Instagram @sarkkuk

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kantisilta

Eilen siis oli Caion kanta-asiakasilta. Kutsuja sinne jaettiin ihan vaan kassalta, kait ne naaman perusteella ees joten kuten katteli, ketkä on sitä kantisporukkaa. Ite onnistuin saamaan oman kappaleen ihan viimeisten jäljellä olevien kutsujen joukosta.


Tilaisuus alko klo 17, ja menin ajoissa, että jos joutuu jonottaan :D No ei sentään jonoa ollut, mutta oli siellä silti jo kourallinen tyyppejä mua ennen. Ovelta lyötiin alkumalja käteen (jotain päärynäsiideriä tai omenamehua), drinkkilippu ja arvontalipuke.


Ruuan takia mää itse ainakin tulin paikalle :D Olikin oikein perus-Uniresta menu tarjolla. Alkupalaksi vedin jo kulhollisen poppareita, kun oli niin nälkä.


Ruokaa kyllä oli riittävästi, ja se oli hyvää.


Etenkin nuo oliivit..! Oisin voinu vetää pelkästään niitä sen lautasellisen. Lasagnette oli perusmeininkiä, onhan tuota tullut ennenki syötyä. Kun onnistu kahmiin juustot päältä, niin hyvältä se maistu, kun oli vielä lämmintä. Pitihän mun sitten santsikierros hakea "toiseenkin mahaan", ja se oli jo sen verran kylmettynyttä, että eipä se enää juuri millekään maistunu.


Ruokailun aikana meitä viihdytti Teekkaritorvet. Pohdittiin siinä meidän pöydässä, että ollaanko me ihan juntteja, kun ei hirveesti arvostettu tuota yli puolen tunnin settiä.. :D Ja että ei ole ihmekään, kun ei Tietovisassa oikein ne oopperakysymykset ole meidän alaa :>

Drinkkilipuilla sain juoda yliannostuksen fantaa ja cokista, boolit lahjotin muulle seurueelle. Kuulemma oli hyvää ja tujahti ne pari mukillista sopivasti nassuun. Arvonnassa oli tuotepalkintoja, eipä onni napsahtanut kohdalle, tosin eräs meijän seurueessa voitti kuin voittikin ihan mahtavat Karhun lapaset, joissa oikein komeili nallen kuvakin!

Siinä muisteltiin, että eipä oo Caiossa tämmöstä ollut ainakaan kymmeneen vuoteen - liekköhän ikinä. Tosin silloin Caion "avajaisissa" oli se kutsuvierastilaisuus, jonne itsekin Restan yhteistyökumppaneiden joukossa pari vuotta sitten pääsin mukaan. No, Restan toimitusjohtaja alustuspuheessaan antoi hieman viitettä siitä, että tämä ei jäisi ainoaksi kantisillaksi... Eli ehkäpä tulevaisuudessa ahkeralla caiottelulla tämmönen tsäänssi aukenee toistekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!