Instagram @sarkkuk

lauantai 5. tammikuuta 2013

Vuoden 2013 toiveet ja tavoitteet

Koska lupaukset on tehty rikottaviksi, en niitä tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan toivon, että jo muinaiset intiaanit ovat olleet viisaita uskoessaan, että luku 13 on "huipentuma, hyvin korkea pyhä luku", ja että vuosi 2013 merkitsisi uuden ajanjakson alkua.



 Ainakin tälle ajatukselle oon itse rakentanut tulevan vuoden suunnitelmat, ja asettanut itselleni joitakin toiveita ja tavoitteita. Muutoksia onkin luvassa roppakaupalla, ja odotan niitä kyllä ennen kaikkea innolla.


Toiveet

- Tästä vuodesta tulisi kaikille edellistään parempi. Vastoinkäymisetkin toki kuuluu elämään, ja jos sellaisia kohtaa, niin niistä pitäisi ottaa opikseen, muuttaa suuntaa ja/tai asenteita, tai yleensäkin muuttaa ne kokemukset positiiviksi.
- Henkilökohtaisesti toivon, että saisin oman pienen perheeni kasaan: A, Lucy ja Lisa Suomeen.

Tavoitteet

Terveelliset elämäntavat
- Jatkan hyväksi havaitulla terveellisellä linjalla ruuan suhteen: paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja ruokavaliossa.
- Pitäisi muistaa se herkkupäivä / viikko, eikä nameja aina, kun siltä tuntuu...
- Olisi myös hyvä vähentää lihan syömistä ja sen sijaan syödä enemmän palkokasveja.. aika näyttää, viitsinkö panostaa. An kanssa tää on helppoa, kun se ei hirveästi lihasta välitä, ja niiden kulttuurissa muutenkin palkokasvit näyttelee suurempaa roolia kuin Suomessa.
- Pysyn savuttomana. Piste.
- Tipattoman tammikuun sijaan pidän tipattoman puolivuotisen. Juhannuksena, jos niin mieleni tekevi, saattaisi pari lasia viiniä maistua. Jatkossa voisi alkoholi kuulua vain ja ainoastaan spesiaaleihin juhlatilanteisiin, ja silloinkin kohtuudella.

  


Hyvinvointi
- Jos ei terveellinen ruoka takaa jo hyvinvointia, niin sen tekee kyllä liikunnasta saatavat endorfiinit. Tässäkin jatkan jo sitä mitä teen, eli lenkkeilyharrastustani.
- Lisäksi pitäisi harrastaa muitakin lajeja, ja päällimmäisenä mielessäni on hiihdon ja uinnin aloittaminen, kesällä esim. pyöräilyä. Mielessäni on myös Sporttikortin hankinta, millä pääsisi vielä halvalla opiskelijoille tarkoitetuille kuntosalivuoroille ja jumppiin.


 
Kauneus 
- Kauneus on katsojan silmissä, ja moni kakku päältä kaunis... Siitä huolimatta, kyllähän se sisäinen hyvinvointi tulisi näkyä myös ulos päin. Se, mihin itse voin vielä vaikuttaa, on lähes joka naisen valttikortti: hiukset. Koitankin panostaa hiusten hyvinvointiin aloittamalla sen nyt vaikka siitä, että koitan olla tunkematta mitään väriaineita tähän kuontaloon ja katson, vahvistuuko ne pääkarvat siitä yhtään. Pitäisi myös muistaa tuo latvojen leikkaus, ettei kaikki mene naps poikki, niin kuin nyt. (Mihinkään erikoistököttien voimaan en sen sijaan usko).


Työ/opiskelu ja asuminen


- Odottelen jo kuumeisesti, milloinkas saan alkaa suunnittelemaan pienimuotoisten valmistujaisjuhlieni tarjottavia...
- Maailmalla viimeset kaks vuotta ees taas reissanneena alkaa jo puuduttaa, ja tekis mieli edes vähän aikaa olla aloillaan. Vaikka osia mun sydämestä onkin jäänyt eri puolille Euroopan kaupunkeja, niin kyllä se koti kuuluu kuitenkin Ouluun. Niinpä ensisijaisena tavoitteenani onkin nyt rakentaa Oulun nurkille pieni pesä itselleni ja yrittää kohta sinne mahduttaa myös toivottavasti tulevat muutkin perheen asukit.
- Olishan se mukava "toisessa kotipaikassa" käydä ja oleskella, mutta se vaatii rahaa, jota minulla ei tällä hetkellä ole. Niinpä tavoittelen lottovoittoa, ja sitä odotellessa edes jotain työtä.
- Olen myös punninnut vaihtoehtoja sille, että jos niitä töitä ei todellakaan saa, niin sitten vaihtoehto on kait palata koulunpenkille - ja tällä kertaa sellaselle alalle, jossa olis 100% työllistyminen, mutta johon mulla myös on jotain intressejä mm. aikaisempien satunnaisten "sivuaine"opintojeni pohjalta. Saa nähdä, mihin suuntaan tämä alkukevät menee, ja joudunko tarttumaan vielä kerran pääsykoekirjoihin - luennoilla istuskelu tentteihin pänttääminen ei hirveästi houkuttaisi.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Ilahduta kommentillasi!