjalanpiirakoita, ja eri puolilta hallia löytyi monenlaista kalasäilykkeiden myyjää. Näillä toisaalta oli messuvieraille tarjota maistiaisia, kun taas muilta ständeiltä ei juurikaan saanut mitään näytteitä tai muuta vastaavaa.




Minä tosissani lähdin paikalle katsomaan tuota Kunnossa!-osiota, erityisesti kun mainostettiin kuntoilua, liikuntaa ja urheilua. No ilmeisesti ei tämä periferia houkuttele yrityksiä, nimittäin melko olematon oli tämä osuus. Oli jos jonkinlaista huuhaa-tuotetta esitteillä, yhdellä tyhjällä pöydällä heitetty esitteitä Oulu-jumpasta ja parista kesällä olevasta liikuntatapahtumasta. Likkojen Lenkillä oli oma ständi, sekä paikallisella itämaisen tanssin yhdistyksellä. Sitten oli jotain hieman extremempää, kuten melontaa ja jousiammuntaa. Hyvinvointiteemaan voinee lukea jotkin kosmetiikka- ja kampaamopalvelyt. Ja siinäpä se. Ei esimerkiksi yhtään kuntokeskusta ollut paikalla, tai jotain urheilu- ja kuntoiluvalmisteita markkinoivaa tahoa. Jos otetaan vertailukohdaksi esim. yliopistolla syksyisin opiskelijoille järjestettävä hyvinvointiviikko ja sen yhteydessä olevat messut, niin ero oli kyllä huomattava.






Käsityöpuoli oli monipuolinen, ja sieltä löytyikin yllättävän paljon lastenvaatetta sekä koruja ja muita asusteita. Onneksi olen köyhä kuin kirkonrotta, eikä kaikissa paikoissa käynyt korttimaksu, eli kattelin vaan kaikki ihanuudet läpi.







Tyhjin käsin ei sentään tarvinnut pois lähteä. Pääsylipun mukana tulevan etulippusten joukossa näytti jopa olevan muutama yritys, jotka löytyy Oulustakin. Ja kun ständeillä herkkutuotteita kun oli tarjolla sokerittomana, niin tottahan sitä piti ostaa itselle maistiaisiksi. Eli ostin sokeritonta chilisuklaata. Tuossa olikin yllättävän paljon potkua, kun jopa isi kommentoi sen ärhkkyyttä. Lisäksi suklaan maku tulee niin hyvin esiin, että tätä ei todellakaan tarvi kerralla syödä kuin pieni palanen, ja suklaanhimo on tyydytetty.


Ja koska S oli niin hyvää messuseuraa äidille, niin tottahan hänkin ansaitsi pienen lahjan.



Hypistelin tuota Myy-haalaria jo niin moneen kertaan, että piti se sitten ostaa, kun oli enää yksi sopiva koko jäljellä. Lähti kuitenkin vielä niin hyvään markkinahintaan. Mun piti olla vähän aikaa ostoslakossa, mutta sopivat yökkärit alkaa olla vähissä, ja tätä voi pitää kotiasunakin, kun on niin ihana.

Tällä Mukelomestan ständillä oli vaikka mitä ihanaa. Heiltä kuulinkin, että kesäkuussa on Ouluun tulossa Kivaa! Lapsi- ja perhemessut, eli karnevaalitjoihin on ilmainen pääsy!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!