Instagram @sarkkuk

lauantai 1. lokakuuta 2016

Lähiviikko ja ensimmäiset harkkatunnit takana

Kiireinen viikko takana! Meillä oli vaihteeksi opiskeluissa taas lähiviikko ja päivät sen mukaiset, pahimmillaan koulua oli 8-17.30 eli pitkiä päiviä on tehty. Toistan taas itseäni, mutta mielenkiintoisia juttuja ollaan käyty läpi!


Meillä alkoi viikko niinkin mielenkiintoisilla asioilla kuin infektiotorjunnan infoluennolla ja harjoituksilla. Saatiin vetää siis jo hoitsuvaatteet päälle. Oikeassa elämässä pitäisi vielä olla asialliset kengätkin ja niiden hommaaminen on vasta ajatuksen asteella. Kengissäkin on eroja, mm. vakuutus ei korvaa jos ei ole oikeanlaiset kengät jalassa ja jotain esim. liukastuessa sattuu.


Infektioiden torjuntaan liittyen, en varmaan ikinä enää pysty pesemään käsiäni ns. vanhasta tavasta nyt kun käsien pesu ja käsidesin laitto on opetettu perusteellisesti. Käsidesiä onkin jo kulunut harkkatuntien aikana melkoisia määriä. Päästiin kokeilemaan erilaisia käsineitä ja hengityssuojaimia ja kuinka ne puetaan ja riisutaan oikeaoppisesti. Ei sitä maallikkona ole tullut mieleenkään ajatella tuollaisia asioita. Viimeistään keväällä meille tulee nämä asiat ajankohtaiseksi, kun ollaan harjoittelussa vuodeosastoilla ja missä kukainenkin on.



Loppuviikosta päästiin myös ns. tositoimiin kun harjoiteltiin ihopistonäytteiden ottoa ja näytteiden lukemista. Koitin kaivella mieleni sopukoista varhaisimpia muistoja terveydenhoitajan neuloista, mutta en kyllä saanut millään mielikuvaa siitä, millaisia neulat on olleet ennen vanhaan. Pitkäänhän on olleet käytössä mukavammat neulat ja itse kyllä aina jännitän sitä pistämistä, mutta turhaan kun eihän nuo  neulat nykyisin edes satu. Ennen meidän harkkatuntia minusta tuntui inhottavalta ajatus pistää toista, mutta kerran kun senkin oli tehnyt niin oma epämukavuuskin asian suhteen väistyi pois. Pistonäytteistä mitattiin hemoglobiinia ja verensokeria ja lisäksi päästiin tutkimaan virtsanäytteitä! Terveydenhoitajatyön perusjuttuja, että jos jostakusta tuntuu ajatuskin jotenkin hirvittävältä, niin sitten ei kyllä kannata miettiä itselleen hoitoalan työjuttuja. ;)


Meille jaettiin myös harkkapaikat niille, jotka ei itse hankkineet niitä jostain vähän kauempaa. Vaikka aluksi kuulosti, että harkkapaikkoja ei riitä kaikille kun tosi niukasti niitä on ollut jaossa ja moni kauempikin paikka on sanonut, ettei heille oteta harjoitteluita, lopulta kaikki kuitenkin sai paikan. Itsellenikin vielä sattui niin onnekkaasti, että pääsin omaan ykköstoiveeni mukaiseen paikkaan. Meillä on jo tälle syksylle vajaa kahden viikon hoitotyön harjoittelu, joka on pääasiassa työhön tutustumista ja neuvolatyön seurantaa, mutta varmasti päästään jo ainakin noita edellä mainittuja ihopistonäytteitä tekemään.


Käytännön harjoittelujutuille vastapainoksi on ollut myös teoriatunteja ja niihin liittyviä harkkoja. Muutama ryhmätyökin on saatu onnistuneesti eteenpäin ja samalla parin tehtävän palautuksen deadlinet selätettyä eli hyvin etenee opinnot. Meillä olisi sitten jo tämän kuun loppupuolella ensimmäinen tentti ja siihen opeteltavana ihmisen anatomiaa ja fysiologiaa, ja voin sanoa että itselleni aihealueen oppiminen aiheuttaa kyllä ponnisteluja kaikkine kemiallisine reaktioineen ja latinan sanoineen.


Vähän keveämpääkin oppimista on ollut. Lukkariin mahtui yksi vapaaehtoinen opintojakso, jossa muutamalla tunnilla käydään läpi raskaudesta ja synnytyksestä palautumista sekä mm. vauvan hoitoon liittyviä ergonomisia asentoja fysioterapian opiskelijoiden näkökulmasta. Itseä aihe kiinnostaa sekä omasta henk.koht. että ammatillisesta näkökulmasta, kun ei tuo oma palautuminen ole vieläkään ehkä täysin kondiksessa ja tuon 12-kiloisen imettäminen ja kantaminen käy kyllä niskan ja hartioiden päälle. Tunnusteltiin jo mm. lantionpohjalihaksia ja niiden treenausta sekä linea albaa. Useamman synnyttäneen omakohtainen kokemus oli, että näihin ei laitoksella tai neuvolassa anneta riittävästi/ollenkaan ohjausta, joten tässä on koppi itselleni pitää nämä jutut mielessä.


Tämmöisiä juttuja! Kirjoitan näistä opiskeluistakin jotain tämmöistä yleistä aina silloin tällöin, koska tiedän lukijoissa olevan sekä hoitoalan työntekijöitä että muuten asiasta kiinnostuneita. Jos tässä omien opiskeluiden edetessä lukijoille tulee mieleen jotakin asiaan liittyvää, josta tahtoisitte minun kirjoittavan, niin saa ehdottaa vapaasti.

3 kommenttia:

  1. Nämä opiskelujutut on kiinnostavia :) itse olen laboratoriohoitaja. Ja tosi on, palautumimisesta ei juuri neuvolassa puhuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa, että lukijoissa on vähän eri kulmasta hoitoalaa katsovia. :)

      Poista
    2. Hienoa, että lukijoissa on vähän eri kulmasta hoitoalaa katsovia. :)

      Poista

Ilahduta kommentillasi!