Instagram @sarkkuk

torstai 10. tammikuuta 2013

Karhunpoika sairastaa

Toissailtana se alko. Luulin aluksi, että mahakipu johtu vaan siitä, että olin iltapäivällä syöny liikaa ja nyt turvotti, ja olin vieläkin ihan täynnä enkä jaksanu syyä mitään iltapalaa. Paha olo velloi vatsassa, ja koitin kaikki keinot ettei tarttis halata posliiniystävää. Lopulta paha olo voitti, ja vielä piti keskellä yötäkin herätä vatsan ylös kohdistuvaa ponnistusvoimaa testaamaan pariin kertaan. Samalla paleli ja mittasinkin jonkun verran lämpöä olevan.

Oottelin sitten aamulla kunnon yyber-oloja, sen sijaan väsytti vaan ihan sairaasti. Sen verran sain kuitenkin itseni liikkeelle, että sain uimakassin pakattua ja lähdettyä yliopistolle. Olin taas ilmoittautunut johonkin kännykkäsovellustestaukseen. Tällä kertaa kyseessä oli 3d-sovellukset. Piti painella palloja ja palikoita, jotka oli kännykässä 3-ulotteisina malleina. Siinä testattiin niiden käytettävyyttä, eli kuinka helposti kosketusnäytöllisissä puhelimissa 3-ulotteisia sovelluksia pystyis käyttämään (osumistarkkuus ym.). Eiköhän tuo 3d-tekniikka siis lyö itsensä läpi kännyköihin näillä hetkillä. Palkkioksi sai leffalipun.


Tarkotus oli reippaasti jatkaa pyöräillen kohti Raksilaa, mutta mulla alko särkeen jalkoja niin paljon, ja seuraavaksi selkää, että edes autolla meno ei houkutellut. Niinpä siirsin menot toiselle päivälle, otin särkylääkettä ja kävin nukkumaan.

Iltapäivästä oli vielä jonkun verran lämpöä, siitä huolimatta siskon kanssa vietiin kampetta kirppikselle. Paha olo meinas jatkaa tuloaan, mutta meni ohi. En sit tiiä, mikä pöpö on iskeny. Kait tää voi olla normaaliakin, mutta kun on kaikki norovirukset ja influenssat nyt liikkeellä, niin joku kait se sitten on tarttunu. Ruokahalukin oli eilen aivan tiessään.

Nyt aamulla särkee hieman kurkkua ja hieman päätäkin, joten tämänkin päivän taidan viettää ihan lepäillen. Sehän ei tarkota, ettei mitään tekemistä olis. Maanantaina on vuorossa opiskelujen vihoviimeinen rästi (kait, omasta gradustani ei vieläkään ohjaaja ole sanonut juuta eikä jaata), eli gradun opponointi. Tarkoittaa siis lyhyesti sitä, että minun pitää jonkun toisen gradu käydä läpi, ja etsiä sieltä korjausehdotuksia, mutta myös positiivisia ansioita. Gradun aihe on ainakin mielenkiintoinen, viikinkiaikaisista veneistä pääasiassa, ei ihan omaa intressipiiriä, mutta opin varmasti itsekin taas jotain.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!