Instagram @sarkkuk

tiistai 6. toukokuuta 2014

Liikunnat huhtikuu

Huhtikuun liikunnat 15 tuntia, 19 kertaa.

Klikkaa isommaksi

Ei hyvä, ei paha, paremminkin voisi mennä. Kuukauteen sisältyy monenlaista liikuntaa: siinä, missä alkukuusta pääsin vielä Syötteellä hiihtämään, niin loppukuusta kävin elämäni ensimmäistä kertaa joogassa! Monipuolisuudesta sain myös HeiaHeiassa "palkinnon", kun saavutin kymmenen eri liikuntalajia tälle vuodelle.



Huhtikuuhun sisältyneet pitkät arkipyhät on pakottaneet minutkin vähän muuttamaan liikuntarytmiä, eli ryhmäliikunta- ja salitunnit ovat nyt jääneet vähemmäksi ja sen sijaan ulkosalla on tullut liikuttua hieman enemmän. Enemmänkin voisi, mutta olen välillä tuntenut oloni sen verran väsyneeksi, että ei ole enää ollut puhtia illalla liikkumiseen - vaikka välillä taas on pitäny lähtee ulos vähän happea hakemaan ja päätä tuulettamaan. SATSilla olen pyrkinyt käymään 2x/vk aina kuitenkaan onnistumatta, eli minun treenipassissa piti ottaa jo lisäviikko käyttöön, kun en kaikkia leimoja saanut aikataulun puitteissa kerättyä.


Mihin olen tyytyväinen, niin juurikin nuo mustat pallukat eli päivät, jolloin ei ole tullut liikuttua, ovat vähenemään päin. Tavoitteena olisi eliminoida ne kokonaan. Helpommin sanottu kuin tehty, kun liikunnan rajana on se 20 min yhtäjaksoinen suoritus, eli pelkkä kauppareissu ei tähän riitä. ;)


SATSin jäsenet sen jo tietänevätkin, jos ovat sähköpostiaan vilkaisseet perjantain jälkeen. Eli SATS on päätetty myydä Fressille, ja tämä tapahtuu toukokuun alun aikana. Mailin mukaan jäsenillä olisi kuukausi aikaa irtisanoa jäsenyytensä, mikäli eivät ole tyytyväisiä. Toisaalta nyt olisi kesä tulossa, eli muutenkin salilla tulee varmasti käytyä vähemmän, ja voisi keskittyä ulkoliikuntaan. Mutta tulisiko sitä plösähettyä sohvalle, jos salikorttia ei olisi? Kuitenkin puolella korvalla kuulin MiniSATSin ovella, että Fressillä olisi vieläkin kattavammat ajat lapsiparkin puolella, toisin sanoen jos tämä tulisi kattamaan joskus kesän jälkeen myös Heikinkadun kuntokeskuksen, niin minulla olisi ihan hirmuhyvät mahdollisuudet treenata entistä enemmän. Toisin sanoen, odotan nyt lisätietoa, mitä palveluita tämä omistajamuutos tuo tullessaan, ennen kuin teen mitään päätöstä suuntaan tai toiseen.




Yhteistyössä mukana SATS Heikinkatu

2 kommenttia:

  1. Wau! Tosi hyvin olet jaksanut liikkua!! Voisin ottaa mallia sinusta..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miten se vaan aina itestä tuntuu, ettei ikinä tee tarpeeksi. :) Saa toki ottaa mallia, vaikka parannettavaa tässäkin on.

      Poista

Ilahduta kommentillasi!