Arkeologia 20 vuotta Oulussa

Viime lauantaina osallistuin yliopistolla arkeologian alumnijuhlaan. Ihanat tutkijat ja henkilökunnan jäsenet olivat aiemmin syksyllä oppiainekokouksessa muistaneet, että hei nythän on sellainen vuosi, että arkeologiaa on opetettu Oulussa jo 20 vuotta. Toisin sanoen, vuodesta 1996 on saanut täällä pohjoisemmassakin opiskella arkeologiaa ja sitä varten Oulun yliopistolle saatiin oma professuuri, jonka vaiheet oli jo eläköityneen lehtorin kertomana melkoinen tarina.

EDIT: Lisää aiheesta voi lukea Kirkko, tila ja muisti -projektin blogista: 

Arkeologia 20 vuotta pääaineena Oulun yliopistossa

20 vuodessa on kyllä tapahtunut melkoista. Oli kyllä hauskaa kuulla jo eläkkeelle jääneen professorin ja lehtorin edesottamuksista sekä ihan niitä alkuaikojen ensimmäisten opiskelijoiden muisteloita. Myös jokaisesta paikalla olijasta oli kaivettu arkistojen kätköstä kuvia (ainakin allekirjoittaneesta jotain ihan järkyttävää materiaalia) ja siispä kaikki pääsi kertomaan myös siitä, milloin itse oli tullut opiskelemaan, valmistunut ja mitä puuhaili nytten. Lisäksi tottakai meille pidettiin myös perinteinen tietovisa, jonka kysymykset tietysti jollain tapaa liittyvät alaan ja paikalla olleisiin henkilöihin.

Aika moni paikalla oleva (sekä lukuisat ei-paikalle-päässeet) oli saanut oman alansa töitä. Sitten oli kourallinen meitä nykyisin uutta alaa opiskelevia, joista heistä kuitenkin suurin osa oli päässyt jotakin alaan liittyvää viime aikoina tekemään. Itselle iski kyllä kunnon kaipaus kaivauksille, varsinkin kun seinällä pyöri koko ajan valokuvashow vanhoja projekteja, kaivauksia ja mitä milloinkin... Eihän sitä siis tiedä ollenkaan, mistä minutki vielä ens kesänä tai tulevina vuosina löytää!

Sen lisäksi paikalla oli oikea valokuvaaja, jonka kanssa pääsi ikuistamaan kuvan itsestään ja halutessaan kaverikuvan. Kuvaajana oli Petra Takamäki ja kaikki sai kyllä tosi tyylikkäitä kuvia otatettua.

Oli kyllä mukava nähdä vanhoja tuttuja, vaikkakin minun omasta vuosikurssista ei ollut ketään muita paikalla, ja suunnilleen samoja aikoja opiskelleitakin oli vain muutama. Tarjoiluihin oli illan emännät ja isännät panostaneet tekemällä coctailsyömiset ihan itse ja täytekakut oli tilattu joltakin ammattilaiselta. Ette kyllä usko tätä, mutta ensimmäisen kerran elämässäni piti todeta, että en jaksanut syödä ottamaani kakkupalaa loppuun vaikka niiiin hyvää olikin!

Myös juomapuolesta oli huolehdittu hyvin ja jälkimainingit kertoivat, että ylikin oli jäänyt. Mutta valitettavasti itsehän en ollut yhtään auttamassa asiaa. Minähän aikataulutin viikonlopun niin putkeen, että parhaimmaksi näin varsinkin edellisillan juhlat vielä painaessa mennä juhliin omalla autolla, joka sekin tapahtui tietysti aivan viime minuuteilla. Ja siinä paluukyytiä pähkäillessäni tulin niihin aatoksiin, että parempi on ollakkin vesilinjalla ja poistua vaan hyvissä ajoin paikalta jatkamaan iltaa rentouttavissa merkeissä. Ei vastannut siis ihan alkuperäissuunnitelmaani, mutta itse asiassa parempi olikin näin ja illasta kehkeytyi siis loppujen lopuksi kuitenkin oikein mukava!