Instagram @sarkkuk

maanantai 19. toukokuuta 2014

Oulun Lastenmessuilla

Aurinkoinen sää näyttäis jatkuvan kolmatta päivää, toivottavasti kesä on tullut jäädäkseen! Eilen päästiin auringossa jo hellelukemiin, ja ilmeisen moni oli kokenut sisäisen viherpeukalonsa kuorituneen sisuksistaan ja puuhailivat eilen ulkosalla pihaistutusten parissa. Toivottavasti silti ehditte sen verran sisätiloihin, että kävitte Oulun Lastenmessuilla?


Minä tosiaan sain kosketuksen messuihin jo lauantaina ständeilyn merkeissä. Tulin sisään juuri, kun Hevisaurukset olivat lopettaneet keikkansa, ja ilmeisesti suurin kävijäpiikki olikin sattunut messuille näihin aikoihin. En tosiaan päässyt ständiltä irtautumaan lauantaina messuja kiertelemään, mutta kuulin esimerkiksi itämaisen tanssin yhdistyksen Yasminen keikan, ja olisin sen halunnut nähdäkin, mutta jotenkin onnistuin tämän missaamaan myös sunnuntaina, heillähän oli useampi näytös messujen aikana. Infosta olisi kai saanut jotain printattua käsiohjelmaa mukaan (?), mutta en hoksannut ottaa.


Sunnuntaina olin paikalla puolen päivän maissa, ja ainakin parkkitilaa löytyi hyvin. Viihdyttiin Sn kanssa paikalla pari tuntia, eikä tungosta ollut rattaiden kanssa kulkiessa missään vaiheessa.


Ilmapallonmyyjiä oli paikalla vaikka minkälaisia. Eurovaaliehdokkaitakin oli esittäytymässä ja heiltä sai myös ilmapalloja mukaan, mutta me ostettiinkin astetta coolimpi ilmapallo Taikuri Karilta.. Kukka valittiin, koska Taikuri Karin mukaan se oli näistä muotoilluista ilmapalloista kestävin pienelle. S innostuikin syömään ja pureskelemaan kukkaa, mutta ei saanut rikki.


Hoploppi taisi olla lasten mielestä suurin vetonaula. Heidän ständiltään sai alennuskuponkeja pääsylippuihin, ja paikalla oli useampi pomppulinna sekä pelikoneita. Tässä oli myös mm. kattaus- ja ohjelmaideaa meidän omia tulevia kutsuja ajatellen!



Meidän pienokaiselle toki nuo pomppulinnat oli vielä liian isoja, ja esimerkiksi tuonne krokotiilin kitaan jos olisi neidin päästänyt, niin sinne olisi jäänyt. :) Vähän kuitenkin koitettiin istualtaan pomputella, ja jo se aiheutti riemunkiljahdukset. Kunhan neiti vähän kasvaa, niin taitaa meilläkin olla HopLop-reissu luvassa!


Myös muuta aktiviteettia lapsille oli tarjolla. Tivolimeiningistä sai maistiaisia mm. possujunan kyydissä, onginnalla ja köydenvetoarvoilla. Lapsille oli myös monen ständin yhteydessä leikkipaikkoja, kuten legoilla rakentamista.



Ständeillä oli myös hyviä uutuusjuttuja, ja erikseen on nyt pakko mainita vauvakirja netissä! Veikkaan, että tämä voisi olla monen bloggaajan tai muuten vain paljon valokuvia ottavan suosikki? Ainakin itse aijon tutustua palveluun, eli suunnitella ja tehdä oman vauvakirjan omista valokuvista ja teksteistä.

Lastenvaatetarjontaa messuilla oli yllin kyllin, vaikka muutama tunnettukkin merkki yllättäen joukosta puuttui. Kotikutsuja olisi voinut varata useammasta paikkaa, vielä jätin tämän ajatuksen hautumaan. Onnistuneesti näytti useampikin äiti olevan paikalla esittelijänä oman pikkuvauvansa kanssa, eli kyllä pienenkin vauvan kanssa töitä pystyy tekemään.


Sitä, mitä itse olisin kaivannut, niin naistenvaatetarjontaa imetyspaitojen muodossa. Yksi imetys- ja raskausajan vaatteita myyvä taho löytyi, ja ihanista kuoseistaan huolimatta niin on nuo mallit minun makuun vähän turhan retroja. Mutta hyvä keksintö alkaa tekemään vähän tällaisia massasta poikkeavia imetysvaatteita, itsekin olen melko kyllästynyt nykyisin saatavilla olevaan tarjontaan.


Messuilta löytyi myös imetys- ja vaipanvaihtopiste perheen pienimpiä varten, ja tästä täytyy kiittää erityisesti, meillä ainakin tuli tämä huone tarpeeseen!


Samaan aikaan Lastenmessuilla oli myös Ihana-messut terveydestä, hyvinvoinnista ja kauneudesta kiinnostuneille. Kait tämä jäätelökioskista ostettu jätski menee tähän kastiin? ;) S sai jäätelöstä myös omat maistiaisensa, ilmeisen hyvää oli.


Terveystuotteita oli tarjolla tosiaan urheilupatukoista vitamiineihin, huomaa kyllä tämän alan suosion. Hyviä messutarjouksia olisi ollut myös, harmi että olen näiden suhteen nyt ostolakossa. Lisäksi oli paikalla paljon korumyyjiä, tai jotain kauneudenhoitopalvelua tarjoavia yrityksiä.


Maistiaisia messuilla oli tarjota yllin kyllin, mitkä tietysti messukävijän näkökulmasta on se, mitä ainakin käteen jää. Lisäksi messuilla kiersi kärryjä, joista jaettiin vanukkaita, maissinaksuja, sipsejä sekä juotavia jugurtteja. Sipsit itse skippasin, mutta muuten saatiin kyllä kotiin viemisiä. Näitä sai ottaa mukaansa yllin kyllin, monella vaunujen alakerta olikin täynnä naksu- ja sipsipusseja! Monella ständillä oli myös hyviä arvontoja, toivottavasti onnetar olisi suotuisa!



Paikalla oli myös monia pieniä, vielä tuntemattomia (paikallisia) yrityksiä, ja näillehän tällaiset messut on juuri omiaan markkinoimaan omia tuotteitaan ja kasvattamaan mainettaan. Ihana olisi esimerkiksi paikallinen hääsuunnittelija Ameriikan malliin, ehkä joskus tulevaisuudessa.


Kovin paljon ostettavaa en itse kuitenkaan löytänyt. Kuitenkin kohdalle sattui sopivasti autoon aurinkosuojia myyvä ständi, eli Sn suojaksi ostin auton sivuikkunoihin imukupeilla tulevat ToyStory- ja mikä-lie-He-Man? -kuosiset aurinkosuojat. :D (Nyt kun tämän kirjoitin, niin tulipa mieleen, että olis pitäny ostaa toiset takalasiinkin). Lisäksi piti saada jotain ihanaa, ja koska kärsin kovasta sisustussuunnitteluvimmasta, niin jotain joskus-tulevaa lastenhuonetta ajatellen, Slle myöskin ihanat keijukuvioiset sisustustarrat.

Semmoinen mukava messupäivä meillä! Ei tosiaan käyty lavan tykönä, mutta kierrellessä kuultiin Ipanapan keikkaa. Tuohon huutokauppaankin olisi ollut kiva tutustua, mutta ei meilläkään ollut aikaa koko päivää tuolla olla ja kierrellä, nyt jäi mm. se Burberryn laukku saamatta, mutta jospa sen joku nappasi hyvään hintaan! ;)

Onnistuimme myös missaamaan messuilla kierrelleen Tyrannosaurus Rexin. Vissiin olen ollut suunapäänä jossakin ständillä hirmuliskolta piilossa, tai sitten se on ollut esillä vain jossakin tietyssä paikassa. Jotenkin kuvittelin, että se olisi tuolla kierrellyt, tai sille olisi ollut joku tietty "lava"? Onnistuiko joku bongaamaan sauruksia sunnuntaina käydessään? :)

Kiva, että tällaisia messuja täällä Oulussakin järjestetään, toivottavasti saadaan tämä meille taas tänne myös ensi vuonna!



Yhteistyössä mukana Oulun Lastenmessut

4 kommenttia:

  1. Heii pikkasenko tuolla on kivaa varmasti! En ole ikinä käynyt lapsimessuilla ja mielikuvani niistä ovat aina olleet enemmän kojumyynti painotteisia.. Tuollahan näyttää olevan oikeasti kaikkea mahdollista ohjelmaa pienille. Jes hyvä.

    Se Taikuri Kari taitaa olla mun vanha nettikaveri. :D Ainakin samalla nimellä keikkailee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Parasta tuolla tosiaan oli nuo huvitukset ja näytteet. Tosin ens vuotta ajatellen tässäkin olis parannettavaa, kuulin jälkeenpäin ettei kaikki olleet törmänneet esim. noihin kiertäviin näytevaunuihin eli olivat lähteneet pois tyhjin käsin. Kyllähän tuollaisten messujen tarkotus vähän niinku olis jakaa näytteitä ja erikoistarjouksia, jotta saavat asiakkaita myöhemmin itselleen, eikä vain messuilla. Aika kovat hinnat oli monella noissa kojuissa, kyllä niihin pitäis jotain messuhintoja laittaa. Ehkäpä Helsingissä asia toimiikin näin - en tiiä?

      Poista
    2. Mmh. varsinkin jos messuille maksaa sisään aikalailla mansikoita (en tiedä lapsimessujen hinnoisat yhtään?) niin eiköhän sinne mennä hakemaan oikeasti Hyviä Tarjouksia. Kävin itse jossain koti messuilla Tampereella ja en kyllä mitään huippu tarjouksia löytänyt.

      Näytteitä näytteitä. Ihmiset rakastaa ilmaista kamaa. Kyllä mut ainakin sais asiakkaaksi näytteillä aika helposti. :D

      Poista
    3. Tuo ei onneksi niin hurjan kallis ollut, mutta varmasti ihimisiä tympii maksaa "turhasta". Kesällä tänne tulee toisetkin messut siis, saa nähdä, mitä siellä on!

      Poista

Ilahduta kommentillasi!